Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Vapaus on kiinnostava käsite. Pyytäessäni afgaaneja kuvailemaan miesten ja naisten eroa olen saanut vuosien mittaan mielenkiintoisia vastauksia. Usein afgaanimiehet alkavat kuvailla, että naiset ovat herkempiä, huolehtivaisempia ja fyysisesti avuttomampia kuin miehet, mutta naiset esittävät vain yhden eron, jota en aiemmin ole tullut ajatelleeksi.
Yrittäkääpä arvata, mikä tämä ero voisi olla.
Olipa vastaaja millainen tahansa, rikas tai köyhä, sivistynyt tai lukutaidoton, monesti afgaaninainen kuvailee miesten ja naisten eroa vain yhdellä sanalla: vapaus.
Toisin sanoen, miehillä se on, naisilla ei.

img_20180929_183319662296140.jpgRuotsalaisen toimittaja Jenny Nordbergin kirjoittama tietokirja Kabulin tyttöjen salaisuus (alk. Underground Girls of Kabul. In Search of a Hidden Resistance in Afganistan, 2014; suom. Irmeli Ruuska 2015, WSOY) oli sananmukaisesti hengästyttävä lukukokemus vapaudesta. Pulitzer-palkittukin toimittaja törmäsi Afganistaniin suuntautuneilla juttukeikoillaan vahingossa lähes koko maailmalta salassa pysyneeseen, ikivanhaan bacha posh-perinteeseen, ja lopulta Nordberg syventyi aiheeseen kokonaisen teoksen verran. Ja millaisen teoksen!

Bacha posh -alakulttuuri on länsimaalaisin silmin melko käsittämätön ilmiö. Afganistan ei ole kuitenkaan ainoa laatuaan, ja Nordbergin ansiokkaiden tutkimusten mukaan vastaavia alakulttuureja ilmeneekin vain epätasa-arvoisissa, konfliktien ja fundamentalististen aatteiden täyttämissä maissa. Yksinkertaisesti selitettynä bacha posh on nimitys ilmiölle, jossa perheen tytöksi itsensä identifioivat tytöt muutetaan vanhempien tahdosta yhteiskunnan ja perheen (!) silmissä pojiksi kasvattamalla ja pukemalla heitä poikien tavoin, joko syntymästään tai varhaislapsuudestaan alkaen. Bacha posh -tytöille annetaan äärimmäisen epätasa-arvoisessa Afganistanissa ennennäkemättömiä vapauksia: kun siskot jäävät kotitalon sisälle elämään siveellistä afganistanilaisen tytön elämää, bacha poshit juoksevat housut jalassa kaupungilla, pääsevät isiensä mukaan jännittäviin tapahtumiin, saavat kotona parhaat herkut ja eniten ruokaa ja taskurahaa, urheilevat ja ilmaisevat itseään kovaäänisesti ja kiertelemättä – kaikki etuoikeuksia, jotka on normaalisti varattu vain pojille.

Ei siinä kuitenkaan kaikki; bacha posh -tyttöjen ei vanhempien päämäärätietoisesti tarjoamasta poika-kasvatuksesta huolimatta ole tarkoitus jäädä pojaksi, saati alkaa elää miehenä. Niinpä bacha poshin elämä saattaa kokea dramaattisen muutoksen, kun eräänä päivänä vanhemmat ilmoittavat tälle löytyneen sopivan puolison ja alkavan vaimoksi muutaman viikon varoitusajalla, ilman kokemusta naisena elämisestä. Usein bacha poshit onkin tarkoitus muuttaa tytöiksi (jälleen vanhempien kiistämättömällä päätöksellä) ennen murrosikää: afganistalaisessa kulttuurissa murrosikäisten tyttöjen ja poikien oleilu samassa porukassa on ehdottomasti kielletty siveettömyyteen vedoten, ja bacha poshien yhtäkkiset muutokset naisiksi aiheuttavatkin hämmentäviä tilanteita aina kaveriporukoita ja jalkapallojoukkueita myöten: eräänä päivänä tuttua kaveria ei enää olekaan olemassa, eikä tätä nähdä enää.

Lukijana herää tietysti ensimmäisenä polttava kysymys siitä, miten vanhemmat voivat sekoittaa lastensa psyykettä tällä tavoin: mitä järkeä tässä kaikessa on, kun tyttöjen tarkoitus on kuitenkin jälleen muuttua poikaelämänsä jälkeen naisiksi? Afganistanissa sukupuolten väliset erot, rajoitteet ja mahdollisuudet ovat kuin yö ja päivä, ja muutos pojan täydellisestä vapaudesta naisen kaikin tavoin rajattuun elämänpiiriin on valtava. Nordberg kuitenkin selittää länsimaiselle lukijalle sen, jota emme omalta hyvinvoinniltamme näe: kun naisena eläminen on lähes mahdotonta, ainoa tapa maistaa vapaata elämää on elää hetki poikana. Monet kirjassa haastatellut bacha poshit näkevätkin tuon ajan elämänsä parhaana: he kasvattivat itseluottamusta, saivat tunnustusta ja tutustuivat useisiin poikiin ja miehiin, joten eivät pelkää heitä kuten tavalliset tytöt. Usein itse bacha poshina kasvatetut naiset haluavat tarjota tuon mahdollisuuden myös omille tyttärilleen.

Kaikkien vanhempien tavoitteet eivät kuitenkaan ole yhtä yleviä, vaan perustuvat pakkoon: pojan saamisen pakkoon. Sen ympärillä afgaaninaisen elämä pyörii alueella vaikuttaneen zarahustralaisuuden oppien myötä, jotka vaikuttavat vallitsevasta islamista huolimatta edelleen hyvin vahvasti. Mies ei anna käydä töissä, ellei perheeseen synny poikaa: muutetaan nuorin tyttö pojaksi, ja paineet väistyvät. Perhe on köyhä, miehen palkka ei riitä: muutetaan yksi tyttö pojaksi, jotta tämä voi hankkia lisätuloja. Perheen isä ei huolehdi perheestään tai on paljon poissa kotoa: muutetaan yksi tyttö pojaksi, jotta perheen naiset pääsevät ulos, sillä ilman miespuolista holhoojaa se ei käy. Perheen vanhempia haukutaan spesifeillä, pojattomuuteen viittaavilla nimityksillä ja vanhempien urat ja uskottavuus tyssäävät tyttöjen vuoksi: muutetaan yksi tyttö pojaksi, ja yhteiskunnallinen asema nousee kohisten – jopa siinä tapauksessa, että olisi tiedossa, ettei lapsi ole syntynyt poikana. Ja lista sen kuin jatkuu päätyen aina samaan lopputulokseen: ei ole mitään tärkeämpää kuin poikalapsi.

Tämän valossa tuntuu entistä surullisemmalta lukea haastateltujen naisten kohtaloita, sillä palaaminen naiseksi ei ole kaikille pitkän poikana elämisen jälkeen edes vaihtoehto: syntymästään asti poikana eläneet naiset todella identifioivat itsensä miehiksi, ja osa haastatelluista haaveilee sukupuolenkorjauksesta. Varhaislapsuudessa muutetut naiset sopeutuvat helpommin, mutta monella heistäkin on ongelmia luopua vapauksistaan ja täyttää perinteisen naisen roolin vaatimukset, jotka vaikuttavat jo lapsena. Siksi tyttöjen onkin helppo ryhtyä pojiksi, kun vanhemmat siitä päättävät: kuka lapsi sanoisi ei huomiolle ja rajoittamattomille mahdollisuuksille? Länsimaiselle lukijalle on hämmentävää huomata, miten vapauden kaipuu kirjan haastatteluiden valossa ajaa sukupuoli-identiteetin ohi 100-0: käytännössä jokainen on valmis luopumaan naiseudestaan, jos se tarkoittaa vapautta.

Suomen kaltaiseen maahan syntyneenä naisena kirja on shokeraavaa luettavaa: miten kokonainen yhteiskunta voi olla niin kietoutunut miesten ympärille? Nordberg nousee kirjassaan kuitenkin dramaattisuuden yläpuolelle monipuolisilla, hyvillä lähteillään ja porautuu asian ytimeen asiallisesti ja kiihkottomasti: sukupuolikäsitykset eivät ole sivuseikka, vaan olennainen osa maailman suurimpia konflikteja. Nordbergin esittelemien tutkimusten mukaan tasa-arvoiset maat ovat kaikin tavoin rauhallisempia ja taloudellisesti vakaampia; maat, joissa naisia sorretaan niin perhe- kuin yhteiskuntatasolla puolestaan ovat suuria uhkia myös muille valtioille. Naisten oikeudet eivät koske vain naisia, vaan koko yhteiskuntaa. Tätä kirjaa voin suositella aivan kaikille.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 24/50
Kohta 17: Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

Yksi ajatus artikkelista “Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s