Sofokles: Kuningas Paksujalka

”KUORONJOHTAJA
Käsittääkseni orja, joka näki Laioksen murhan, ja tämä paimen on sama mies, se jota sinä jo aiemmin lähetit hakemaan. Mutta tietenkin kuningatar tietää tämän asian paremmin.

KUNINGAS
No niin, sinä kuulit, mitä hän sanoi. Onko se sama mies? Vastaa.

JOKASTE
Mitä väliä sillä on? Anna olla jo.

KUNINGAS
En anna. Miksi lopettaisin nyt, kun minä voin saada tietää, kuka olen, ketkä ovat vanhempani?

JOKASTE
Älä kysele enempää, tuhoat vain minut ja oman elämäsi.”

img_20180124_115901646350166.jpgAntiikin Kreikan yhden tunnetuimman tragediakirjailija Sofokleen Kuningas Paksujalka (~429 eaa; suom. käännöstyöryhmä Kari Heiskanen ym., Nostromo 1990) on niin kutsutun Theba-trilogian aloitusosa. Tragedia tunnetaan kenties paremmin nimellä Kuningas Oidipus, sillä näytelmän päähenkilö surkeine kohtaloineen kelpasi jopa Freudin erään psykoanalyyttisen teorian nimeksi.

Tragedia on käännetty suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1937, mutta itse luin teoksen tuoreimman suomennoksen muutaman vuosikymmenen takaa. Käännöstyöryhmän alkusanojen mukaan Kuningas Paksujalka on ennen kaikkea Ryhmäteatterin tuolloisiin tarpeisiin sovitettu ja nykykielistetty versio, jonka dialogista on karsittu muun muassa vanhahtavia sukuluetteloita sekä muita juoneen kuulumattomia mutkia. Myös teoksen ja päähenkilön nimi on suomennettu: oidipus merkitsee suomeksi paksujalkaista.

Kuningas Paksujalka kuuli nuorena miehenä ennustuksen, jonka mukaan hän tulisi tappamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Kirouksen välttääkseen hän pakeni Korinttia hallinneiden vanhempiensa luota, ja päätyi sankaritekojensa ansiosta Theban oikeamieliseksi ja rohkeaksi hallitsijaksi, sillä edellinen kuningas oli juuri murhattu. Tuore kuningas avioitui leskeksi jääneen kuningatar Jokasten kanssa, ja yhdessä he saivat useita lapsia ja kansan suosion. Valtakunnan rauha kuitenkin romahtaa äkillisen ja yliluonnollisen sairauksien aallon myötä, ja kansalaiset kääntyvät hädissään kuninkaansa puoleen. Hallitsija hakee neuvoa Delfoin oraakkelilta, joka neuvoo kaupungin onnen palaavan, kunhan edellisen kuninkaan murhaajalle on kostettu. Oikeudentunnossaan Paksujalka valjastaa kaikki etsimään syyllistä, mutta vastaus löytyy lähempää kuin hän haluaisi ajatellakaan.

Kuningas Paksujalka on niin sanottu klassinen tragedia, jonka nimihenkilö ajautuu kohtalon oikusta ja kirouksen vankina väistämättömään tuhoon. Stereotyyppisten ennakkoluulojeni vastaisesti henkilöt eivät kuitenkaan vain kuole yksi toisensa perään, vaan lukija (tai katsoja) pääsee seuraamaan leikittelyä edelleen hämmentävän ajankohtaisilla moraalikysymyksillä. Tragediaa lukiessa onneton loppu on taattu, eikä yksinkertaisen näytelmän ansioiksi voikaan laskea yllätyksellisiä käänteitä tai rikasta kuvailua. Se ei kuitenkaan ole ollut edes tarkoituksena, sillä Sofokles kiinnittää lukijan huomion Paksujalan mielenliikkeisiin: ensin oikeuden hakemiseen, sitten epäilysten heräämiseen ja lopulta kipeään loppuun, oman syyllisyytensä kohtaamiseen ja myöntämiseen.

En voi millään muotoa sanoa antiikin Kreikan draamaa itselleni läheiseksi genreksi, ja hyvin proosa-orientoituneena lukijana draama ylipäätään on minulle hieman vierasta ja pelottavaa lukemistoa. Kuningas Paksujalkaan oli kuitenkin helppo tarttua klassikon raskaasta maineesta huolimatta: uuden suomennoksen kieli oli helppolukuista eikä vienyt huomiota itse tarinalta, mutta mielestäni myös onnistuneesti välitti dialogissaan eräänlaista arkaistista tunnelmaa. Myös antiikin draamalle olennainen, yhteiskunnan tai kansan ääntä edustava kuoro on säilytetty, vaikka tässä uudistetussa versiossa se typistyikin kahteen henkilöön: alkusanojen mukaan kuoronjohtajan hahmo edustaa Paksujalan ”lähipiiriä ja virkavaltaa”, ainoa kuorolainen ”kansan ääntä”.

Eniten Kuningas Paksujalasta saa varmasti irti joko antiikin draaman tuntemuksen tai pienen taustoituksen avulla. Kyseinen tragedia on suorastaan kanonisoitu teos omassa lajissaan, ja moni yksityiskohta kantaa useampia merkityksiä, jotka eivät avaudu suoraan tekstistä. Sofokleen teosta on kuitenkin helppo suositella: se on kirjallisuushistorian merkkipaaluihin lukeutuva, nopealukuinen ja tiivis tragedia, jossa on tarinan tuttuudesta huolimatta valtavasti jännitettä.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 4/50
Haasteen kohta 21: Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s