Kuukausi: kesäkuu 2021

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

”Luuletko sinä, että minusta on hauskaa aina vain odottaa. Mutta suuret asiat kypsyvät hitaasti ja nuorena murharyhmän poliisimies tekee pahimmat virheensä ja erehdyksensä kuvitellessaan, että hänen on aina oltava menossa ja t e h t ä v ä jotakin. Se juuri on pahin erehdys. Sillä meidän tehtävämme ei ole t e h d ä jotakin, siitä pitävät rikolliset huolen. Meidän tehtävämme on s e l v i t t ä ä.”

Mika Waltarin luoma helsinkiläinen komisario Palmu seikkailee yhteensä kolmessa dekkarissa, joista Komisario Palmun erehdys (WSOY 1940) on keskimmäinen. Vaikka kirjassa viitataan edeltävään osaan, toimii salapoliisiromaani mainiosti myös ilman aiempaa Palmu-tuntemusta. Inhimillisistä hahmoista, terävästä sanailusta ja leppoisasta mysteerien selvittelystä rakentuva teos on yhdistelmä hillittyä jännitystä, huumoria ja hauskaa ajanvietettä – unohtamatta hurmaavaa vanhan Helsingin kuvausta.

Komisario Palmun erehdys keskittyy varakkaan Rygseckin suvun tragedian ympärille. Kun arvostetun yrittäjäsuvun musta lammas, siveettömäksi ja ilkeäksi huhuttu Bruno Rygseck kuolee yllättäen omaan kylpyhuoneeseensa, Helsingin poliisilaitokselta hälytetään paikalle komisario Palmu uskollisine apumiehineen – tutkimuksissa avustavat herkeämättä minäkertojana toimiva poliisi Toivo Virta sekä ylietsivä Väinö Kokki. Kolmikkoa käsketään tekemään tutkimukset Kaivopuiston arvokiinteistössä matalalla profiililla, mutta Palmu haistaa tapauksessa heti palaneen käryä – murhan.

Kaivopuiston kartanossa riittää todistajia ja mahdollisia epäiltyjä. Brunon täti, iäkäs ja pelottava Amalia Rygseck sekä virallista avioeroa asumuserossa edesmenneestä odotellut rouva Alli Rygseck hyötyisivät hurjastelijan poismenosta. Brunon ystävä- ja lähipiiristä löytyy kuitenkin monenlaisia mahdollisia motiiveja. Miksi Rygseckin suvun yrityksessä työskentelevä insinööri Vaara ei suostu lähempiin tutkimuksiin? Mitä hovimestari Batlerilla on salattavanaan? Entä miten Rygseckin nuoret serkut Aimo ja Airi tai kaunis neiti Irma Vanne ovat joutuneet mukaan vyyhtiin?

Ennen kuin vuorokauttakaan on kulunut, tapahtuu Brunon kiinteistössä toinenkin murha. Ensin vastaan hangoitellut poliisipäällikkö taipuu antamaan Palmulle apulaisineen työrauhan ja paremmat resurssit, jotta kunniakkaan suvun pimeä mysteeri saadaan nopeasti päätökseen. Vastassa ei ole kuitenkaan mikä tahansa tapaus, sillä jopa kokenut ja aiempiakin murhia selvittänyt Palmu tekee lähes kohtalokkaaksi käyvän erehdyksen tutkinnan edetessä.

Waltarin Palmun seikkailut etenevät tyylipuhtaasti perinteisen dekkarin suuntaviivoin: murhia, muttei verellä mässäilyä, tiukkailmeisiä poliiseja mutta silti lämmintä huumoria. Poliisikolmikon ristiriitaiset välit tuovat kerrontaan oman hauskan mausteensa, kun yhdessä hetkessä nuorempi kollega Virta ihailee Palmun päättelykykyä ja toisessa suunnittelee eropapereiden jättämistä komisarion piikittelyjen takia. Tulkinnasta riippuen tämän sympaattisen, Palmun vaikutusvallan alla rimpuilevan aloitteleva virkamiehen voi nähdä kirjojen todellisena sankarina, vaikka naruja veteleekin Palmu.

Waltarin hahmojen luonteenpiirteitä on paisuteltu huumorin vuoksi, mutta vain sen verran, että tyyli pysyy edelleen realistisen puolella. Erityisesti itse päähenkilö Palmu on herkullinen hahmo: kuusikymppinen, laiska ja itseoppinut pätijä, joka rakastaa sikareita, ilmaisia lounaita ja nuorempien kollegoiden näpäyttelyä. Kaikessa raivostuttavuudessaan silti rakastettava mies omaa myös muita nopeammin leikkaavan järjen, ja se jos mikä saa erityisesti poliisivoimat antamaan heikot puolet pian anteeksi.

En nauti liian jännittävistä tai raaoista tarinoista, ja Palmut tarjoavat itselleni sopivan aivojumppatuokion ilman yksityiskohtaisia väkivaltakuvauksia. Moneen dekkariin verrattuna leppoisa tunnelma ei kuitenkaan tarkoita tylsyyttä, sillä laaja henkilögalleria ja yllättävät juonenkoukut saavat seuraamaan tarinan loppuun saakka. Nämä sopisivatkin mainiosti myös yläkouluikäisten luettaviksi, jos jo hieman vanhahtava kieli ei säikytä pois.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 19/50
Kohta 31: Jännityskirja tai dekkari

Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila & Erica Åberg: Ulkonäköyhteiskunta: ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa

Tällainen itsevarmuuden ja oman kehon rakastamisen sanoma – – saattaa itse asiassa jopa lisätä yksilöihin, etenkin naisiin, kohdistuvia paineita: paitsi että yksilöitä vaaditaan kehittämään ulkonäköä norminmukaiseksi, vaaditaan heitä yhä enemmän myös kehittämään kykyä rakastaa itseään ja kehoaan oikealla tavalla. Kun ulkonäköpaineista tehdään yksilön ongelma, unohdetaan helposti, että paineet ovat ulkonäkökeskeisen kulttuurimme tuotteita ja että ahtaisiin ulkonäkömuotteihin sopeutumattomuudella on usein hyvin todellisia vaikutuksia riippumatta siitä, rakastaako itseään ulkonäöllisesti vai ei.

Turkulaiset taloussosiologit Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg tutkivat mukavan keveästi kirjoitetussa teoksessaan ulkonäön merkitystä elämän eri alueilla menestymiselle suomalaisessa viitekehyksessä. Ulkonäköyhteiskunta – ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa (Into kustannus 2019) pohtii, onko Suomi jo niin sanottu ulkonäköyhteiskunta, jossa ulkonäön merkitys olisi levinnyt yleiskäyttöiseksi pääomaksi, joka vaikuttaisi vahvasti muuallakin kuin sen perinteisillä alueilla, kuten parinvalinnassa. Ulkonäön merkityksen (liika) vahvistuminen yhteiskunnassa typistää ihmiset toimijoista ulkonäöiksi, joiden arvoa ja menestystä mitataan ulkonäön vaalimisen, oikeanlaisen kuluttamisen ja vallitsevaan normiin sulautumisen mittareilla.

Tutkijaryhmä esittää, ettei Suomi vielä täytä lähes dystooppiselta kuulostavan ulkonäköyhteiskunnan kriteerejä, mutta matka sinne ei ole kovin pitkä. Some, fitness-villitykset ja korealaiset ihonhoitorituaalit ovat luoneet tänne Pohjolan perukoillekin kuplia, joissa ihmiset voivat määritellä itseään ensisijaisesti ulkonäön kautta sekä saada suurtakin etua ulkonäön ”oikeanlaisesta” kehittämisestä ja ylläpidosta. Kirjoittajat lähestyvät teemaa taloussosiologisesta näkökulmasta, ja kirjassa saakin paljon tilaa pohdinta erilaisista resursseista ja niiden jakautumisesta. Kasvonpiirteet, ruumiin koko ja muoto ja pukeutumistyyli ovat esimerkkejä tutkimusten erittelemistä ulkonäöllisistä resursseista, jotka jakautuvat epätasaisesti ja jotka voivat vaikuttaa monilla elämänalueilla työelämästä ystävyyssuhteiden solmimiseen – positiivisesti tai negatiivisesti.

Vaikka Ulkonäköyhteiskunta tarjoaa katsauksen myös kansainvälisiin teorioihin, pääosassa ja parasta antia ovat suomalaisten tutkittavien käsitykset ja kokemukset. Ulkonäöstä hyötyminen on saunaa ja luonnollisuutta suosivassa Suomessa paheksuttua, mutta se ei tarkoita, että ulkonäöllä ei olisi väliä. ”Normaalin” ulkonäön ja siitä oikealla tavalla huolehtimisen normit vaihtelevat, mutta ovat aina yksilön valinnan sijaan yhteiskunnallisia malleja ja sosiaalisia sääntöjä, joista poikkeaminen on hankalaa – joskus jopa rangaistavaa. Säännöt ovat myös hyvin sukupuolittuneita: naisilta odotetaan ja vaaditaan enemmän. Kirjassa tiivistetäänkin ristiriita hyvin: ”- – samanaikaisesti kun naiset pitävät ulkonäköä tärkeämpänä asiana kuin miehet, murehtivat enemmän ikääntymistä sekä käyttävät merkittävästi enemmän aikaa ja rahaa ulkonäöstään huolehtimiseen, ei heidän ole kuitenkaan sallittua hyötyä ulkonäöstään”. Toisaalta miesten mahdollisuudet ovat rajatut ja ulkonäöstä huolehtimisen tavat suurennuslasin alla; jos poikkeaa mitenkään normista, miehisyys joutuu helposti kyseenalaistetuksi.

Ulkonäköyhteiskunta on helposti lähestyttävästä ja selkeästä tyylistään huolimatta läpeensä tieteellinen teos: lukuisat kirjan taustana käytetyt tutkimukset aineistoineen ja metodeineen on selostettu auki tarkasti. Kirjoittajat ovat kuitenkin ansiokkaasti huomioineet lukijan, joka haluaa aiheesta tietoa ilman sadoissa viitteissä kahlaamista: tekstissä vinkataan, mitkä kirjan osiot voi halutessaan hypätä yli menettämättä kuitenkaan tietoa mielenkiintoisista tutkimustuloksista. Kaiken kaikkiaan lukukokemus on hyvin rytmitetty. Luvut ovat tarpeeksi lyhyitä ja hyvin jäsenneltyjä, ja tutkimustulosten väleissä on hyvin henkilökohtaisia, muuta tekstiä kevyempiä näkökulmatekstejä, jotka tuovat toisinaan teoreettisen aiheen lähemmäs.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 18/50
Kohta 10: Kirjan nimessä on numero

Minna Rytisalo: Rouva C.

Kohtu ei ole kohtalo, se ei saa olla, niin hän ajatteli ja katsoi otsikkoa. Hän oli äiti ja tytär itsekin, hänellä oli tietoa seminaarin opetuksen sisällöistä, hän oli ollut valmistautumassa opettajan uralle ja hän todellakin oli elämänsä aikana nähnyt, mihin tietämättömyys tyttäriä valmisti ja millä tavalla he voisivat olla nykyistä paremmin hyödyksi ja iloksi perheilleen ja koko maalle. Mutta miten sellaista sanoo maailmassa jossa koko ajatukselle nauretaan ja tyttöjen sivistämistä pidetään turhana, naiset itsekin pitävät, ja Minna ajatteli taas Floraa.

Minna Rytisalon toinen romaani Rouva C. (Gummerus 2018) on elävällä ja kauniilla kielellä kirjoitettu tarina ajasta, jolloin Minna Canth tunnettiin vielä parhaiten aviomiehensä vaimona ja vanhempiensa tyttärenä. Rytisalon kirja on yhdistelmä oikeaa elämäkertaa, muunneltuja tositapahtumia ja täyttä fiktiota. Yhdistelmästä syntyy ehyt, koskettava ja mielenkiintoinen tarina nuoresta naisesta, joka murtautuu yhteiskuntaluokasta toiseen ja naiselle varatun roolin ulkopuolelle.

Rouva C. lähestyy tuttua henkilöä tuoreesta näkökulmasta rajaamalla kirjailijan uran lähes täysin teoksen ulkopuolelle. Sen sijaan tarina alkaa nuoren kuopiolaisen haaveunista – voisipa piian ja kauppiaan tyttärenä ryhtyä muuksikin kuin kauppiaan puolisoksi. Kuin tilauksesta kaukaisessa ”järvikaupungissa”, Jyväskylässä, keksitään kummia: perusteilla on paitsi kansakoulujärjestelmä, myös kansakouluopettajien seminaari, jossa opettajiksi opiskelisivat rinta rinnan maanviljelijäperheiden tilatta jääneet nuoremmat veljet ja oppia saaneet alemman yhteiskuntaluokan naiset. Opettajan ura tarjoaisi pakotien avioliitoilta ja mahdollisuuden tutustua Minnaa oikeasti kiinnostaviin aiheisiin, kuten luonnontieteisiin – tyttöjen tuolloinen peruskoulutus kun sisälsi lähinnä kaunokirjoitusta, käsitöitä ja naisille soveliaiksi ajateltuja oppiaineita.

Viinaan menevä isä oli jo kartoittanut Minnalle sopivia kuopiolaisia aviomiesehdokkaita, mutta suostuu lopulta silti tyttärensä hurjaan ja edistykselliseen toiveeseen: Minnasta todella tulee yksi seminaarin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoista vuonna 1863. Naisena hänen olisi tullut sovittaa itsensä nunnamaiseen, aina hyväkäytöksiseen ja täysin maallisista houkutuksista pidättäytyvään rooliin, mutta eläväinen ja rajoja rikkova Minna ei osaa hillitä luontoaan. Toisinaan mukaan seikkailuihin lähtee myös ystävä Flora, mutta toistuvat varoitukset saavat tyttöjen välit rakoilemaan. Pojille täysin sopiva käytös vie Minnan ongelmiin, mutta saa hänet myös pohtimaan myöhemmässä elämässään ajamia tasa-arvokysymyksiä.

Kuten tiedämme, Minna Canthista ei tullut opettajaa. Jyväskylää kuohuttavan skandaalin saattelemana Minna astuukin vastoin kaikkia suunnitelmiaan avioon ennen valmistumistaan – päätös, joka naisen kohdalla tarkoitti automaattisesti opintojen päättämistä. Rytisalo kuvaa uskottavasti ja samastuttavasti älykkään naisen piinaa: koti ja lapset eivät riitä kaikeksi sisällöksi, mutta kaikki yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja julkisilla kentillä toimiminen on tehty hyvin vaikeaksi. Iän karttuessa ja elämän nurjien puolten tullessa tutummaksi Minna ei kuitenkaan pysty pidättelemään itseään, vaan ura tuntemanamme vaikuttajana saa alkunsa.

Elämäkerrallisen ja tasa-arvoa pohtivan sisältönsä lisäksi Rouva C. on hieno ihmissuhderomaani. Minnan ympärillä on useita monimutkaisia suhteita: alistuva, toisiakin alistumaan kannustava äiti ja alkoholiin katoava isä, rakastava ja vertainen Ferdinand Canth sekä hurmaava mutta tahtoessaan myrkyllinen Flora, ainoa naispuolinen ystävä. On virkistävää lukea tavallisen avioliittoelämän kuvausta: tarina ei pääty siihen, kun romanssi muuttuu liitoksi, vaan kahden erilaisen ihmisen hiljalleen syvenevä suhde saa tilaa – ja koukuttaa. Myös Minnan ja Floran on–off-toveruus on kuvattu realistisesti ja kiinnostavasti. Taitavasta kerronnasta nauttii varmasti myös ilman Canthin tarinan tuntemusta.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 17/50
Kohta 2: Kirjan on kirjoittanut opettaja