Ranskalainen paradoksi tarkoittaa ylipainon yhteydessä siis montaa asiaa: paradoksaalista suhtautumista lihaviin, paradoksaalista suhtautumista ruokaan ja paradoksaalista pakkomiellettä hoikkuudesta. Syöminen on Ranskassa sosiaalista, mutta siihen liittyy myös vahva sosiaalinen kontrolli.
Yleisradion Ranskan ulkomaantoimittajana toimiva Annastiina Heikkilä avaa tietokirjassaan Bibistä burkiniin. Totuuksia ranskatar-myytin takaa (Kustantamo S&S 2018) ranskalaisia tasa-arvon ongelmia. Nimensä mukaisesti kirjassa perataan erilaisia naiseuteen liittyviä kysymyksiä populaarikulttuurin luoman ja monella tapaa vahingollisen ranskatar-myytin kautta. Yleinen ajatus ranskattarista aina seksikkäinä, tupakoivina, hoikkina ja silti ranskalaisia herkkuja huoletta puputtavina tyyliniekkoina sulkee ison osan ranskalaisnaisista muotin ulkopuolelle, ja Heikkilän mukaan yhä useampi ranskalaisnainen kokeekin tarvetta ahtaan normin päivittämiselle.
Heikkilän teos on oivallinen yhdistelmä asiantuntijoiden ja tavallisten ranskalaisten kanssa käytyjä keskusteluja, sopivasti annosteltua historiallista ja poliittista taustoitusta sekä pohjoismaisen naisen omia kokemuksia ranskalaisesta kulttuurista. Lopputuloksena on edelleen ajankohtainen teos, joka lisää ymmärrystä Ranskan toisinaan jopa kummalliselta tuntuvaan nykyhetkeen, mutta herättää pohtimaan myös kotimaisia naisen malleja. Heikkilän miellyttävän eläväinen ja vakaa kertojanääni pitää moneen suuntaan kurkottavan paketin kasassa.
Bibistä burkiniin jakautuu johdannon jälkeen kolmeentoista alalukuun, jotka keskittyvät kukin yhteen ranskalaisten naisten kohtaamaan tasa-arvon ongelmaan. Naisen ikääntyminen, paino, ulkonäkö ja seksuaalisuus eivät Suomessakaan ole valta-asetelmista ja muiden kontrollista vapaita alueita, mutta osa luvuista todella pääsee yllättämään kulttuurieroillaan.
Vaikka esimerkiksi seksuaalinen häirintä on ongelma kaikkialla maailmassa, Ranska tuntuu erityisen vaikealta paikalta oleskella julkisessa tilassa naisena. Ranskan hallituksen tilaaman kyselyn mukaan sata prosenttia julkisia liikennevälineitä käyttäneistä naisista kokee seksuaalista häirintää. Vuosisatojen perinteiden ja jopa ihailtuna pidetyn ranskalaisen viettelykulttuurin myötä julkinen tila myös muuttuu hitaasti turvallisempaan suuntaan. Kärjistettyjen mielipiteiden mukaan miehen kömpelöt, loukkaavatkin lähestymiset olisi aina otettava imartelevina huomionosoituksina, sillä ”kunnon” ranskatar on aina valmis lähentelylle.
Niin hämmentävältä kuin se pohjoismaisesta vinkkelistä vaikuttaakin, #metoo-henkiset liikkeet ovat Ranskassa (kaikesta edellä mainitusta huolimatta) saaneet vastustajikseen myös suuren joukon vaikutusvaltaisia ja älykkäitä ranskalaisnaisia. Eräiden ranskalaisten feministien näkökulmasta kaikenlainen seksuaalisen vapauden rajoittaminen on vaaroista suurimpia, ja eräässä kuuluisassa manifestissa joukko naisia vaatii miehille oikeutta häiriköidä jatkossakin – onhan ”naisilla keinoja käsitellä häirintää”.
Ranskatar-myytin nimissä äitiyskin on piiloteltava asia, jonka vaikutukset eivät saa näkyä naisen kropassa. Samalla asialla puolustellaan myös vakavaa rasismia, sillä erittäin monikulttuurisen maan ihannenainen on edelleen vaalea. Kuten näistäkin muutamasta nostosta jo huomaa, medioissa, elokuvissa ja kansan puheissa muotoutunut olematon ranskatar ei ainoastaan aiheuta valtavia ulkonäköpaineita, vaan myös ison joukon yhteiskunnallisia ongelmia. Heikkilän kuvaus on masentavaa luettavaa, mutta asialleen omistautuneen toimittajan työ on silti inspiroiva ja tärkeä kurkistus toiseen kulttuuriin. Siitä riittää ammennettavaa myös tutun arkipäivän havainnointiin.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 12/50
Kohta 8: Kirja, jossa maailma on muutoksessa
Sivuhenkilö 