Tove Jansson: Taikatalvi

Kuunsäde vaelsi keinutuolia pyyhkäisten salongin pöydälle, ryömi vuoteen päädyn messinkinuppien ylitse ja paistoi suoraan Muumipeikon kasvoihin.

Ja silloin tapahtui jotain sellaista, mitä ei ollut nähty ei kuultu siitä päivin, kun ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta.

 

taikatalvi
Kansi: WSOY:n mediapankki

Tove Janssonin Taikatalvi (alk. Trollvinter, 1957; suom. Laila Järvinen, WSOY 1958) on yksi Janssonin rakastetuimmista muumikirjoista. Vaikka muumit ovat esiajoista lähtien tavanneet nukkua talviunta marraskuusta huhtikuulle, eräänä tammikuisena yönä Muumipeikko kuitenkin herää kesken kaiken. Taikatalvi kuvaa mielikuvitusta kutkuttavasti valkoiseen vaippaan kietoutuneen Muumilaakson mystisiä ihmeitä. Kirja on myös kuvaus nuoren muumin ensimmäisistä askeleista kohti itsenäistymistä – onhan hänen selvittävä kaikenlaisista uusista seikkailuista ja pelottavistakin kohtaamisista lähes itsekseen muun perheen uinuessa.

Maailma tammikuisen ikkunaruudun takana on täynnä aivan uudenlaisia ihmeitä: paksu lumipeite, jääkiteet ikkunoissa ja erilaiset talviurheilulajit voittavat lopulta epäileväisen Muumin puolelleen, varsinkin kun huimapäinen pikku Myy ja pohdiskeleva Tuu-tikki auttavat häntä ymmärtämään kylmän vuodenajan tarjoamia huvittelumahdollisuuksia. Ensin pimeys ja tassut kohmettava lumi tekevät muumista vain äreän, mutta hiljalleen hän huomaa, että uudelle kannattaa antaa mahdollisuus. Lopulta nuori Muumipeikko osaa olla jopa ylpeä siitä, että on ensimmäinen talven ihmeet tunteva muumi, ja alkaa (ihastuttavan tunnistettavan teini-ikäisen itsenäistymisen puuskassa) jopa varoa herättämästä muita.

Silmien avautumisesta huolimatta kaiken ympärillään jäädyttävä Mörkö, kolkko Jääkuningatar ja näkymättömät talven olennot saavat Muumin myös kaipaamaan kipeästi kesää ja tuttuja kuvioita, ja toisinaan nukkuvan äidinkin korvaan on kuiskattava kysymyksiä ratkottavaksi. Talveksi etelään vaeltaneen Nuuskamuikkusen jättämä kirje saa toimia yksin muumitaloa isännöivän Muumipeikon rohkaisuna useaan otteeseen, kun talveen tottuneet Myy ja Tuu-tikkikaan eivät aina ymmärrä hänen ahdistuneisuutta uuden edessä.

Taikatalvi on Janssonin muumikirjoista juuri se osa, jonka olen lukenut useimmin, mutta se jaksaa aina hämmästyttää tiheällä tunnelmallaan ja vaivattomalla kerronnallaan. Juoni etenee tasaisen ja varman kertojanäänen tahtiin vuorotellen jännitystä ja pohdintaa. Jansson ei kuitenkaan tyydy liimailemaan teräviä huomioitaan elämästä ja ihmisistä muumien päälle, vaan onnistuu punomaan ne osaksi omaleimaista ja täyteläistä satumaailmaansa.

Vaikka Taikatalvi on satukirja, se sopii mystisen, jopa hieman vaarallisen ja arvaamattoman, tunnelmansa vuoksi kaikenikäisille, ja lukukokemus pikemminkin paranee lukijan varttuessa. Hienovaraiset ironian häivähdykset ja hillittömästi kirjoitetut sivujuonteet (kuten pikku Myyn halu ottaa jäätyneen oravan häntä hyötykäyttöön Muumipeikon ehdottaman hautaamisen sijaan taikka reippailija-Hemulin uskomaton pokka ja hienotunteisuuden puute) tekevät nopealukuisesta romaanista monessa kerroksessa toimivan kokonaisuuden, josta löytää aina jotakin uutta.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 36/50
Kohta 28: Kirjan kannessa on kuu

Timo Parvela, Bjǿrn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler 62 – Kirja yksi: Kutsu

Taso 99. Ari ja Joni olivat umpikujassa. Niin kuin kuulemma kaikki muutkin. Joni oli keskustellut asiasta peliyhteisössä. Kukaan ei ollut löytänyt ratkaisua, vaikka asiaa pohti miljoona tyyppiä eri puolilla maailmaa.
Joku norjalainen Halfman-halfbiscuit05 oli kuulemma jo lähellä ratkaisua, tai ainakin hän kehuskeli olevansa mutta ei kuitenkaan suostunut jakamaan tietojaan kenenkään kanssa.
Tv:n ruutu oli lähes musta. Jossain hämärässä oli luolan suuaukko. Sen kätköissä oli jotain pelottavaa, josta ei saanut otetta. Itse asiassa veljekset eivät olleet kertaakaan päässeet luolan sisäänkäyntiä pidemmälle, kun se jokin iski.

img_20181025_1501261697872924.jpg

Pohjoismaisten lastenkirjailijoiden, Timo Parvelan ja norjalaisen Bjǿrn Sortlandin, yhteisprojekti Kepler62 on kokonainen lapsille ja varhaisnuorille suunnattu avaruusseikkailukirjasarja. Kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa luotu maailma on sarjakuvamaisen värikäs, muttei lainkaan lapsellinen: kuvitus on tummasävyistä, jännittävää ja hakenut innoituksensa peli- ja scifikuvastoista. Yhteensä kuusiosaisen sarjan viimeinen osa ilmestyi syksyllä 2017, ja kaikki osat ilmestyivät samanaikaisesti niin Suomessa kuin Norjassakin. Mielenkiintoista on, että kirjailijat kirjoittivat sarjan osat vuorotellen; ensimmäinen osa on Parvelan käsialaa, vaikka kokonaisuus onkin luotu yhdessä.

Sarjan ensimmäinen osa Kepler 62 – Kirja yksi: Kutsu (WSOY 2015) esittelee sarjan päähahmot, ylikansoitetulla ja ilmastonmuutoksen tuhoamalla maapallolla elelevät veljekset 13-vuotiaan Arin ja 8-vuotiaan Jonin. Tarina lähtee liikkeelle kovin masentavissa tunnelmissa: Arin ja Jonin äiti on kadonnut useaksi päiväksi, mutta se ei herätä pojissa suurta kummastusta. Luonnonvarojen puutteessa köyhillä ei ole kunnollista ruokaa eikä töitä, ja siksi äiti viipyy useinkin niitä etsimässä. Pikkurikoksia toivottomassa tilanteessa puuhaileva Ari yrittää saada käsiinsä huippusuositun ja kalliin Kepler62 -tietokonepelin, jonka ratkaisijalle huhutaan huimia palkintoja, mutta onnistuu näpistämään vain ruokatarpeita. Mystisestä sairaudesta kärsivä pikkuveli Joni onnistuu kuitenkin saamaan kyseisen pelin käsiinsä tuntemattomaksi jäävältä naishahmolta, ja pian peli alkaa vetää heitä kummasti puoleensa.

Useamman päivän konsolipelaamisen jälkeen veljekset huomaavat, että peli alkaakin tuntua tavallista aidommalta: päävastustajan listiminen tuntuu tarpeettoman realistiselta, ja voitokkaan taistelun jälkeen ruudulla näkyvätkin pojat itse. Onpa kyseessä aidon näköinen animaatio tai salainen viesti, veljekset eivät selvittää pelin salaisuutta heti – reaalimaailman mystiset tapahtumat toistensa jälkeen vaativat kaiken huomion ja päättelykyvyn. Äiti palaa reissultaan epäilyttävän keinotekoisen oloisena, mystinen nainen ilmestyy jälleen ja Jonin viruksen vuoksi tehty sairaalareissu muuttuukin pakomatkaksi. Nokkeluutensa avulla pojat lopulta onnistuvat selvittämään Kepler62:n jujun, ja tempautuvat pelin ohjaamina avaruusseikkailuun – tällä kertaa ihan oikeasti.

Kirjojen maailma kuvaa tulevaisuutta, jossa tekniikka on kehittynyttä, luonnonvarat nollilla ja hallitus ottanut pelottavan holhoojan aseman. Raskaista aiheista huolimatta teksti on kuitenkin kevyttä: lauseet ovat lyhyitä ja kuvitus suuressa roolissa. Kuvakirja tämä ei runsaasta kuvituksesta huolimatta ole, vaan kuvat ja teksti edistävät tarinaa yhdessä luoden nopeatempoisen, dynaamisen vaikutelman, ja siksi kirja onkin varmasti omiaan niillekin, jotka kirjoista eivät yleensä innostu. Vaikka jännittäviä elementtejä, kuten erilaisia ihmiskokeita, köyhyyttä ja takaa-ajoja, on ripoteltu pitkin poikin tarinaa, ei kirja ole pelottava; arvioisin, että se voisi kiinnostaa noin 914-vuotiaita lukijoita taitotasosta ja lukeneisuudesta riippuen.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 29/50
Kohta 7: Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan