Kjell Westö: Kangastus 38

”Siinä seistessään Matilda muistelee iltaa jolloin lupasi juhlallisesti Zaidalle pitää huolta Konnista. Kun Zaida-äiti lähti puolustamaan punaista Tamperetta, Milja Matilda lupasi katsoa että Konnilla ei olisi hätää kunnes Zaida palaisi.

Sitä lupausta hän ei pystynyt pitämään. Mutta ei Zaidakaan tullut takaisin.”

img_20180408_100325474952404.jpgKjell Westön Kangastus 38 (alk. Hägring 38, suom. Liisa Ryömä; Otava 2013) on 1930-luvun Helsinkiin sijoittuva kuvaus sisällissodan haavoittamasta kansakunnasta. Näennäisesti niin taloudellisesti kuin henkisesti sodasta selvinneen yhteiskunnan yksilöt eivät kuitenkaan unohda kokemaansa ja näkemäänsä: öisin mielessä väikkyvät vankileirien hyväksikäytöt, homeiset leivänkannikat ja loputtomat, vartaloa pitkin juoksevat kirput – mutta ei kaikilla.

Westö kuvaa sodan mentyäkin punaisiin ja valkoisiin jakautunutta pääkaupunkia dramaattisesti mutta uskottavasti kahden päähenkilön kautta. Suomenruotsalaisen asianajaja Claes ”Klabben” Thunen loistava tulevaisuus on jo takana päin: avioliitto kauniin, rikkaan ja oikeasta suvusta ponnistavan Gabin kanssa kariutui vaimon petettyä ja rakastuttua Claesin parhaaseen ystävään, eikä pieni lakitoimistokaan ole sitä, mitä entiseltä korkeisiinkiin asemiin päässeeltä valtion virkamieheltä odotettiin. Suomenruotsalaisista keski-ikäistyneistä miehistä koostuva herrakerhokin väsyttää, eikä vähiten Saksan poliittisten tapahtumien herättämien mielipide-erojen vuoksi. Sisällissota ei sanottavasti jättänyt mieheen jälkiään, mutta Euroopan tulevaisuus huolettaa sitäkin enemmän.

Milja Matilda Wiik – tai rouva Matilda Wiik, kuten hän itse itseään tituleeraa – elää näennäisesti hyvää elämää. Vaatimattomista oloista lähtöisin oleva nainen on tehnyt uran huolellisena konttoristina, harrastaa elokuvateattereissa käyntiä ja pystyy rahallisesti avustamaan Konnia, muusikkoveljeään. Ensivaikutelma kuitenkin pettää, sillä todellisuudessa rouva ei enää ole rouva, vaan hyvin yksinäinen ja ahdistunut jätetty nainen. Lisäksi teini-ikäisenä punavankina toistuvien raiskausten ja epäinhimillisten olojen uhriksi joutunut nainen ei ole onnistunut karistamaan tapahtumia harteiltaan, vaan elää niitä pahenevien harhojen muodossa yhä uudestaan. Rouva Wiik ei sopeutuvaisena ihmisenä ole katkera valkoisille, mutta välillä alitajunnassa vallan ottava nuori Milja-neiti ei pysty antamaan anteeksi yksittäisille pahantekijöille.

Kaksi erilaista kohtaloa kohtaavat luonnollisesti asianajaja Thunen toimistossa, jonne rouva Wiik tulee palkatuksi. Keski-ikäistyvät ja kumpikin tahoillaan hylätyiksi tulleet päähenkilöt löytävät toisistaan (salattua) iloa harmaisiin työpäiviin, mutta romanttinen suhde ei koskaan pääse edes ajatuksen tasolla syttymään: liikaa luokkaeroja, liikaa vanhoja haavoja sekä yksi liian lopullinen päätös, joka tekee Matildan muun elämän mahdottomaksi.

Kangastus 38 on hienosta ja tunnelmallisesta Helsinki-kuvauksestaan huolimatta ennen kaikkea kirja sodasta eri muodoissaan: menneen kaiuista, tulevan uhasta ja henkisesti edelleen käynnissä olevista. Vaikka juonenkäänteet herättävät välillä toivoa, Matildan hahmon mukana myös lukija tulee vakuutetuksi siitä, että joskus edessä ei ole kuin pimeä umpikuja. Loppuratkaisu on kaikessa kylmyydessäänkin tarinan maailmassa looginen ja pääteltävissä, mutta se jätti hiljaiseksi pitkäksi aikaa.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 11/50
Kohta 24: Surullinen kirja