Menestyskertomuksissa on kyse ikivanhasta kaavasta, joka on tänään yhtä elinvoimainen kuin yli 2000 vuotta sitten. Kaavaa on vain kyettävä käyttämään entistä taitavammin kulttuurin kehittyessä ja yleisön vaatimustason noustessa. Näin ovat tehneet esimerkiksi monet bestsellerkirjailijat: he kertovat ikivanhoja tarinoita, mutta sijoittavat ne tieteen, bisneksen, suurvaltapolitiikan tai huipputeknologian maailmaan.
Ari Hiltusen jo muutaman vuosikymmenen ikään ehtinyt tietokirja Aristoteles Hollywoodissa – menestystarinan anatomia (Gaudeamus Helsinki University Press 1999) valottaa sitä, miksi toiset tarinat menestyvät ja toiset eivät. Pääpaino on Hollywood-elokuvissa, mutta samoja oppeja voi hyödyntää missä tahansa tarinankerronnassa tv-sarjoista tietokonepeleihin – ovathan innoituksena antiikin Kreikan näytelmäkirjallisuuden oivallukset. Nimensä mukaisesti kirja perkaa erityisen tarkkaan Aristoteleen Runousoppia (n. 330–320 eaa.), joka ohjeisti tragedian (vakavan draaman) kirjoittajia pyrkimään kohti ”oikeaa nautintoa” – kaavaa, jolla lukija saadaan nauttimaan maksimaalisesti juonesta, henkilöistä ja esityksen kokonaisuudesta.
Aristoteleen kirjoituksista tiedetään jääneen puuttumaan osa, joten nykylukijan tuntema Runousoppi on erilainen teos kuin se, millaiseksi se alun perin tarkoitettiin. Hiltunen korostaa, että hänenkin perusteellinen teoksensa on vain yksi tulkinta Aristoteleen kirjoituksista, eikä menestyksen kaava edes kaikkiaan ole laitettavissa Aristoteleen nimiin: kansansadut ja sankarimyytit ovat olleet osa ihmisten elämää jo historian alkuhämärissä. Runousoppikin on kirjoittajansa subjektiivinen näkemys, mutta sen ansio piilee siinä, että se on koonnut näitä perin pohjin tuntemiamme hyvän, mukaansa tempaavan tarinan piirteitä yhteen kaavoiksi ja suosituksiksi, kirjoittajien tueksi.
Mikä tuo mystinen menestymisen kaava sitten on? Hiltusen tulkinta Aristoteleen opeista tiivistyy hyvän juonen strategian, sankarimyyttiä mukailevan päähenkilön ja jo mainitun oikean nautinnon rakentamisen ympärille. Jos tarinan juoni sisältää tunnistamisen (anagnorisis), äkkikäänteen (peripeteia) ja kärsimyksen (pathos), rakenteesta saa Aristoteleen mukaan tarpeeksi monimutkaisen. Silloin myös katsoja tai lukija pääsee syvälle niihin tunteisiin, jotka mahdollistavat tarinaan eläytymisen: sääli, pelko ja niistä vapautuminen eli katharsis on tarjottava niin antiikin tragedian katsojalle kuin nykyajan leffapenkin kuluttajalle. Suuri rooli on myös oikeanlaisella päähenkilöllä. Hänen on oltava pidetty, moraalisesti oikeamielinen, rohkea – siis sanalla sanoen jo kansansaduista tuttu sankari, joka selvittää tiensä läpi lähes ylivoimaisten esteiden. Kun nämä osat ovat koossa, voi yleisö päästä oikean nautinnon (eli jatkuvan jännityksen ja siitä vapautumisen) äärelle.
Helsingin yliopiston kustantama kirja on tieteellisellä tarkkuudella tehty. Vaikka takakansi mainostaa teoksen sopivan niin kirjoittamisen ammattilaisille kuin menestystarinoista muuten vain kiinnostuneille, on vähemmän Runousoppia ja muuta kirjallisuuden ja kirjoittamisen teoriaa tuntevien lukijoiden hyvä varautua melko raskaslukuiseen kokemukseen. Hiltunen kirjoittaa selkeästi ja erilaista teoriataustaa mielenkiintoisesti avaten, mutta tiedon ja erilaisten kaavojen määrä sekoittaa pään nopeasti – paljon informaatiota sisältävä teksti onkin parhaimmillaan osissa kahlattuna. Kokonaisuutta keventävät Hiltusen Shakespeare-, elokuva- ja tv-sarja-analyysit, joita on ripoteltu niin kappaleisiin kuin kirjan liitteiksikin.
Aristoteles Hollywoodissa on kattava teos, josta riittää varmasti pureskeltavaa useaksikin lukukerraksi. Hiltusen mielenkiintoiset tulkinnat sekä antiikin ja Hollywoodin menestystarinat yhteen liittävät analyysit tuntuvat raikkailta vuosikymmentenkin jälkeen, ja kirja on käännetty myös englanniksi (Aristotle in Hollywood, Intellect Ltd, 2001). Vaikka kirja ei ole suoranainen kirjoittamisen opas, sitä lukiessa alkaa kaivata näppäimistön äärelle: hyvin selostetut teoriat ja kaavat suorastaan kutsuvat kokeilemaan itse.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 34/50
Kohta 13: Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
Sivuhenkilö 