En olisi koskaan uskonut kaipaavani sitä, että katsoo toisen kanssa yömyöhällä Yle Areenasta ihan mitä tahansa, kunnes nukahtaa. Tai sitä, että kävelee elokuvateatterista raitiovaunupysäkille värjöttelemään lokakuisessa vesisateessa. Tai sitä, että yrittää lauantaiaamuisin onkia karrelle palaneita ruisleipäviipaleita rikkinäisestä leivänpaahtimesta.
Hetkien ainutkertaisuutta ei osaa arvostaa, vaikka sen alitajuisesti tiedostaisi. En tiedä, ymmärtäisikö sitä, vaikka ripustaisi asuntoonsa kymmenen kaiken katoavaisuutta käsittelevää sisustustaulua.
Tuomas Kokon esikoisromaani Tosi kivat juhlat (Kosmos, 2019) on tiivis vuodatus nuorehkon kaupunkilaismiehen ahdingosta. Parisuhteen päättyminen ja läheisyyden kaipuu, heikko raha- ja työllisyystilanne, häpeä pikavipeistä ja liiasta YouTuben katselusta sosiaalisten suhteiden hoitamisen sijaan, epätietoisuus siitä, haluaako joskus isäksi tai tarjoutuuko siihen edes mahdollisuutta… 2010-luvulla elävän milleniaalin ongelmat aiheutuvat paitsi omista valinnoista ja epäonnisista sattumista, myös yhteiskunnan jatkuvasti kiristyvistä paineista ja lisääntyvästä epävarmuudesta. Ajatuksenvirtamainen, listauksia ja neuroottista itsetutkiskelua sisältävä kirja on vahvasti kiinni juuri tässä ajassa, mutta itselleni jäi olo, että tiivis ja lyhyt kirja antoi lukijalle vain pintaraapaisun käsittelemistään teemoista.
Nimettömäksi jäävä kolmikymppinen, helsinkiläinen päähenkilö on puheidensa perusteella eronnut jokin aika sitten ja haikailee parhaillaan parisuhteen mukanaan tuomien etujen perään: ainakin parisuhteessa olisi joku, jonka kanssa katsella videoita ja kysellä, mitä kuuluu. Masennus ajaa kaiken sosiaalisen kanssakäymisen minimiin, eikä mies jaksa tai osaa tutustua myöskään baarissa, festareilla tai deittisovelluksissa tapaamiinsa naisiin, jotka häntäkin toisinaan oma-aloitteisesti lähestyvät. Apua ei tunnu löytyvän edes sitä aktiivisesti etsivälle: terapeutti toisensa jälkeen ilmoittaa, ettei pysty ottamaan yhtään uutta asiakasta, ja odotellessaan ammattiapua mies turvautuu lääkitykseen ja satunnaisiin humalaisiin iltoihin.
Ylipäätään arki tuntuu jatkuvasti tahmealta ja oikeastaan melko yhdentekevältä taistelulta: yliopistosta valmistuminen ei tuonutkaan työtä, ja vahingollisen pikavippikierteen katkaisemiseksi on kokeiltava työtä provikkapalkkaisena puhelinmyyjänä. Toimeentulotukea ei lisäselvitysten puutteessa heru, vaikka mies lähettelee työhakemuksia toisensa perään, ja häätö vuokra-asunnosta häilyy uhkaavasti mielen pohjalla. Elämää ei helpota miehen taipumus jatkuvaan itsereflektioon, joka alkaa hiljalleen kääntyä itseään vastaan: kun mielessä pyörii kasa vastaamattomia kysymyksiä aina elämäntarkoituksesta siihen, mitä muut hänen hammasharjaostoksistaan ajattelevat, jäävät monet elämänlaatua parantavat teot tekemättä, kun vatvominen vie jo kaiken energian.
Tosi kivat juhlat kerrotaan päähenkilönsä näkökulmasta, suorastaan hänen päänsä sisästä: aiheet vaihtuvat lennosta ja parenteesit toisensa jälkeen katkovat kerrontaa, kun eteen tulevat asiat herättävät aina uusia ajatuksia ja muistoja. Minäkertoja keskittyy nykyisyyteen ja kertoo menneisyydestään vain niukasti, ja itse jäinkin kaipaamaan enemmän taustoitusta. Nyt tarina alkaa suorasta toiminnasta ja valmiiksi heikosta elämänvaiheesta, mutta päättyneen parisuhteen lisäksi lukija ei saa tietoonsa nykytilanteen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Kerronta jää (tarkoituksellisestikin) aukkoiseksi, mutta se jättää samalla päähenkilön etäiseksi ja koko tarinan merkityksen laimeammaksi. Kokko hyödyntää tekstissään myös yllättävän paljon listoja; ensimmäiset kerrat ne toimivat tehokeinona, mutta lyhyessä ja muutenkin kerronnaltaan katkonaisessa kirjassa niitä tuntuu lopulta olevan turhan tiheään tahtiin.
Kokon teoksessa ajankohtaisimpana ja tuoreimpana elementtinä pidän mielenterveysongelmien aiheuttaman ongelmien ketjun kuvausta. Akateeminen koulutus, kesän Flow-ranneke ranteessa ja kavereiden 30-vuotisjuhlakutsut eivät estä kokemasta vakaviakin mielenterveysongelmia ja haasteita arkipäivässä. Vaikka tietoa ja apua on saatavilla enemmän kuin ennen, ei niistä edelleenkään voida puhua neutraalisti kuin flunssasta tai jalan murtumisesta – ja siksi kulissien ylläpitämiseen voidaan käyttää vahingollisiakin keinoja.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 25/50
Kohta 35: Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Sivuhenkilö 