”11. LOKAKUUTA 1819
Ennen maate menoa kävin vielä katsomassa Emilietä. Tyttö lukee paljon, hän ymmärtää kärsimyksestä enemmän kuin muut. Toivottavasti naiset hyväilevät hänen taudin kiduttamaa ruumistaan. Tuuli puhaltaa keskeneräisten rakennusten läpi. Elämä ja uni ruumiittemme läpi.16. JOULUKUUTA 1819
Kävellessäni työmaalle pelkään keuhkojeni jäätyvän. Tällä viikolla on Helsingissä mitattu kolmenkymmenenneljän asteen pakkanen. Olen nähnyt miehen kerjäävän mustiksi paleltunein käsin. Sain pelätä sormien kopsahtavan katuun kuin hiilenkappaleiden. Kukaan ei kaiva rahapussiaan näillä ilmoilla, kaikilla on vain yksi päämäärä: lämpimään.”
Vuoden 2016 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016) on arkkitehti Johan Carl Ludvig Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja, johon tallentuvat ilot ja surut liittyen niin kokonaisen kaupungin rakentamiseen kuin yksityiselämään synkässä Pohjolassa. Kokoelma irrallisia ajatuksia ja huomioita historiallisesti merkityksettömistä arkielämän sattumuksista ja kuvitteellisista ajatuksista saattaa kuulostaa vähintäänkin erikoiselta, mutta Viikilä saa runollisella tekstillään lukijan täyttämään (tarkoituksella jätetyt) aukot Engelin merkinnöissä. Surumielinen ja samea, tuolloin lähes kyläpahasen kokoinen Helsinki muodostuu lukijan silmissä eksoottiseksi kaukomaaksi, kun Saksasta lähtenyt eikä koskaan Suomen suurruhtinaskuntaan sopeutunut Engel tarpoo pitkin työmaansa vasta valmistuneita katuja.
Päiväkirjamuotoinen teksti voi olla lukijalle uuvuttava kokemus, mutta tässä tapauksessa nautin juuri tästä ratkaisusta. Merkinnät alkavat vuoden 1816 maaliskuusta, jolloin Engel vaimoineen ja lapsineen on asettunut kaupungin uudelleenrakentamisesta mahdollisesti syntyvän menestyksen perässä kauimmaiseen loukkuun, josta sivistyneet saksalaiset saattavat uneksiakaan. Räntäinen, viimainen ja kylmä kaupunki ei näytä parhaita puoliaan, ja rahahuolet ja lasten vakavat sairaudet sekä vastikään kuolleen pojan kuolema painavat koko perhettä.
Näistä asetelmista Engelin onnistuu kuitenkin sinnikkyydellään nousta Intendentinkonttorin johtajaksi ja varakkaaksi mieheksi. Alkuperäinen suunnitelma kuudesta työntäyteisestä vuodesta Suomessa ja paluusta Saksaan kuitenkin vesittyy, ja taloudellisesta menestyksestä huolimatta kaipuu kotiin väreilee jatkuvasti taustalla. Yksityiselämäkään ei kohtele miestä hellästi, sillä hän menettää Suomessa asumisen aikana sekä vaimonsa että rakkaan tyttärensä.
Viikilän kerronta on kaunista ja runollista, eikä se tarvitse toimiakseen ympärilleen pitkiä selostuksia henkilöhahmojen tai maiden taustoista; tiedot tulevat pikkuhiljaa, mutta lukijalle annetaan tilaa kuvitella, muistella aiempaa tietämystään ja rynnätä lähteiden äärelle. Kirjassa parasta olikin mielestäni sen lukemisesta seurannut innostuksen tunne: Wikipedia ja Google olivat heti kovassa käytössä, ja Senaatintorin ympäristössä rakennuksia katsoo nyt hieman eri perspektiivistä.
Kirjan nimi, Akvarelleja Engelin kaupungista, on tulkittavissa ainakin kahdella tapaa. Engel maalasi Suomen aikojensa alkuaikoina maisema-akvarelleja saadakseen lisätienestejä perheelleen, ja taitavana piirtäjänä ja maalarina tunnetun miehen elämässä Helsingistä tehdyt teokset näyttelivät tärkeää osaa. Toisaalta Viikilän teos itsessään on kuin kokoelma utuisia akvarelleja: vahvoja tunteita välittäviä tuokiokuvauksia, vain oleellisimmalla kontekstilla höystettynä.
* * *
Helmet-lukuhaasteen kirja 23/50
Kohta 1: Kirjassa muutetaan
Sivuhenkilö 