Tässä maailmassa miehet eivät yleisesti ottaen rakasta tyttöjä heidän aikaansaannostensa vuoksi, vaan ainoastaan siksi, että he ovat lempeitä ja kauniita.
Mutta minäpä aion keksiä rakastumisen uudestaan. En aio saada Johnia olemalla lempeä ja kaunis – koska en ole sellainen. Sen sijaan aion voittaa hänet aktiivisella toiminnalla: aion kehittää ”tytöt voittavat poikia” -menetelmän. Aioin kirjoittaa niin hauskan, oivaltavan, viisaan ja jotenkin seksikkään juttusarjan, että hän rakastuu minuun – aivan kuten hänen biisinsä saivat minut rakastumaan häneen.
Brittiläinen tv-kasvo ja kolumnisti Caitlin Moran on kustantamon esittelyn mukaan kotimaassaan hyvin suosittu kirjailija, jonka kolmas suomennettu teos on Kuinka olla kuuluisa (alk. How to Be Famous, 2018; suom. Heli Naski, S&S 2019). Kirja on jatkoa menestysteokselle Näin minusta tuli tyttö (suom. Sari Luhtanen, S&S 2015), mutta Kuinka olla kuuluisa toimi myös itsenäisenä teoksena, vaikka päähenkilö Johanna Morriganin seikkailut ovatkin alkaneet jo aiemmassa osassa.
Kuinka olla kuuluisa kertoo hädin tuskin täysi-ikäiseksi kasvaneesta Johannasta, joka on muuttanut vuoden 1995 kiehtovaan Lontooseen toteuttaakseen haaveensa menestyneen musiikkitoimittajan urasta ja ollakseen lähellä ensirakkauttaan, lupaavaksi muusikoksi noussutta John Kitea. Brittiläinen popmusiikki elää värikästä nousukauttaan, eikä nuoren toimittajanalun elämästä puutu alkoholinhuuruisia bileitä, jännittäviä keikkareportaaseja tai ensimmäisen oman kämpän tuomaa huumaavaa vapauden tunnetta, vaikka ikävä kalvaakin sydämessä – John on kiireinen uransa kanssa, eikä edes ole antanut kunnollista merkkiä tunteistaan vuosiin.
Perusluonteeltaan kekseliäs ja omapäinen Johanna ei kuitenkaan jää toimettomana odottelemaan kiertueita urakoivan Johnin harvoja puheluita. Oma ura musiikkitoimittajana ja -kolumnistina alkaa ottaa tuulta alleen, ja Johannan työelämässä käyttämä alter ego Dolly Wilde alkaa olla tunnistettava hahmo Lontoon yöelämässä. Nuorena ja seksuaalisesti aktiivisena naisena ei kuitenkaan ole yksinkertaista elää konservatiivisten miesten täyttämässä musiikkimaailmassa. Johannan työpaikka, sovinistinen D&ME -musiikkilehden toimitus, saa hänet kyseenalaistamaan paitsi uravalintansa, myös pätevyytensä kerta toisensa jälkeen. Suurimmat ongelmat alkavat kuitenkin vasta, kun Johanna sattuman kaupalla törmää suosionsa huipulla viilettävään nuoreen koomikkoon, Jerry Sharpiin. Mies osoittautuu yhteisen yön myötä häikäilemättömäksi ja itsekkääksi kiristäjäksi, joka ei kunnioita Johannan rajoja pätkääkään.
Pian käy kuitenkin ilmi, että Jerry Sharpin seksuaaliset väärinkäytökset eivät ole harvinaisuus, vaan samanlaisia kokemuksia läpikäyneitä nuoria naisia löytyy suorastaan laumoittain Lontoon musiikkiskenestä. Johanna ymmärtää, ettei huono käytös ole heidän vikansa, vaan nyt olisi aika toimia vääryyksien osoittamiseksi. Häpeä omista kurjista kokemuksista ei oivalluksen jälkeenkään hellitä helpolla, mutta hyvien ystävien – kuten ylikiltin musiikkituottaja Zeen ja yläluokkaista taustaansa pakoilevan, eksentrisen feministirokkari Suzanne Banksin – avulla vyyhti alkaa hiljalleen selvitä parhain päin. (Erityisesti sitten, kun kiireinen Johnkin ehtii takaisin Lontooseen ystävänsä tueksi.)
Moran kirjoittaa hyvin räväkällä ja värikkäällä tyylillä: kirosanoja, tarkoituksellisesti alatyylisiä ilmauksia ja suorasukaisia seksikuvauksia suorastaan ripotellaan jokaiseen väliin. Pohjimmiltaan tulkitsen tarinan olevan Johannan kasvutarina itseään arvostavaksi naiseksi, joka ei määritä arvoaan häntä ympäröivien miesten mielipiteiden mukaan ja osaa vaatia arvoistaan kohtelua. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja sukupuolten välinen tasa-arvo eivät ole tavallisimpia chick litin teemoja, mutta tässä kirjassa koko tarina rakennetaan niiden varaan.
Tärkeä sanoma itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä jää kuitenkin kaikenlaisen sekoilun ja turhilta tuntuvien monologien alle: esimerkiksi Johannan kämpän nurkkiin hetkeksi aviokriisiä pakeneva, pössyttelevä ja perinteisellä nuortenkirjallisuuden tavalla nolo isä ja monet muut sivuhenkilöt ja -juonet olivat mielestäni kovin väsyneitä. Päällimmäiseksi tunteekseni kirjan lukemisen jälkeen jäikin pettymys. Kirjaa mainostetaan hauskana ja terävänä teoksena, mutta itse koin sen kaikessa suorastaan päälle liimatussa räävittömyydessään jopa tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi. Moneen huumori on kuitenkin uponnut, ja jos ei muuta, tämän viihteellisen kirjan ansioiksi luetaan helppolukuisuus, #metoo-aikakaudella edelleen ajankohtaiset teemat ja sen sisältämä ilahduttava, jopa epätodennäköinen rakkaustarina.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 33/50
Kohta 12: Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Sivuhenkilö 