Lukuvuosi 2019 – mitä tulikaan luettua?

img_20191231_155943541904836443634089.jpg

Vuosi 2019 saavutti loppunsa nopeammin kuin ehdin huomatakaan! Ehkäpä pohdinnat iän myötä jatkuvasti nopeutuvista viikoista ja kuukausista todella pitävät paikkansa; ainakin blogin arkistoa selaillessa tuntuu, kuin vasta olisin avannut kuluneen vuoden ensimmäisen kirjan. Tämä oli toinen kerta, kun osallistuin Helmet-kirjastojen vuosittaiseen lukuhaasteeseen. Tälläkään kertaa en tosin saanut jokaista 50 haastekohtaa täytettyä: vuoden saldoksi jäi 37 teosta. Viime vuoden tapaan suurimpia lukuhäirikköjä olivat työ- ja opiskeluarjen kiireet, mutta vuoden 2019 haaste oli mielestäni myös aiempaa huomattavasti haastavampi! Moniin kohtiin oli etsimällä etsittävä sopiva kirja, kun vuonna 2018 lähes jokainen lukemani opus sopi jonnekin.

Vuoden 2019 listassa ainakin kohdat 17. Kirjassa on kaksoset, 23. Kirjan nimessä on jokin maa ja 31. Kirjassa kuljetaan metrolla tuottivat päänvaivaa, eivätkä olisi tulleet ratkaistuiksi ilman lukuhaasteen Facebook-ryhmän ja ahkeran googlettelun suomia vinkkejä. Vaikka haasteen mukaisia kirjoja löytyi muuten, ei aina tarjolla ollut vaihtoehtoja, jotka kiinnostivat suoralta kädeltä. Tämähän tosin olisi loistava mahdollisuus laajentaa omia tottumuksiaan, mutta silloin pitäisi olla enemmän aikaa, jotta ehtisi räpiköidä hieman työläämmänkin kirjan parissa. Toisinaan iski myös valinnanvaikeus: kohta 6. Rakkausromaani olisi voinut pitää sisällään kaikenlaista, mutta lopulta en osannut tarttua mihinkään, ja koko kohta jäi täyttämättä.

Kuluneen vuoden lukulistani on jälkeenpäin katsottuna korostuneen kotimainen: 37 luetun joukosta jopa 23 teosta on suomalaista kirjallisuutta. Olen aina lukenut enimmäkseen kotimaista ja jo opintoni ohjaavat sen pariin, mutta nyt listallani komeilivat erityisesti suhteellisen tuoreet nimekkeet. Esimerkiksi Aino Vähäpesolan Onnenkissa, Tuomas Kokon Tosi kivat juhlat ja Ritva Ylösen Saima Harmaja –elämäkerta ovat kaikki vuoden 2019 satoa. Tästä voin syyttää ja kiittää lähinnä juuri syttynyttä e-kirjainnostustani. Digitaaliset kirjapalvelut, kuten Storytel ja Bookbeat, ovat helpottaneet uusien nimikkeiden tavoittamista huomattavasti. Lisäksi kirja on aina mukana puhelimessa, ja sitä jatkaa pari näytöllistä eteenpäin vaikka ruuhkametrossa seistessä. Tästä huolimatta perinteiset kirjastoreissut eivät ole vielä jäämässä unholaan nekään, sillä fyysisten kirjojen hypistely ja yllättävien löytöjen tekeminen eivät onnistu ruudulla.

Viime vuonna nostin vuoden viimeisessä postauksessa esille joitakin mieleeni erityisesti jääneitä kirjoja. Perinne jatkukoon, sekä listauksen että koko blogin osalta: haasteeseen sopivien kirjojen jahtaaminen ja niiden lukukokemusten tallentaminen jatkuvat myös ensi vuonna.

Koskettavin lukukokemus
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki
Lapsen kuolema ja sairaus ovat aiheina melko itseoikeutettuja voittajia tässä kategoriassa, mutta en nimeä tätä upeaa kirjaa vuoden koskettavimmaksi vain sen teemojen vuoksi. Surun, epätoivon ja epävarmuuden lisäksi Juha Itkonen kirjoittaa äärimmäisen kouraisevasti niistä ihmisluonnon rumista puolista, joita hyvinä hetkinä on helppo piilotella itseltäänkin. Kirja on nöyrä ja teeskentelemätön kuvaus käsittämättömän vaikeista, mutta silti niin inhimillisistä asioista – suosittelen kaikille elämäntilanteeseen katsomatta.

Hämmentävin lukukokemus
Pentti Saarikoski: Kirje vaimolleni ja Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa
Tänä vuonna onnistuin hämmentämään itseäni oikein urakalla, ja nostankin jaetulle ykkössijalle kaksi teosta. Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni tarttui mukaan kirjastoreissulta ilman mitään ennakko-oletuksia, mutta osoittautui kaikeksi muuksi kuin kuvittelemakseni. Suurinta hämmennystä aiheutti epätietoisuus siitä, pitikö Saarikoski tällä absurdin räävittömällä teoksella pilkkanaan kirjan lukijoita, sen julkaissutta kustantamoa, vaimoaan vai itseään – jokaiseen löytyisi kyllä perustelut, sen verran hurjaa ja surullistakin tekstiä kirja sisältää, jopa huumorin kautta tulkittuna.
Saarikoskeen verrattuna Caitlin Moranin pyrkimys ruokottomuuteen jää pelkäksi yritykseksi, mutta siltä vauhdikas tarina 90-luvun Lontoossa elävästä teinitytöstä tuntui muutenkin. Eniten hämmensi kova hehkutus kirjan hauskuudesta, sillä omaan huumoriini tämä ei osunut lainkaan. Kirosanoja, liioiteltuja kännäys- ja huumekokeiluja ja absurdeja sivuhenkilöitä pursuava tarina etenee, mutta mielenkiintoiset sisällöt tuntuivat jäävän päälleliimatun ronskiuden alle.

Vaikein haastekohta
Vaikeimmaksi haastekohdaksi koin kaikki spesifit, kirjan sisältöön liittyvät kohdat, joita ei aina voinut tarkistaa ennalta. Toteutuneista kohdista pisimpään tuskailin todennäköisesti kohtaa 31. Kirjassa kuljetaan metrolla, mutta siihen sain lopulta sijoitettua Laura Mannisen parisuhdeväkivallasta kertovan romaanin Kaikki anteeksi. Myös erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien hahmojen löytäminen tuotti harmaita hiuksia: tarjontaa tuntuu olevan vain vähän, tai ainakaan sopivia kirjoja ei osunut yhtä helposti tielleni kuin muista aiheista. Siksi muun muassa kohta 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä jäi täyttämättä.

Vuoden yllättäjä
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Jostain syystä en ole koskaan osannut lukea fantasiaa, scifiä tai pahemmin mitään yliluonnolliseen viittaavaa, jos nuoruuden Potter-innostusta ei lasketa. Tänä vuonna kuitenkin ihastuin päätä pahkaa Kazuo Ishiguron myyttiseen ja syvälliseen kirjaan, joka vilisee magiaa, sotureita ja lohikäärmeitä. Runollinen tyyli, haikea tunnelma ja todellisuuttamme allegorisesti kommentoiva juoni imaisivat täysin mukaansa.

Iloa ja lukurauhaa vuodelle 2020!

Helmet-lukuhaaste 2018: ajatuksia ja kohokohtia

Vuoden viimeinen päivä on käsillä, joten myös lukuhaaste 2018 kuopataan virallisesti tänään. Olipahan kirjavuosi! Heti alkuun on todettava, että kuluneesta vuodesta muodostui kirjallisesti ilahduttavan monipuolinen; listalle karttui paitsi suosikkilajiani proosaa, myös tietokirjoja, novellikokoelmia, runoutta ja draamaa. Lähes jokainen haasteen 50:stä kohdasta tuntui innostavalta, mutta en myöskään antanut listan rajoittaa valintojani liikaa. Enimmäkseen luin itseäni muutenkin kiinnostavia teoksia, mutta ilman haastekohtien tuomaa inspiraatiota ne olisivat saattaneet jäädä roikkumaan lukulistalle vielä vuosi(kymmeni)ksi. Toisaalta haastekohdat innostivat etsimään aivan uusia kirjoja kirjastoreissuilla, tarttumaan lukuhaasteen Facebook-ryhmässä vinkattuihin vaihtoehtoihin ja valitsemaan lukulistalle niitä vieraampiakin kirjallisuudenlajeja.

Perfektionistisena luonteena vähän kismittää, että ensimmäinen lukuhaasteeni jää hieman vajaaksi. Vuonna 2018 ylsin 40:een haasteen mukaiseen kirjaan, jotka löydät listauksena täältä. Haasteen ulkopuolella luin kuitenkin vielä muutamia haasteisiin sopimattomia kaunokirjallisia teoksia opintoja varten sekä runsaasti teoriakirjallisuutta, joten kokonaissaldoon voin olla tyytyväinen. Vuosi oli poikkeuksellisen kiireinen erityisesti graduprojektin vuoksi, mutta siitä huolimatta lukeminen pysyi erottamattomana osana arkea ja juhlaa. Lukuhaastetta voi siis hyödyntää paitsi sisältöjen monipuolistajana, myös lukutahdin ylläpitäjänä! Haasteen tarjoama numeerinen tavoite konkretisoi lukemiseen käytettävää aikaa mielestäni hyvin, sillä tarkan tavoitteen myötä osan turhasta haahuilusta somen ja kilpailevien vapaa-ajanviettotapojen ääreltä vaihtaa helpommin lukuhetkeen. Nautin tarinoista suuresti myös muissa muodoissa, mutta haasteen myötä oli kätevä palauttaa osa elokuvien ja tv-sarjojen valtaamasta ajasta takaisin lukuharrastukselle, joka niin helposti jää paitsioon.

Toisaalta on tärkeää olla tekemättä haasteesta itsetarkoituksellista lisästressitekijää. Itsekin ehdin kesän kiireisimpinä kuukausina jo hetken hermoilla haasteen etenemättömyyden vuoksi ja rauhoituin vasta, kun ymmärsin, ettei kirjojen määrällä ja lukuvauhdilla oikeasti ole merkitystä – tämähän on puhtaasti itseäni ja lukuharrastustani varten. Blogin kirjoittaminen lukemisen ohella toki vei myös jonkin verran mahdollisesta lukuajasta, mutta lopulta tämä on ollut itselleni vain rikastuttava tekijä: olen jo vuosia kirjoittanut lukupäiväkirjaa, ja sen laajentaminen blogin muotoon ei ole tuntunut liian suurelta hypyltä. Itselleni kirjan herättämien ajatusten ylös laittaminen on oleellinen osa lukukokemusta, ja hyvin usein tekstiä pyöritellessä ymmärtää aivan uusia puolia lukemastaan. Suosittelen kaikille tiiviimmässä tai laajemmassa muodossa!

Näiden saatesanojen pohjalta ei siis liene yllätys, että lähden mukaan myös vuoden 2019 lukuhaasteeseen, ja tuttuun tapaan tulen päivittämään kokemukseni myös tänne blogin puolelle. Uudet haastekohdat julkaistiin jo aiemmin joulukuussa, ja listauksen niistä löydät paitsi täältä blogistani, myös Helmet-kirjastojen omilta sivuilta. Jännityksellä ja innolla jo odotan, millainen kokonaisuus vuoden 2019 kirjoista muodostuukaan! Ennen kuin kulunut vuosi jää aivan unholaan, haluan kuitenkin nostaa vielä muutamia kohokohtia tämän lukuhaasteen varrelta.

Koskettavin lukukokemus
Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus
Kirjan muisteleminenkin herättää kihisevää kiukkua epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, mutta ennen kaikkea se oli riipaiseva muistutus siitä, miksi tasa-arvotyötä tarvitaan edelleen. Naisten huono asema korreloi epävakaan ja sotaisan yhteiskunnan kanssa, joten yhtäläiset vapaudet todella ovat jokaisen asia.

Hämmentävin lukukokemus
Charlotte Brontë: Professori
Tässäpä oiva esimerkki kirjasta, joka ei ole vanhentunut arvokkaasti. Rivien välistä pilkottava, erikoinen asenne kirjan naishahmoja kohtaan, avoin rasismi ja frenologiset uskomukset eivät vastanneet odotuksiani brittiläisestä romantiikasta.

Vaikein haastekohta
Useampi kohta jäi täyttämättä ajan puutteen vuoksi, mutta viimeiseksi jääneitä yhdistää tietyllä tavalla myös haastavuus. Esimerkiksi kohtien 12. Sarjakuvaromaani, 29. Kirjassa on lohikäärme ja 44. Kirja liittyy johonkin peliin vaikeus liittyi ensisijaisesti omiin lukutottumuksiini: kun en tavallisesti lue fantasiaa, urheilukirjoja tai sarjakuvia, niihin ei tullut ensimmäisenä tartuttuakaan. Ehkäpä ensi vuonna pitäisi yrittää hankkia kokemuksia myös näiltä alueilta!

Vuoden yllättäjä
Heli Laaksonen: Sulavoi
Runojen lukeminen on minulle yleensä vaikeaa, mutta tämä kokoelma tuntui alusta asti hymyilyttävältä ja jätti pitkäksi aikaa keveän mielen. Kerrassaan hurmaava teos, joka sulatti hykerryttävillä rakkausrunoilla ja murteellaan.

Mahtavaa ja kirjarikasta uutta vuotta 2019!

Uusi vuosi, uudet (luku)haasteet

Blogin osallistujabanneri 1
Kuva: Helmet-lukuhaaste

Olen huono tekemään uudenvuodenlupauksia niiden pitämisestä puhumattakaan, mutta vuosi 2018 alkakoon uudella tavalla tämän kirjablogin merkeissä! Tervehdys siis sinne ruudun toiselle puolelle. Olen Amanda, lukutoukka ja tuleva filosofian maisteri suomen kielen, kirjallisuuden ja viestinnän alalta. Kirjoja olen lukenut siitä lähtien kuin suinkin olen osannut, ja lukuhistoriaa onkin kertynyt aktiivisen harrastuksen ja opintojen myötä.

Muistilistojen ja kalenterimerkintöjen avulla elämästä selviävänä henkilönä olen aina kaivannut myös lukukokemusten loogista luettelointia. Aloitin lukupäiväkirjan pitämisen vuonna 2012, mutta pienen muistikirjan sivuille jää harmillisen vähän vapaata tilaa itse lukukokemuksen erittelylle. Lukemisen nautinto kun ei minulla pääty viimeiseen pisteeseen, vaan teoksen herättämien ajatusten, kysymysten ja tunnelmien jonkinasteinen tallentaminen on erottamaton osa prosessia. Lyhyetkin muistiinpanot saavat tarinan muistumaan elävästi mieleen vielä vuosien kuluttua.

Kirjablogi onkin siis luonnollinen jatkumo yhä kasvaneelle kirjoitustilan kaipuulle, ja ajatus tästä on kytenyt mielessäni jo pitkään. Intoni on monesti tyssännyt arjen kiireisiin ja ajanpuutteeseen, ja olen kerta toisensa jälkeen päätynyt vain seuraamaan muiden kirjoituksia sekä keskustelemaan esimerkiksi Facebookin aktiivisessa ja hyvähenkisessä Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä (vahva suositukseni!).

Tänä vuonna laitan innon kuitenkin vihdoin täytäntöön, sillä tällä kertaa keksinkin useita blogia puoltavia seikkoja entisten uhkakuvien sijaan. Ensinnäkin, viime vuosi jäi lukemisen osalta hyvin köyhäksi. Kiireet opinnoissa, töissä ja harrastuksissa veivät oman aikansa, mutta mahdollisesta lukuajasta omat merkittävät siivunsa nappasivat myös lukuharrastuksen rakkaat viholliset, sosiaalinen media ja Netflix kumppaneineen. Niinpä blogi saa toimia sopivana innoittajana myös kuluvan vuoden ajankäyttöremonttiin, joka sisältää omalla kohdallani enemmän kirjoja ja vähemmän turhaa meemien täyttämän feedin selailua. Kun tavoitteensa julistaa ääneen ja vieläpä näin julkisesti, on suurempi kynnys laiskistua, eikös…?

Lisäksi bongasin heti vuoden vaihduttua Helmetin lukuhaasteen vuodelle 2018, ja mielenkiintoinen lista suorastaan pakotti hyppäämään mukaan. Yksi kohta on jo raksitettu ja toinen sopiva kirja menossa, enkä malttaisi odottaa seuraavien metsästystä! Tällainen leikkimielinen kisailu itsensä kanssa osui ja upposi ainakin kaltaiseeni itsenäiseen lukijaan, joka käy suurimman osan kirjallisuuskeskusteluista verkossa tai oman päänsä sisässä. Haasteen myötä kirjavuodestani on varmasti tulossa mielenkiintoinen ja edellistä runsaampi, joten siksikin ajankohta tuntuu kypsältä tätä blogia varten.

Tulevat kirjoitukseni tulevat sisältämään pääsääntöisesti Helmetin lukuhaasteeseen lukemieni kirjojen vapaamuotoista makustelua. En suorita haastetta numerojärjestyksessä, vaan pyrin etsimään rennolla otteella yhä monipuolisempia lukukokemuksia sen innoittamana. Kuten tähän asti lukupäiväkirjanikin, tämä blogi on ensisijaisesti kirjallisten muistojeni säilyttämistä varten. Jos joku löytää täältä itselleen lukukipinän tai kutkuttavan kirjavinkin, sen parempi! Ensimmäinen varsinainen merkintäni on jo työn alla, ja se korkkaa samalla Helmetin kirjahaasteeseen osallistumiseni. Luvassa on pian teksti haasteen kohdasta 35, eli käsittelyyn pääsee entisen itäblokin maasta kertova kirja.

Lukemisiin,

Amanda