Avainsana: Helmet-lukuhaaste

Jos edeltävänä vuonna korona ajoi lukemaan maailman myllerrysten vastapainoksi tavallista enemmän tiukkaa faktaa ja tietokirjoja, vuosi 2021 oli kotimaisen fiktion vuosi! Helmet-haastelukulistani 45:sta opuksesta jopa 31 oli suomalaisten kirjailijoiden kynistä. Vaikka tänäkin vuonna löysin monia mainioita faktateoksia, proosa eri muodoissaan hallitsi tätä vuotta. Se tuntuikin hyvältä, sillä romaanit ja novellit ovat aina olleet minulle niitä läheisimpiä kirjallisuuden muotoja.

Vuosi 2021 oli minulle myös e- ja uutuuskirjojen vuosi. Vaikka perinteinen kirja on edelleen suosikkikäyttöliittymäni lukemiseen, lukuaikapalvelut tekevät erityisesti uusien ja haluttujen kirjojen lukemisen helpoksi: sen kuin nappaa kännykän käteen ja valikoi haluamansa, ja kirja on heti valmiina luettavaksi, olipa sitten kotisohvalla tai reissun päällä. Pidän sähköisten teosten saannin helppoudesta ja nopeudesta, mutta sisällöissä ja lukukokemuksessa on vielä kehitettävää. Esimerkiksi Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -teosta lukiessa jouduin pohtimaan, olivatko omituisilta tuntuvat toisteisuudet oikeita, painetussakin kirjassa olleita virheitä vai tuntuivatko ne virheellisiltä vain e-kirjan mahdollisen epäselvän asettelun tai fonttityylin vuoksi.

Vieraskielisestä kirjallisuudesta olen useimmiten suosinut virolaista ja venäläistä kirjallisuutta, mutta kuten viime vuonnakin, ne loistivat poissaolollaan vuonna 2021. Sen sijaan luin itselleni epätavallisen monipuolisesti eri kielistä käännettyjä teoksia: erityismaininnat on annettava irlantilaiselle Sally Rooneylle sekä Italian mestaritarinankertoja Elena Ferrantelle, joilta molemmilta luin useampia innostavia ja mielenkiinnon herättäneitä kirjoja vuoden mittaan. Kuten tavallista, molemmathan ovat niittäneet mainetta jo vuosien ajan, mutta itse sain aikaiseksi seurata lukusuosituksia viiveellä. Olivat maineensa veroisia!

En käyttänyt tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen kohtien pähkäilyyn paljoakaan aikaa, vaan menin lukufiiliksen mukaan. Yllättäen sain suurimman osan kohdista täyteen ilman kummempaa suunnittelua tai taktikointia, vaikka satukirjan kohdalla täytyikin tietoisesti etsiä Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? käsiini. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaaste vaikuttaa nopeasti vilkaistuna hieman enemmän suunnittelua vaativalta; katsotaan, miten lukijan käy! (Uudet haastekohdat löydät blogistani täältä tai Helmet-kirjastojen omilta sivuilta.) Ennen uuden vuoden ja haasteen korkkaamista kuitenkin vielä lyhyt katsaus kuluneen vuoden lukukohokohtiin.

Koskettavin lukukokemus
Elena Ferrante – Loistava ystäväni
En tiedä, onko koskettava se adjektiivi, joka ensimmäisenä tuli mieleen luettuani Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan. Loistava ystäväni on kuorrutettu 50-luvun Napolin epätasa-arvolla ja joka kulmalla uhkaavalla väkivallalla, mutta kenties juuri siksi nuoren Lenun ja Lilan kasvu- ja ystävyystarina saa tuntemaan vahvasti joka solulla. Vaikka sarja on myös hieno kokonaisuus, jatko-osat eivät yllä mielestäni tämän ensimmäisen osan tasolle. Taidokas, hienovireinen kerronta ja rikas maailma tekivät vaikutuksen.

Hämmentävin lukukokemus
Risto Isomäki – Vedenpaisumuksen lapset
Taisin olla onnekas! Tämän vuoden lukulistalle valikoitui (puhtaasti sattumalta) enimmäkseen hittejä eikä juurikaan huteja. Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset herätti kuitenkin ristiriitaisia tunnelmia. En ole tieteiskirjallisuuden suurkuluttaja, joten odotushorisonttinikin saattoi olla väärä, mutta kirja ei lunastanut sille asettamiani toiveita. Lisäksi kaiken vakuuttavan tiedepohdinnan keskellä kummastutti kokonaisuuteen sopimaton seksuaalinen (ja vahvasti miehen näkökulmasta kuvattu) katse, joka väritti osaa henkilöhahmojen kuvauksesta hyvin vahvasti. En kokenut olevani kohderyhmää!

Vaikein haastekohta
Ari Hiltunen – Aristoteles Hollywoodissa
Muutamia haastekohtia jäi täyttämättäkin, mutta täytetyistä vaikeimmaksi koin kohdan 13: Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin. Siihen ei tuntunut luontevasti löytyvän yhtään teosta, kunnes tartuin Hiltusen tulkintaan Aristoteleen runousopin käytöstä tv- ja elokuvakäsikirjoituksissa. Yhteys teatteriin on siis hieman löyhä, mutta koska runousoppi oli alun perin juurikin tragedianäytelmien teoriaa, uskalsin täyttää kohdan.

Vuoden yllättäjä
Venla Hiidensalo – Suruttomat
Aloitin kirjan vailla mitään ennakko-odotuksia, mutta luin sen lähes kertaistumalta yhdessä päivässä. Hiidensalon neljäs romaani kuvaa Tyko ja Helmi Sallisen elämää taustalle jääneen vaimon näkökulmasta. Lahjakkaan taiteilijan uran ja mielenterveyden tuhoutumisesta kertova kirja yhdistelee faktaa ja fiktiota niin houkuttelevasti, että aiheesta on pakko päästä lukemaan lisää heti kannen sulkeuduttua.

Hyviä kirjoja, iloa ja voimia vuodelle 2022!

Monena vuonna lukeminen on jäänyt muiden projektien jalkoihin, mutta vuoden 2020 tarjoamia esteitä en osannut edes aavistaa! Maailman myllerrys väsähdytti keväällä niin, etten lukenut huhti-kesäkuussa yhtä ainoaa kirjaa, heinäkuussakin vain yhden. Loppukesästä elämä ja lukuhalut alkoivat taas normalisoitua ja tottua poikkeusarkeen, mutta tämän vuoden lukuhaasteen saldo jää 30:een luettuun opukseen. Koko listan haastekohtineen löydät täältä.

Tavoitteisiin nähden pieni kirjamäärä tuntui ensin hyvin ristiriitaiselta, kun etäaika on lisännyt kotona oloa ja vähentänyt mahdollisia rientoja kovalla kädellä. Varsinkin loppuvuodesta lukemani muutamat hyvät tietokirjat antoivat tähänkin ymmärrystä: yllättävät muutokset ja poikkeukselliset ajat todella väsyttävät ihmisen, kuten Virpi Hämeen-Anttila ja Eeva Kolu eri näkökulmista asiaa valaisevat. Muutoinkin nautin tänä vuonna tavallista enemmän tietokirjallisuudesta. Ehkä epävarmuus saa kääntymään helpommin faktan puoleen, kun yllätyksellisiä käänteitä ei kaipaa enää määräänsä enempää?

Yleensä olen tietoisesti valinnut lukulistalleni virolaisia ja venäläisiä teoksia, mutta tänä vuonna kumpikin kategoria jäi uupumaan. (Aino Kallaksen Sudenmorsian tosin on näkökannasta riippuen suomalaista tai virolaista kirjallisuutta, mutta muuta ei mahtunut tänä vuonna listalle.) Kiinni olleet kirjastot ovat yksi selitys, mutta kadonnutta lukuiloa metsästäessä tuntui turvallisemmalta tarttua tutuista ympyröistä kertoviin tarinoihin, joiden ymmärtäminen ei ainakaan kulttuurierojen vuoksi vaatinut ylimääräisiä ponnisteluja. Tästä syystä luinkin hurjasti kotimaista, uutta tai uudehkoa proosaa 2000-luvulta eteenpäin: 30 luetusta kirjasta jopa 11 lukeutuu tähän luokkaan.

Edellisinä vuosina olen Helmet-lukuhaastetta täyttäessäni ollut hyvin tietoinen haastekohdista. Usein olen suunnitellut jo etukäteen kuhunkin kohtaan sopivan kirjan ja listaillut niitä muistiin puhelimeni muistioon. Tänä vuonna, kun lukeminen itsessäänkin aiheutti hankaluuksia, ei tällaiseen suunnitelmallisuuteen ollut voimia tai kiinnostusta. Sainkin yllättyä siitä, miten hyvin summanmutikassa valitsemani kirjat sopivat vuoden 2020 haasteeseen. Tätä spontaaniutta jatkan ensi vuonnakin: kun valitsee lukemisensa tasan fiiliksensä mukaan, lukukokemus on rennompi ja palkitsevampi kuin listaa seuratessa.

Ensi vuoden haaste käynnistyköön siis rennolla otteella, mutta toivottavasti tätä vuotta parempana! Vuoden 2021 haastekohdat näet blogistani täältä tai Helmet-kirjastojen omilta sivuilta. Ennen vuoden vaihtumista haluan kuitenkin vielä tuttuun tapaan nostaa muutamia lukuvuoteni kohokohtia esiin.

Koskettavin lukukokemus
Antti Rönkä ja Petri Tamminen – Silloin tällöin onnellinen
Röngän ja Tammisen, isän ja pojan, kirjeenvaihtoon ja WhatsApp-viesteihin perustuva, tosipohjainen teos on paitsi mielenkiintoinen kurkistus kahden hienon kirjailijan väliseen suhteeseen, myös koskettava isä-poika-suhteen kuvaus. Kustannussopimusten tuskailun ja kirjoitusprosessin karikkojen ohella miehet tulevat paljastaneeksi isoja ja herkkiä asioita: lapsuudentraumat, epäedulliset käytösmallit, heikkoudet ja pelot. Avoimet kirjoitukset herättävät myös lukijan tutkimaan sisintään.

Hämmentävin lukukokemus
Mark Twain – Eevan päiväkirja
Yksi harvoista tämän vuoden ei-kotimaisista kirjoista oli Mark Twainin heinäkuussa lukemani Eevan päiväkirja. Erittäin lyhyen ja kauniin kuvituksen sisältävän kirjasen oli tarkoitus herätellä kadonnutta lukuintoani, mutta saattoi pikemminkin karkottaa sen vielä hetkiseksi… Raamatun tarina Adamista ja Eevasta tulee kerrotuksi tällä kertaa erityisesti Eevan näkökulmasta ja erittäin allegorisesti; lopulta kyseessä onkin kuulemma rakkaudentunnustus Twainin juuri ennen kirjoitusajankohtaa menehtyneelle vaimolle. Kirja oli varsinkin jälkikäteen ajatellen myös mielenkiintoinen tyylikokeilu, muttei istunut lainkaan kesän tunnelmiini.

Vaikein haastekohta
Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina
Moni kohta jäi toki täyttämättä, mutta täyttämistäni kohdista tämä oli ainoa, jota etsimällä etsin lukulistalleni. Helmet-lukuhaasteen kohta 26 eli ”Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö” oli yllättävän hankala, mutta Yli-Juonikkaan monitasoinen, yllättävän jännittävä romaani oli hakemisen arvoinen.

Vuoden yllättäjä
Michelle Obama: Minun tarinani
En ole se lukija, joka hankkii kaikki uutuudet heti käsiinsä; hehkutus saattaa pikemminkin hieman epäilyttää, ja monesti tartun vuoden suosituimpiin kirjoihin vasta selvästi jälkijunassa, hälyn loputtua. Michelle Obaman teos oli tietysti ilmestyessään sellainen merkkitapaus, että tiesin lukevani sen lopulta jossakin vaiheessa – ja nyt luettuani ihmettelin, miksi epäilinkään sen laatua. Tämä kirja sulatti suojamuurini erittäin nopeasti paitsi hiotulla kerronnallaan, myös lämpimällä ja henkiläkohtaiselta tuntuvalla tunnelmallaan.

Iloista uuttavuotta ja lukurauhaa vuodelle 2021!

Vuosi 2019 saavutti loppunsa nopeammin kuin ehdin huomatakaan! Ehkäpä pohdinnat iän myötä jatkuvasti nopeutuvista viikoista ja kuukausista todella pitävät paikkansa; ainakin blogin arkistoa selaillessa tuntuu, kuin vasta olisin avannut kuluneen vuoden ensimmäisen kirjan. Tämä oli toinen kerta, kun osallistuin Helmet-kirjastojen vuosittaiseen lukuhaasteeseen. Tälläkään kertaa en tosin saanut jokaista 50 haastekohtaa täytettyä: vuoden saldoksi jäi 37 teosta. Viime vuoden tapaan suurimpia lukuhäirikköjä olivat työ- ja opiskeluarjen kiireet, mutta vuoden 2019 haaste oli mielestäni myös aiempaa huomattavasti haastavampi! Moniin kohtiin oli etsimällä etsittävä sopiva kirja, kun vuonna 2018 lähes jokainen lukemani opus sopi jonnekin.

Vuoden 2019 listassa ainakin kohdat 17. Kirjassa on kaksoset, 23. Kirjan nimessä on jokin maa ja 31. Kirjassa kuljetaan metrolla tuottivat päänvaivaa, eivätkä olisi tulleet ratkaistuiksi ilman lukuhaasteen Facebook-ryhmän ja ahkeran googlettelun suomia vinkkejä. Vaikka haasteen mukaisia kirjoja löytyi muuten, ei aina tarjolla ollut vaihtoehtoja, jotka kiinnostivat suoralta kädeltä. Tämähän tosin olisi loistava mahdollisuus laajentaa omia tottumuksiaan, mutta silloin pitäisi olla enemmän aikaa, jotta ehtisi räpiköidä hieman työläämmänkin kirjan parissa. Toisinaan iski myös valinnanvaikeus: kohta 6. Rakkausromaani olisi voinut pitää sisällään kaikenlaista, mutta lopulta en osannut tarttua mihinkään, ja koko kohta jäi täyttämättä.

Kuluneen vuoden lukulistani on jälkeenpäin katsottuna korostuneen kotimainen: 37 luetun joukosta jopa 23 teosta on suomalaista kirjallisuutta. Olen aina lukenut enimmäkseen kotimaista ja jo opintoni ohjaavat sen pariin, mutta nyt listallani komeilivat erityisesti suhteellisen tuoreet nimekkeet. Esimerkiksi Aino Vähäpesolan Onnenkissa, Tuomas Kokon Tosi kivat juhlat ja Ritva Ylösen Saima Harmaja –elämäkerta ovat kaikki vuoden 2019 satoa. Tästä voin syyttää ja kiittää lähinnä juuri syttynyttä e-kirjainnostustani. Digitaaliset kirjapalvelut, kuten Storytel ja Bookbeat, ovat helpottaneet uusien nimikkeiden tavoittamista huomattavasti. Lisäksi kirja on aina mukana puhelimessa, ja sitä jatkaa pari näytöllistä eteenpäin vaikka ruuhkametrossa seistessä. Tästä huolimatta perinteiset kirjastoreissut eivät ole vielä jäämässä unholaan nekään, sillä fyysisten kirjojen hypistely ja yllättävien löytöjen tekeminen eivät onnistu ruudulla.

Viime vuonna nostin vuoden viimeisessä postauksessa esille joitakin mieleeni erityisesti jääneitä kirjoja. Perinne jatkukoon, sekä listauksen että koko blogin osalta: haasteeseen sopivien kirjojen jahtaaminen ja niiden lukukokemusten tallentaminen jatkuvat myös ensi vuonna.

Koskettavin lukukokemus
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki
Lapsen kuolema ja sairaus ovat aiheina melko itseoikeutettuja voittajia tässä kategoriassa, mutta en nimeä tätä upeaa kirjaa vuoden koskettavimmaksi vain sen teemojen vuoksi. Surun, epätoivon ja epävarmuuden lisäksi Juha Itkonen kirjoittaa äärimmäisen kouraisevasti niistä ihmisluonnon rumista puolista, joita hyvinä hetkinä on helppo piilotella itseltäänkin. Kirja on nöyrä ja teeskentelemätön kuvaus käsittämättömän vaikeista, mutta silti niin inhimillisistä asioista – suosittelen kaikille elämäntilanteeseen katsomatta.

Hämmentävin lukukokemus
Pentti Saarikoski: Kirje vaimolleni ja Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa
Tänä vuonna onnistuin hämmentämään itseäni oikein urakalla, ja nostankin jaetulle ykkössijalle kaksi teosta. Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni tarttui mukaan kirjastoreissulta ilman mitään ennakko-oletuksia, mutta osoittautui kaikeksi muuksi kuin kuvittelemakseni. Suurinta hämmennystä aiheutti epätietoisuus siitä, pitikö Saarikoski tällä absurdin räävittömällä teoksella pilkkanaan kirjan lukijoita, sen julkaissutta kustantamoa, vaimoaan vai itseään – jokaiseen löytyisi kyllä perustelut, sen verran hurjaa ja surullistakin tekstiä kirja sisältää, jopa huumorin kautta tulkittuna.
Saarikoskeen verrattuna Caitlin Moranin pyrkimys ruokottomuuteen jää pelkäksi yritykseksi, mutta siltä vauhdikas tarina 90-luvun Lontoossa elävästä teinitytöstä tuntui muutenkin. Eniten hämmensi kova hehkutus kirjan hauskuudesta, sillä omaan huumoriini tämä ei osunut lainkaan. Kirosanoja, liioiteltuja kännäys- ja huumekokeiluja ja absurdeja sivuhenkilöitä pursuava tarina etenee, mutta mielenkiintoiset sisällöt tuntuivat jäävän päälleliimatun ronskiuden alle.

Vaikein haastekohta
Vaikeimmaksi haastekohdaksi koin kaikki spesifit, kirjan sisältöön liittyvät kohdat, joita ei aina voinut tarkistaa ennalta. Toteutuneista kohdista pisimpään tuskailin todennäköisesti kohtaa 31. Kirjassa kuljetaan metrolla, mutta siihen sain lopulta sijoitettua Laura Mannisen parisuhdeväkivallasta kertovan romaanin Kaikki anteeksi. Myös erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien hahmojen löytäminen tuotti harmaita hiuksia: tarjontaa tuntuu olevan vain vähän, tai ainakaan sopivia kirjoja ei osunut yhtä helposti tielleni kuin muista aiheista. Siksi muun muassa kohta 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä jäi täyttämättä.

Vuoden yllättäjä
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Jostain syystä en ole koskaan osannut lukea fantasiaa, scifiä tai pahemmin mitään yliluonnolliseen viittaavaa, jos nuoruuden Potter-innostusta ei lasketa. Tänä vuonna kuitenkin ihastuin päätä pahkaa Kazuo Ishiguron myyttiseen ja syvälliseen kirjaan, joka vilisee magiaa, sotureita ja lohikäärmeitä. Runollinen tyyli, haikea tunnelma ja todellisuuttamme allegorisesti kommentoiva juoni imaisivat täysin mukaansa.

Iloa ja lukurauhaa vuodelle 2020!

Olen huono tekemään uudenvuodenlupauksia niiden pitämisestä puhumattakaan, mutta vuosi 2018 alkakoon uudella tavalla tämän kirjablogin merkeissä! Tervehdys siis sinne ruudun toiselle puolelle. Olen Amanda, lukutoukka ja tuleva filosofian maisteri suomen kielen, kirjallisuuden ja viestinnän alalta. Kirjoja olen lukenut siitä lähtien kuin suinkin olen osannut, ja lukuhistoriaa onkin kertynyt aktiivisen harrastuksen ja opintojen myötä.

Muistilistojen ja kalenterimerkintöjen avulla elämästä selviävänä henkilönä olen aina kaivannut myös lukukokemusten loogista luettelointia. Aloitin lukupäiväkirjan pitämisen vuonna 2012, mutta pienen muistikirjan sivuille jää harmillisen vähän vapaata tilaa itse lukukokemuksen erittelylle. Lukemisen nautinto kun ei minulla pääty viimeiseen pisteeseen, vaan teoksen herättämien ajatusten, kysymysten ja tunnelmien jonkinasteinen tallentaminen on erottamaton osa prosessia. Lyhyetkin muistiinpanot saavat tarinan muistumaan elävästi mieleen vielä vuosien kuluttua.

Kirjablogi onkin siis luonnollinen jatkumo yhä kasvaneelle kirjoitustilan kaipuulle, ja ajatus tästä on kytenyt mielessäni jo pitkään. Intoni on monesti tyssännyt arjen kiireisiin ja ajanpuutteeseen, ja olen kerta toisensa jälkeen päätynyt vain seuraamaan muiden kirjoituksia sekä keskustelemaan esimerkiksi Facebookin aktiivisessa ja hyvähenkisessä Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä (vahva suositukseni!).

Tänä vuonna laitan innon kuitenkin vihdoin täytäntöön, sillä tällä kertaa keksinkin useita blogia puoltavia seikkoja entisten uhkakuvien sijaan. Ensinnäkin, viime vuosi jäi lukemisen osalta hyvin köyhäksi. Kiireet opinnoissa, töissä ja harrastuksissa veivät oman aikansa, mutta mahdollisesta lukuajasta omat merkittävät siivunsa nappasivat myös lukuharrastuksen rakkaat viholliset, sosiaalinen media ja Netflix kumppaneineen. Niinpä blogi saa toimia sopivana innoittajana myös kuluvan vuoden ajankäyttöremonttiin, joka sisältää omalla kohdallani enemmän kirjoja ja vähemmän turhaa meemien täyttämän feedin selailua. Kun tavoitteensa julistaa ääneen ja vieläpä näin julkisesti, on suurempi kynnys laiskistua, eikös…?

Lisäksi bongasin heti vuoden vaihduttua Helmetin lukuhaasteen vuodelle 2018, ja mielenkiintoinen lista suorastaan pakotti hyppäämään mukaan. Yksi kohta on jo raksitettu ja toinen sopiva kirja menossa, enkä malttaisi odottaa seuraavien metsästystä! Tällainen leikkimielinen kisailu itsensä kanssa osui ja upposi ainakin kaltaiseeni itsenäiseen lukijaan, joka käy suurimman osan kirjallisuuskeskusteluista verkossa tai oman päänsä sisässä. Haasteen myötä kirjavuodestani on varmasti tulossa mielenkiintoinen ja edellistä runsaampi, joten siksikin ajankohta tuntuu kypsältä tätä blogia varten.

Tulevat kirjoitukseni tulevat sisältämään pääsääntöisesti Helmetin lukuhaasteeseen lukemieni kirjojen vapaamuotoista makustelua. En suorita haastetta numerojärjestyksessä, vaan pyrin etsimään rennolla otteella yhä monipuolisempia lukukokemuksia sen innoittamana. Kuten tähän asti lukupäiväkirjanikin, tämä blogi on ensisijaisesti kirjallisten muistojeni säilyttämistä varten. Jos joku löytää täältä itselleen lukukipinän tai kutkuttavan kirjavinkin, sen parempi! Ensimmäinen varsinainen merkintäni on jo työn alla, ja se korkkaa samalla Helmetin kirjahaasteeseen osallistumiseni. Luvassa on pian teksti haasteen kohdasta 35, eli käsittelyyn pääsee entisen itäblokin maasta kertova kirja.

Lukemisiin,

Amanda