Lukuvuosi 2019 – mitä tulikaan luettua?

img_20191231_155943541904836443634089.jpg

Vuosi 2019 saavutti loppunsa nopeammin kuin ehdin huomatakaan! Ehkäpä pohdinnat iän myötä jatkuvasti nopeutuvista viikoista ja kuukausista todella pitävät paikkansa; ainakin blogin arkistoa selaillessa tuntuu, kuin vasta olisin avannut kuluneen vuoden ensimmäisen kirjan. Tämä oli toinen kerta, kun osallistuin Helmet-kirjastojen vuosittaiseen lukuhaasteeseen. Tälläkään kertaa en tosin saanut jokaista 50 haastekohtaa täytettyä: vuoden saldoksi jäi 37 teosta. Viime vuoden tapaan suurimpia lukuhäirikköjä olivat työ- ja opiskeluarjen kiireet, mutta vuoden 2019 haaste oli mielestäni myös aiempaa huomattavasti haastavampi! Moniin kohtiin oli etsimällä etsittävä sopiva kirja, kun vuonna 2018 lähes jokainen lukemani opus sopi jonnekin.

Vuoden 2019 listassa ainakin kohdat 17. Kirjassa on kaksoset, 23. Kirjan nimessä on jokin maa ja 31. Kirjassa kuljetaan metrolla tuottivat päänvaivaa, eivätkä olisi tulleet ratkaistuiksi ilman lukuhaasteen Facebook-ryhmän ja ahkeran googlettelun suomia vinkkejä. Vaikka haasteen mukaisia kirjoja löytyi muuten, ei aina tarjolla ollut vaihtoehtoja, jotka kiinnostivat suoralta kädeltä. Tämähän tosin olisi loistava mahdollisuus laajentaa omia tottumuksiaan, mutta silloin pitäisi olla enemmän aikaa, jotta ehtisi räpiköidä hieman työläämmänkin kirjan parissa. Toisinaan iski myös valinnanvaikeus: kohta 6. Rakkausromaani olisi voinut pitää sisällään kaikenlaista, mutta lopulta en osannut tarttua mihinkään, ja koko kohta jäi täyttämättä.

Kuluneen vuoden lukulistani on jälkeenpäin katsottuna korostuneen kotimainen: 37 luetun joukosta jopa 23 teosta on suomalaista kirjallisuutta. Olen aina lukenut enimmäkseen kotimaista ja jo opintoni ohjaavat sen pariin, mutta nyt listallani komeilivat erityisesti suhteellisen tuoreet nimekkeet. Esimerkiksi Aino Vähäpesolan Onnenkissa, Tuomas Kokon Tosi kivat juhlat ja Ritva Ylösen Saima Harmaja –elämäkerta ovat kaikki vuoden 2019 satoa. Tästä voin syyttää ja kiittää lähinnä juuri syttynyttä e-kirjainnostustani. Digitaaliset kirjapalvelut, kuten Storytel ja Bookbeat, ovat helpottaneet uusien nimikkeiden tavoittamista huomattavasti. Lisäksi kirja on aina mukana puhelimessa, ja sitä jatkaa pari näytöllistä eteenpäin vaikka ruuhkametrossa seistessä. Tästä huolimatta perinteiset kirjastoreissut eivät ole vielä jäämässä unholaan nekään, sillä fyysisten kirjojen hypistely ja yllättävien löytöjen tekeminen eivät onnistu ruudulla.

Viime vuonna nostin vuoden viimeisessä postauksessa esille joitakin mieleeni erityisesti jääneitä kirjoja. Perinne jatkukoon, sekä listauksen että koko blogin osalta: haasteeseen sopivien kirjojen jahtaaminen ja niiden lukukokemusten tallentaminen jatkuvat myös ensi vuonna.

Koskettavin lukukokemus
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki
Lapsen kuolema ja sairaus ovat aiheina melko itseoikeutettuja voittajia tässä kategoriassa, mutta en nimeä tätä upeaa kirjaa vuoden koskettavimmaksi vain sen teemojen vuoksi. Surun, epätoivon ja epävarmuuden lisäksi Juha Itkonen kirjoittaa äärimmäisen kouraisevasti niistä ihmisluonnon rumista puolista, joita hyvinä hetkinä on helppo piilotella itseltäänkin. Kirja on nöyrä ja teeskentelemätön kuvaus käsittämättömän vaikeista, mutta silti niin inhimillisistä asioista – suosittelen kaikille elämäntilanteeseen katsomatta.

Hämmentävin lukukokemus
Pentti Saarikoski: Kirje vaimolleni ja Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa
Tänä vuonna onnistuin hämmentämään itseäni oikein urakalla, ja nostankin jaetulle ykkössijalle kaksi teosta. Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni tarttui mukaan kirjastoreissulta ilman mitään ennakko-oletuksia, mutta osoittautui kaikeksi muuksi kuin kuvittelemakseni. Suurinta hämmennystä aiheutti epätietoisuus siitä, pitikö Saarikoski tällä absurdin räävittömällä teoksella pilkkanaan kirjan lukijoita, sen julkaissutta kustantamoa, vaimoaan vai itseään – jokaiseen löytyisi kyllä perustelut, sen verran hurjaa ja surullistakin tekstiä kirja sisältää, jopa huumorin kautta tulkittuna.
Saarikoskeen verrattuna Caitlin Moranin pyrkimys ruokottomuuteen jää pelkäksi yritykseksi, mutta siltä vauhdikas tarina 90-luvun Lontoossa elävästä teinitytöstä tuntui muutenkin. Eniten hämmensi kova hehkutus kirjan hauskuudesta, sillä omaan huumoriini tämä ei osunut lainkaan. Kirosanoja, liioiteltuja kännäys- ja huumekokeiluja ja absurdeja sivuhenkilöitä pursuava tarina etenee, mutta mielenkiintoiset sisällöt tuntuivat jäävän päälleliimatun ronskiuden alle.

Vaikein haastekohta
Vaikeimmaksi haastekohdaksi koin kaikki spesifit, kirjan sisältöön liittyvät kohdat, joita ei aina voinut tarkistaa ennalta. Toteutuneista kohdista pisimpään tuskailin todennäköisesti kohtaa 31. Kirjassa kuljetaan metrolla, mutta siihen sain lopulta sijoitettua Laura Mannisen parisuhdeväkivallasta kertovan romaanin Kaikki anteeksi. Myös erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien hahmojen löytäminen tuotti harmaita hiuksia: tarjontaa tuntuu olevan vain vähän, tai ainakaan sopivia kirjoja ei osunut yhtä helposti tielleni kuin muista aiheista. Siksi muun muassa kohta 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä jäi täyttämättä.

Vuoden yllättäjä
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Jostain syystä en ole koskaan osannut lukea fantasiaa, scifiä tai pahemmin mitään yliluonnolliseen viittaavaa, jos nuoruuden Potter-innostusta ei lasketa. Tänä vuonna kuitenkin ihastuin päätä pahkaa Kazuo Ishiguron myyttiseen ja syvälliseen kirjaan, joka vilisee magiaa, sotureita ja lohikäärmeitä. Runollinen tyyli, haikea tunnelma ja todellisuuttamme allegorisesti kommentoiva juoni imaisivat täysin mukaansa.

Iloa ja lukurauhaa vuodelle 2020!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s