”Nainen oli antanut minulle puhelinnumeronsa ja käskenyt minua soittamaan. Tämä tapaus oli sekoittanut elämääni enemmän kuin Takkijupakka, Parvekeateria tai jopa mahdollisen Isäprojektin herättämä innostus. Tiesin, että sellaista tapahtui jatkuvasti: kirjojen, elokuvien ja televisiosarjojen henkilöt tekivät täsmälleen sitä mitä Rosie oli tehnyt. Mutta niin ei ollut koskaan tapahtunut minulle. Yksikään nainen ei ollut koskaan huolettomasti, mitään ajattelematta ja automaattisesti kirjoittanut paperille puhelinnumeroaan, antanut sitä minulle ja sanonut: ”Soita minulle.” Minut oli väliaikaisesti liitetty osaksi kulttuuria, jota pidin itseltäni suljettuna.”
Graeme Simsion on kirjan takakannen mukaan australialainen käsikirjoittaja, kirjailija ja tietotekniikan tutkija. Hänen esikoisteoksensa Vaimotesti (alk. The Rosie Project, 2013; suom. Inka Parpola, Otava 2013) sukeltaakin osuvasti juuri miespuolisten yliopisto-opettajien maailmaan, toki komiikalla ja ihmissuhdesopilla väritettynä. Kevyt ja nopealukuinen romaani tarjoaa hauskojakin hetkiä, mutta sitä lukiessa nousee turhan usein mieleen tuttu virsi komediasta vaikeana lajina. Ennen kaikkea tämä kirja on siis helppoa ajanvietettä, jota lukiessa maailmaa ei tarvitse ottaa niin vakavasti.
Lyhyesti kuvailtuna Vaimotesti on jonkinlainen chick litin miehinen vastine: sosiaalisesti kömpelö genetiikan professori Don Tillman löytää heikoista puolistaan huolimatta viehättävää naisseuraa treffeille, mutta Sitä Oikeaa ei tahdo (pitkän vaatimuslistan vuoksi) löytyä rinnalle. Luottoystävänä ja neuvonantajana toimii avioliiton ulkopuolisia seksiseikkailuja maanisesti harrastava Gene, kollega psykologian laitokselta. Gene ja vaimonsa Claudia pyrkivät auttamaan vetäytyvää ystäväänsä ihmissuhdeasioissa, ja pian Don aloittaakin tieteellisiin mittakaavoihin yltävän kyselytutkimuksen täydellisen kumppanin löytämiseksi. Kuten arvata saattaa, kaikki ei tietenkään ratkea näin helposti, ja ainoa varteenotettava ehdokaskin osoittautuu oikeastaan täysin kriteereihin soveltumattomaksi Rosieksi.
Erilaiset väärinymmärrykset, sivuraiteille johtavat geneettiset tutkimukset Rosien isän löytämiseksi sekä Donin päänsisäinen kipuilu ovat juonen pakollisia mutkia matkalla kohti onnellista loppuelämää – eli parisuhdetta. Kaava on siis tuttu lukuisista romanttisista tuotoksista aina vastentahtoista rakastumista myöten, mutta mukaan on punottu myös hitusen tuoreempia aineksia: miesnäkökulmaa deittailusta, geneettistä tutkimusta ja päähenkilön jonkinasteinen autismi, johon viitataan usein.
Vaimotesti on nopeasti luettu ja viihdytti viimeisille sivuille pääsyn verran, mutta erityisen hauska se ei omasta mielestäni ollut. Kenties se johtui huumorin kulttuurisista eroista, kenties kliseiden suuresta määrästä, mutta se onnistui myös herättämään kysymyksiä sopivuuden rajoista. Tarinalla on selkeästi vilpitön pyrkimys lukijan viihdyttämiseen, mutta esimerkiksi minäkertojana toimivan Donin autismi saa välillä niin liioiteltuja muotoja, että ne eivät enää tunnu menevän ainoastaan absurdiuden piikkiin. Myös ystäväpariskunta Genen ja Claudian aviokriisi tuntui hieman turhan korostuneelta ja päälleliimatulta.
Kirjan ansioksi on kuitenkin sen monista päättömyyksistä huolimatta nostettava aktiivinen naishahmo Rosie, joka ei romanttisten kertomusten konventioiden mukaisesti jää passiiviseksi statistiksi Donin rakkauden edessä, vaan pikemminkin vetää Donin pelkällä läsnäolollaan ulos kuoresta ja rutiineista. Onnellinen loppukin ilahduttaa, vaikka tässä lajityypissä sen osaa aavistaa jo kaukaa.
* * *
Helmet-lukuhaasteen kirja 15/50
Kohta 26: Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Sivuhenkilö 