Oliven oman käsityksen mukaan elämä koostuu isoista ja pienistä säväyksistä. Isot säväykset ovat sellaisia kuin avioliitto tai lapset, intiimit asiat jotka kannattelevat pinnalla, mutta isoissa säväyksissä on myös vaarallisia pinnan alaisia virtauksia. Siksi myös pieniä säväyksiä tarvitaan: ystävällinen myyjä Bradleysilla vaikka, tai se Dunkin’ Donutsin tarjoilija joka tietää millaisena haluat kahvisi.
Yhdysvaltalainen kirjailija Elizabeth Strout käsittelee Pulitzer-palkitussa teoksessaan Olive Kitteridge (alk. Olive Kitteridge, 2008; suom. Kristiina Rikman, Tammi 2020) tunteiden näyttämisen ja ihmissuhteiden vaikeutta. Novellikokoelmaa lähestyvä romaani kiertyy nimihenkilönsä Olive Kitteridgen ja hänen tuttaviensa elämänmenon ympärille, mutta kertoo ennen kaikkea Mainen pikkukaupungissa sattumalta kohtaavista, erkaantuvista ja toisinaan kärsivistä ihmisistä. Realistinen, nykyhetkeen tai lähimenneisyyteen sijoittuva kerronta ei kuitenkaan jätä lukijaa synkäksi, vaan onnistuu pitämään inhimillisen lämmön ja kepeyden yllä.
Suurimman kiitoksen Strout lienee saanut omaleimaisesta nimihenkilöstään. Olive on eläköitynyt matematiikan opettaja, Christopherin etäiseksi jäänyt mutta rakastava äiti, hieman tossun alla olevan puolisonsa Henryn ankara kaitsija ja lähes koko kaupungin tuntema liian suorapuheinen töksäyttelijä. Hän ei epäröi puuttua toisten asioihin, mutta pelkää kuollakseen (sitä itselleen myöntämättä) lämpimien tunteiden paljastamista. Hän on suora, elämän epäterveellisistäkin iloista häpeilemättä nauttiva vanhempi nainen, joka tiedostaa aikansa eittämättä päättyvän jossain kohtaa, mutta piilottelee kovalta vaikuttavan kuorensa alla herkkyyttä, pettymyksiä ja pelkoja, kuten kuka tahansa toinenkin. Koin Oliven näkökulmasta kerrotut osuudet kirjan parhaaksi anniksi, sillä hänen sisäinen maailmansa on erityisen kiinnostava sekoitus syvällisyyttä sekä inhimillisistä heikkouksista kumpuavaa humoristisuutta.
Muodoltaan tavallisesta poikkeava romaani koostuu 13 novellimaisesta luvusta, jotka toimivat itsenäisinä lyhyinä tarinoina. Olive Kitteridge ei ole perinteinen romaanipäähenkilö, sillä hän ei esiinny jokaisessa luvussa – suoraan. Jokaisessa hän on kuitenkin jollain tapaa läsnä ja tulee tutuksi monien silmien kautta. Tarinoiden keskiössä ovat myös hänen perheenjäsenensä, entiset oppilaansa ja muut saman kaupungin asukit, joista monien arki linkittyy tavalla tai toisella myös Oliveen. Yhdessä lyhyet osat muodostavat surumielisen mutta elävän kuvauksen koko pienen paikkakunnan pariskunnista, ihmissuhdekriiseistä ja ihmiskohtaloista. Arkisista ympyröistä huolimatta Strout pysyttelee jatkuvasti isojen kysymysten äärellä: parisuhteita syntyy ja rikkoutuu, äidin ja pojan välinen juopa syvenee tuoreen vaimon astuessa kuvaan, joku menettää läheisensä iäksi, puhumattomaksi jääneet tunteet korventavat… Strout löytää kliseisiltä kuulostaviinkin aiheisiin mielenkiintoisia, toisinaan jopa hämmentäviä kulmia ja juonenkäänteitä.
Olive Kitteridgessa viehättää myös erilaisten elämäntilanteiden kirjo. Oliven myötä lukija pääsee eläytymään pitkän ja mutkikkaan avioliiton kiemuroihin, mutta myös iän myötä yhä tiuhentuvien luopumisten, täyttymättä jääneiden toiveiden ja oman ikääntymisensä hyväksymisen teemoihin. Muut henkilöt rikastavat maailmaa omilla tarinoillaan: Olive tuntee kaupungin nuoret hyvin opettajan ammattinsa vuoksi, ja monet kaupungin palveluammateissa työskentelevät kaupunkilaiset esitelläänkin matematiikan opettajan silmin: ”Olive oli vuosia sitten opettanut Marlenelle matematiikkaa seitsemännellä luokalla; Olive uskoo tietävänsä muita paremmin miten hankalaa tyttörukan oli ollut aikoinaan hoitaa kassakonetta.” Isoksi naiseksi kuvatun Oliven katse on toisinaan epämiellyttävän suora ja arvioiva, mutta pinnan alla sykkii edelleen toivoa ja hellyyttä kaipaava pieni sydän.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 32/50
Kohta 17: Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
Sivuhenkilö 