Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Tämä ei ole kirja naissankareista. Toki osa naisista kelpaisi mainiosti esikuviksi, mutta osa heistä on lähempänä ihmishirviötä. Suurin osa on, kuten me kaikki, jotain siltä väliltä. Maailma on kypsä kohtaamaan historialliset naiset kokonaisina ihmisinä, ei jalustalle korotettuina esikuvina. Suhtautuminen heihin on myös muuttunut historian myötä. Jotkin asiat, joita aikanaan pidettiin kauhistuttavina, ovat nyt normaaleja, ja toiset, aikanaan hyvin yleiset asiat, ovat nyt kauhistuttavia.

Pienoiselämäkerroista koostuva, toimittaja Maria Petterssonin kirjoittama tietokirja Historian jännät naiset. Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja (Atena 2020) alkoi heti ilmestyttyään sulattaa suuren yleisön sydämiä. Virallisista, miesten täyttämistä historiankirjoituksista katveeseen jääneet naiskohtalot herättivät jo ennen yksiin kansiin kokoamista valtaisaa kiinnostusta Twitterissä, jonne historiaa harrastava Pettersson alkoi julkaista ennenkuulumattomia tarinoita. Suomen toistaiseksi toiseksi suurimman joukkorahoituskampanjan avulla lyhyistä katsauksista muodostui järkälemäinen tietoteos, jossa syvennytään niin sotilaiden, aktivistien, tieteilijöiden kuin tutkimusmatkailijoiden uskomattomiin elämäntarinoihin – ainoa yhdistävä tekijä on päähenkilöiden (oletettu) naiseus, jonka vuoksi tarinat eivät ole aikanaan tai nykyäänkään päässeet esiin.

Historian jännät naiset sisältää yli 90 minielämäkertaa sekä muutamia lisäkappaleita, joista useimmat sisältävät nekin useiden naisten esittelyjä muun taustatiedon ja kontekstin lisäksi. Kappaleet on jaettu seitsemään lukuun: Tiedenaiset, Hallitsijat, Taiteilijat & urheilijat, Aktivistit & toisinajattelijat, Rikolliset & virkavalta, Sotilaat & vakoojat sekä Tutkimusmatkailijat ja seikkailijattaret saavat vuorollaan hämmästelemään, miten kapean naiskuvan koulun oppikirjat ja yleinen historiakäsitys antavat. Kuten Pettersson mainiossa esipuheessaan kirjoittaa, historian suurmiehiä osataan nimetä satoja, mutta naisista mainintoja saavat usein vain Kleopatran kaltaiset (harvat) hallitsijanaiset – loppujen olemassaolo on ikään kuin unohdettu, sillä monina aikakausina naisten erilaiset ansiot kirjattiin lähes automaattisesti aviomiesten, veljien tai kollegoiden nimiin. Ei siis ihme, että yhä nykypäivään vaikuttaneiden historian naisten taustoja ja tarinoita avaava opus on saavuttanut heti suursuosion.

Pettersson on valikoinut kirjaansa tietyin kriteerein: päähenkilöt ovat naisia, kuolleita ja tässä kirjassa kansallisuudeltaan vain muita kuin suomalaisia. (Esipuheessa tosin annetaan jo pieni vihjaus mahdollisesta suomalaisesta versiosta, sitä odotellessa!) Edustusta on kaikilta mantereilta ja hyvin laajalla aikaikkunalla: maailmanhistorian ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija, Akkadin valtakunnan ylipapitar Enheduanna syntyi noin 2285 ennen ajanlaskun alkua, mutta mukaan ovat päässeet myös esimerkiksi monet maailmansodissa palvelleet ja vakoilleet rohkelikot, kuten intialaistaustainen prinsessa Noor Inayat Khan, joka ujoudestaan huolimatta päätyi radio-operaattoriksi ja agentiksi taistelemaan Gestapoa vastaan. Suomeakaan ei kuitenkaan ole kokonaan unohdettu: esimerkiksi brittiläinen tutkimusmatkailija Ethel Brilliana Tweedie sai uransa käyntiin 1800-luvun puolivälissä matkustamalla uskaliaasti eksoottiseen ja kaukaiseen Suomeen.

Osa tarinoista on huimapäisiä ja hauskoja, osa vaillinaisten lähteiden puolesta mysteerien peitossa, mutta kirjan lämpimän humoristisesta tyylistä ja valtavasta faktan määrästä huolimatta jälkimaku on ristiriitainen – ei tosin kirjoittajan vuoksi, Pettersson on tehnyt valtavan ja huolellisen työn, joka näyttäytyy lukijalle sujuvana ja hienosti kuratoituna lopputuloksena. Sisältöjen herättämät ajatukset kuitenkin jäävät kummittelemaan. vuoksi. Tuntuu epäreilulta ja käsittämättömältä, miten moni lahjakas ja kyvykäs ihminen on joutunut taipumaan yhteiskunnan (ja yleensä juuri miesten) odotusten alaisiksi, luopumaan tavoitteistaan tai antamaan työnsä muiden nimiin vain sukupuolensa vuoksi.

Syvimmän vaikutuksen itseeni teki heti kirjan ensimmäinen elämäkerta Lise Meitneristä, itävaltalaisesta fyysikosta, joka ymmärsi monet fysiikan merkittävät löydökset ensimmäisenä, mutta jäi miespuolisten kollegoidensa jalkoihin. Lopulta Meitner jäi jopa ilman ansaitsemaansa Nobel-palkintoa fission keksimisestä – senkin pokkasi itselleen pitkäaikainen työtoveri, kemisti Otto Hahn. Vaikka tapaus on julkisuudessa vuosikausia myöhemmin todettu Nobel-komitean epäpätevyydestä ja politikoinnista johtuvaksi virheeksi, valtava virhe tapahtui eikä sitä virallisesti ole myönnetty. Petterssonin kirja onkin tärkeä äänenkannattaja myös tasa-arvotyölle: emmehän anna sukupuolen määrittää mahdollisuuksiamme enää tulevaisuudessa?

***
Helmet-lukuhaasteen kirja 24/50
Kohta 36: Tunnetun henkilön suosittelema kirja

Virpi Hämeen-Anttila: Paino

En ole aiemmin pohtinut perusteellisesti elämäni vaiheita kehoni kannalta. Olen tottunut sivuuttamaan sen ja pitämään psyykeä ja ajattelua tärkeinä ja kiinnostavina asioina. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmaksi on kasvanut aavistus, että keho ei ole pelkkä kuori vaan jotakin enemmän; jotakin, mihin kannattaa tutustua.


Virpi Hämeen-Anttilan omaelämäkerran ja perinteisen tietokirjan rajamailla tasapainotteleva Paino – Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa on erityisesti somen, fitness-villityksen ja kuvanmuokkauken aikakaudella äärimmäisen tärkeä puheenvuoro, jonka jokaisen nuoren soisi lukevan. Keho ja siihen suhtautuminen (oma tai muiden) on erittäin herkkä ja henkilökohtainen aihe, mutta Hämeen-Anttila onnistuu vaikeassa tehtävässä upeasti: omat kipeätkin kokemukset nivoutuvat saumattomasti herättäviksi case-esimerkeiksi elävöittämään monipuolista tutkimustietoa muun muassa syömisestä, lihavuudesta, terveydestä ja kehonkuvasta. Kyseessä ei ole laihdutus- tai elämäntapaopas, vaan riipaiseva, rohkaiseva kertomus yhden naisen elämänmittaisesta matkasta kohti kehonsa hyväksyntää.

Tietokirjoille epätyypilliseen tapaan teosta kannattelee alusta loppuun Hämeen-Anttilan lämmin minäkertoja, ja moninaiset painoon ja itsensä hyväksymiseen liittyvät teemat tulevat käsittelyyn pitkälti kirjoittajan omaa elämäntarinaa mukaillen: nuorena terveydenhoitajan pakeilla kuullut kommentit, selkävamma ja lapsuuskodin ilmapiiri laukaisevat niin syviä ruoka- ja kehosuhteen ongelmia, että niitä ratkotaan pitkälle aikuisuuteen saakka erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Tärkeän aiheen lisäksi kirja imaisee mukaansa nautittavan tyylin ansiosta: kaunokirjallinen, esseemäinen ote toimii aiheen käsittelyssä mainiosti.

Paino ei aiheestaan huolimatta ole vain kirja syömishäiriöistä ja laihdutuksesta, vaan tarkastelee moneen suuntaan kurkottavaa aihetta sen ansaitsemalla laajuudella: Hämeen-Anttila jakaa ajatuksiaan sekä tietoja myös muun muassa sukupuolirooleista ja kehojen rooleista niiden toteuttamisessa, äitiydestä ja muista elämän kehoa muuttavista tapahtumista sekä muutoksen hyväksymisestä, lihavana elämisestä sekä erilaisissa painoissa ja elämäntilanteissa kohtaamistaan asenteista.

Hämeen-Anttila pohtii, miksi terveyttä mitataan edelleen monesti painon ja ulkonäön tarkkailun kautta, vaikka ne eivät välttämättä korreloi keskenään lainkaan: laihimmillaan nainen koki saavansa aivan uudella tavalla hyväksyntää, vaikka ihannoitu laihuus olikin epäterveellisen pitkän nälkäkituuttamisen tulosta. Viime aikoina on alettu laajemmin nähdä, kuinka painonhallinta on paljon muutakin kuin ruokaa ja liikuntaa: painoon vaikuttavat lukemattomat erilaiset ulkoiset ja sisäiset tekijät, joista kaikkiin ei aina ole mahdollista vaikuttaa. Siksi tällaiset henkilökohtaiset ja rohkeat teokset aiheesta ovatkin enemmän kuin tervetulleita.

Mikä parasta (ja kuten kaikki hyvät tietokirjat), Paino saa pohtimaan ja kyseenalaistamaan myös omia luuloja ja aiemmin omaksuttuja malleja. Mitä lihavien kohtelu kertoo yhteiskunnastamme? Miksi lihavuutta suorastaan pelätään? Hämeen-Anttila ei ole lääke- tai elintarviketieteilijä, mutta tutkijana ja kokemusasiantuntijana hän osaa nostaa monenlaisia tuoreita kysymyksiä yleiseen keskusteluun ja lukijan mieleen. Viisaasti ja empaattisesti kuvattu kehotarina nuoruudesta kypsään aikuisuuteen on sekä surullinen, epätoivoinen että toisaalta lohdullinen matka – tunteiden kirjo ja tarinan myötäeläminen avaa silmiä aiheelle aivan eri tavoin kuin yksittäinen tietoartikkeli. Vaikka kirja ei esitä valmiita ratkaisuja tai niksejä, se saa pohtimaan myös omaa kehosuhdetta syvällisesti ja monelta kantilta. Kenties niin monen ei tarvitsisi selvitä samanlaisesta henkisestä pyörityksestä, jos tietoa ja kokemuksia jaettaisiin Painon tapaan avoimesti?

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 22/50
Kohta 9: Kirjassa kohdataan pelkoja