Eivät nuo naiset ole paljoa Kathia ja Sonjea vanhempia. Mutta he ovat elämäntilanteessa jota Kath ja Sonje kammoavat. He ovat tehneet rannasta leikkikentän. Heidän taakkansa, heidän kintuissa roikkuva jälkikasvunsa ja äitiytensä, heidän auktoriteettinsa, tuhoaa kirkkaan veden, suloisen pikku poukaman jossa kasvaa punaraajaisia arbutuspuita ja korkealla kallioilla käkkärämäntyjä. Kath tuntee heidän uhkansa erityisen pahana koska hän on nyt itse äiti. Hän lueskelee usein kun imettää vauvaansa, polttaa joskus tupakankin jottei vajoaisi ihan eläimellisen toiminnan hetteikköön. Ja hän imettää jotta saisi kohdun kutistumaan ja vastan litteäksi, ei pelkästään tarjotakseen lapselle – Noellelle – äidinmaidon kallisarvoisia vasta-aineita.
Alice Munron novellikokoelma Hyvän naisen rakkaus (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2000; alk. The Love of a Good Woman, 1998) esittelee kahdeksan erilaista vilausta parisuhteeseen, perhe-elämään ja äitiyteen – kaikkiin melko rujossa, inhorealistisessa muodossa. Keskenään erilaajuisten novellien punainen lanka onkin epätäydellinen naiseus: tarinoissa käsitellään paitsi äidin ja tyttären suhdetta, äidiksi kasvamista ja äidin merkitystä ihmisenä kasvamiselle, avioliiton ja toisen sukuun liittymisen kipukohtia että seksuaalisuutta ja parisuhteen vaiheita.
Novelleja voisi kuvata tyylikkään toteaviksi: ne alkavat satunnaisesta kohtaa kunkin päähenkilön elämää ja kuvaavat näiden tunteita, sosiaalisia suhteita ja tilanteita päättyen ennalta-arvaamattomasti. Välillä lukija saa kokonaiskuvan naisen tai perheen elämästä, välillä kokoelman takaumia; välillä tapahtumasarja kuvataan kaikkien osallistujien näkökulmista omina lukuinaan. Koskaan ne eivät anna valmiita vastauksia, vaan lukijan on itse tehtävä päätelmänsä sanomasta ja loppuratkaisusta.
Moni tarina jäi kummittelemaan mieleen pitkäksikin aikaa. Kontroversiaalit kuvaukset sisältävät verta, kipua, tuskaa, kostonhimoa, virheitä, itsekkyyttä, himoa, lyhytjänteisyyttä ja sairautta – jopa siinä määrin, ettei ainakaan allekirjoittanut ollut kokoelman luettuaan lainkaan varma siitä, oliko lukukokemus miellyttävä vai ei. Nobel-palkitun Munron teksti on terävää, sulavaa ja onnistuu välittämään kokonaisia elämäntarinoita ja maailmoja muutaman kymmenen sivun aikana, mutta aiheet ovat isoja ja hitaasti sulateltavia. Toisaalta alkuhämmennyksen jälkeen myös innostuin jopa raakuuteen asti menevistä teksteistä: kokoelman nimikkonovelli, Hyvän naisen rakkaus, antaa tulkintavihjeen. Kyseisessä novellissa pikkukaupungin optikko löytyy kuolleena vedestä, ja tapahtumaketju vaikuttaa yllättävillä tavoilla useisiin asukkaisiin. Kuolleen optikkomiehen ahdistelemaksi joutunut, vapaaehtoisena sairaanhoitajana kaikista vaikeimmille tapauksille toimiva Enid päätyy huolehtimaan kuolemaa tekevästä rouva Quinnista, jolla näyttää olleen paitsi kieroutunut suhde edesmenneen kanssa, myös keskeinen vaikutus tämän kohtaloon. Kaksi näennäisesti viatonta naista – sisar hento valkoinen, joka huolehtii niistä, joista muut eivät; hiljaa kuolemaa tekevä perheenäiti – kantavat kumpikin omia likaisia salaisuuksia ja ajatuksiaan, sekä muista että toisistaan.
Nimitarinan lisäksi novellikokoelma tarjoaa muun muassa seuraavanlaisia naiskohtaloita: yksinäinen aviovaimo Sonje kärsii miehensä äärimmäisestä vasemmistolaisuudesta lopun ikäänsä, vaikka hänen oma onnensa onkin täysin riippuvainen miehen toimista. Sonjen ystävä Kath puolestaan kadehtii avioparin elämää ja kaipaa muualle omasta perhe-elämästään. Kolmannessa kertomuksessa yläkerran naapuri saa alakerran tuoreen aviovaimon tanssimaan pillinsä mukaan, kunnes nuori nainen kerää rohkeutensa. Rakastamaan pyrkivä isoäiti Eve puolestaan huomaa, että tämän tytär vihaa häntä samalla tavoin kuin hän vihasi joskus omaa äitiään. Nuori äiti Pauline rakastuu harrastajateatterin ohjaajaan, vaikka oman, tukahduttavaksi käyneen perheidyllin jättämisen hintana on kahden tyttären hylkääminen. Karin on varhaisteini-ikäinen avioerolapsi, joka etsii isähahmoaan ja tukahduttaa tunteitaan huomionhakemiseen. Aikuinen tytär alkaa ymmärtää etäistä isäänsä vasta menetettyään tämän, ja tuore äiti Jill menettää miehensä sodalle ja itsenäisyytensä miehen sukulaisille.
Itse tulkitsen niminovellin tarjoaman vihjeen ja tarinoiden aiheet väkevänä kommenttina naisten tasa-arvon puolesta. Naiset, eritoten äidit, on historian kuluessa haluttu nähdä puhtoisina, enkelimäisinä hahmoina, jotka eivät tunne maailman pahuutta – tai ainakaan kanna sitä sisällään. Tällainen vanhanaikainen ajattelu heikommasta, herkemmästä ja voimattomammasta sukupuolesta on tietysti omiaan tiukentamaan naisten mahdollisuuksia aina itseilmaisusta itsemääräämisoikeuteen. Munron teoksessa naishahmoista onkin mielenosoituksellisesti kaivettu esiin se toinen ääripää, joka niin usein on lakaistu kokonaan tieltä. Kuten ääripäät usein, myös Munron tekstit tuntuvat ehkä aggressiivisilta, mutta ainakin tämän oman tulkintani kirkastuttua hyökkäävyyden tarkoitus avautui. Taitava tarinankerronta ja mielenkiintoiset ratkaisut pitävät lukijan mielenkiinnon loppuun asti, kun hyvät naiset osoittautuvatkin ihan tavallisiksi, hyvine ja pahoine puolineen.
* * *
Helmet-lukuhaasteen kirja 31/50
Kohta 15: Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
Sivuhenkilö 