Minna Canth – Sivuhenkilö

Minna Canth: Anna Liisa

ANNA LIISA. Ennenkuin mennään pappilaan, minä vielä kysyisin sinulta, Johannes: oletko varma siitä ettet tätä koskaan kadu?

JOHANNES. Minkätähden katuisin, kun minä sinua rakastan?

ANNA LIISA. Niin, mutta rakastatko sillä rakkaudella, joka kaikki kestää, kaikki kärsii, kaikki anteeksi antaa?

Minna Canthin myöhäiseen tuotantoon kuuluva tragedia Anna Liisa (alk. 1895; luettu Saga Egmont, 2019) on yksi Canthin suosituimmista teoksista, jota on sovitettu moniin eri muotoihin. Kolmenäytöksinen, Canthin viimeiseksi jäänyt näytelmä käsittelee lapsenmurhan kautta syyllisyyttä ja virheiden sovittamista, mutta kurkottaa yksilön kohtalosta myös yhteiskunnalliselle tasolle: Anna Liisa kantaa vastuun kyläläisten ja uskonsa edessä yksin, vaikka avioton lapsi ei ollut saanut alkuaan yksin.

Päähenkilö Anna Liisa on hyvin perinteinen tragedian hahmo: kaunis, vasta kaksikymmentävuotias, oikeamielinen ja yhteisössään pidetty, mutta yhdestä kohtalokkaasta virheestään loppuikänsä kärsivä. Moitteettomasta ja siveästä maineestaan tunnettu hyvän talon tyttö on näytelmän alussa avioitumassa kunnollisen ja rakastuneen Johanneksen kanssa, mutta omatunto estää nuorta morsianta iloitsemasta asiasta todella. Vain viisitoistavuotiaana hän oli ihastunut salaa kotitalonsa renkiin, Mikkoon, jolle oli tullut yllättäen raskaaksi. Anna Liisaa vanhempi Mikko karkasi raskauden ilmettyä kauas tukkilaiseksi ja jätti rippikouluikäisen tytön salaamaan raskautensa yksin. Mikon lupaukset paluusta eivät lohduttaneet, ja valtavan ristiriidan, yksinäisyyden ja mustan salaisuuden aiheuttaneessa mielenkuohussa Anna Liisa tappoi metsään yllättäen syntyneen lapsensa.

Mikon äiti, ilkeämielinen eukko Husso auttoi Anna Liisaa peittelemään jäljet, eikä kukaan tytön lähipiiristä edes etäisesti aavistanut tapahtunutta. Useamman masennuksen täyttämän vuoden jälkeen Anna Liisa onnistuu työntämään menneen pois mielestään ja rakastuu lempeään Johannekseen. Juuri, kun avioitumisesta ollaan kuuluttamassa kirkossa ja kihlajaisjärjestelyt ovat kiihkeimmillään, Mikko päättää palata estämään entisen rakastettunsa onnen toisen kanssa. Neljän vuoden jälkeen mies vaatii tyttöä itselleen oikeaksi puolisoksi ja uhkaa paljastaa kaiken menneen, jotta uusi sulhanen varmasti hylkäisi tämän. Anna Liisan hiljennetty omatunto ja epätoivo alkavat taas kolkuttaa, eivätkä Mikon ja äitinsä juonet helpota salaisen suhteen ja lapsen piilottelua isältä ja äidiltä, rakkaalta pikkusiskolta Pirkolta tai hiljalleen huolestuvalta Johannekselta.

Koska Anna Liisa on tragedia, ei ole salaisuus tai yllätys, että nuoruuden virheet paljastuvat lopussa kaikille. Canth korostaa Anna Liisan toimineen väärin, mutta herättää voimakkailla tehokeinoilla myös tärkeitä kysymyksiä siitä, miten tilanteeseen lopulta päädyttiin. Vaikka nuori nainen valitsikin itse (1800-luvun moraalikäsityksen vastaisen) salasuhteensa sekä murhasi viattoman lapsen, ympäröivät ihmiset ja rakenteet eivät ole syyttömiä tapahtumasarjaan. Epämiellyttävän itsekkääksi kuvattu Mikko ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen, kun Anna Liisa paljastaa kaiken pystypäin, pilaten tietoisesti vanhempiensa kehittelemän pelastusjuonen. Nuori tyttö muuttuu toiminnallaan uhrista ja väärintekijästä itsenäiseksi toimijaksi, joka vankilatuomiosta huolimatta vapautuu yhteisönsä tuomiosta. Pidätystilannetta säestävät perheen ja tuttavien liikuttuneet hyvästit ja rovastinkin siunaus: oma-aloitteista sovitusta ja vastuunkantoa seuraavat armo ja anteeksianto. Nuoren tytön yhteisön moraalin vastaiseen toimintaan johdattanut, sitten hylännyt ja lopulta häntä uhkaillut Mikko sen sijaan pakenee vähin äänin taustalle.

Näytelmän avainhenkilöt ovat vahvasti hyviä tai pahoja, mutta siitä huolimatta Canth on luonut ilahduttavan monipuolisen maailman. Esimerkiksi pikkusisko Pirkko ja harhaanjohdettu sulho Johannes toimivat useassa kohtaa ennakko-oletuksien vastaisesti ja tuovat selkeästi erottuvilla luonteillaan eloa ja väriä muuten kovin surumieliseen tarinaan. Näytelmää on mahdotonta lukea ilman ennakkotietoja 1800-luvun lopun suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta sen teemat ja kysymykset kestävät aikaa ja uusia tulkintoja.

***
Helmet-lukuhaasteen kirja 36/50
Kohta 28: Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

Minna Canth: Köyhää kansaa

Mari astui nyt kiiruusti kotiapäin. Kuta lähemmäksi hän tuli, sen ahtaammaksi kävi rinta. Jaksoiko hän taaskin mennä katselemaan sitä kurjuutta, sitä sairautta ja alastomuutta ja kaikenpuolista puutetta. Oli juuri kuin joku voima olisi pakoittanut häntä ennemmin karkaamaan kauas pois. Mutta lapsi raukat! Mikä heille tulisi eteen.

Minna Canthin kantaaottava pienoisromaani Köyhää kansaa (alk. 1886; luettu painos Sanasato, 2006) kertoo nimensä mukaisesti yhteiskunnan heikoimmille jääneistä, nälässä ja puutteessa elävistä köyhistä. Alle satasivuinen kertomus kuvaa vain muutaman päivän verran Holpaisten perheen niukkaa elämää, mutta niiden aikana heidän elämänsä muuttuu täysin. Intensiivinen tarina kerrotaan selkeällä, kikkailemattomalla kielellä, ja romaani käsittelee mielenterveysongelmia aikaansa nähden hämmästyttävän empaattisesti. Esipuheesta selviääkin, että Holpaisten koettelemuksissa on yhtäläisyyksiä kirjoittajan omaan elämään.

Köyhää kansaa kertoo yhteiskunnan ulkopuolelle tippuneesta perheestä, joka sinnittelee mitenkuten vääjäämättömän kohtalonsa edellä. Päähenkilöksi nouseva äiti, Mari, on tarinan alkaessa huolesta ja nälästä heikkona valvonut päiväkausia vakavasti sairastuneen Anni-vauvan kehdon äärellä. Köyhyys on käsin kosketeltavaa, mutta perheen isä ei parhaista yrityksistään huolimatta löydä töitä ja elantoa. Pienessä, kaupungin laitamilla sijaitsevassa vuokramökissä temmeltää kolme vanhempaakin lasta, ja vain heidän kerjuureissujensa avulla illalliseksi saadaan jotakin: yleensä muilta ylijääneitä leipä- ja perunapaloja. Kasvavat lapset valittavat nälkää, vanhempia heikottaa ja pienokainen itkee lohduttomasti aamusta iltaan.

Realismin ja naturalismin aikakausina kirjoitettu romaani ei säästele lukijaa kurjilta yksityiskohdilta, mutta täysveriseksi tragediaksi se ei muodostu. Holpaisilla on todella vaikeaa, mutta heillä on silti ympärillään joitakin välittäviä hahmoja. Naapurin varakkaampi (mutta samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva) Tiina Katri säälii perhettä ja auttaa heitä resurssiensa mukaan, aina ystävällisyyttä osoittaen. Mari saa mahdollisuuksia lisätienesteihin köyhälistöä avustavan naisseuran empaattiselta johtohahmolta ja lasten resuiset vaatteet ovat nekin kaikki varakkaammilta saatuja lahjoituksia. Pienistä valonpilkahduksista huolimatta taloudellinen ja terveydellinen tilanne on perheessä päässyt kriisiytymään siinä määrin, että arjen avustukset vain lykkäävät odotettavissa olevaa romahdusta: kun säännöllistä ja tarpeeksi isoa tuloa ei ole, ongelmat ja velat kasaantuvat.

Äidinrakkauden ja totaalisen uupumuksen välillä tasapainotteleva Mari on hieno hahmo, jonka puolella Canthin kaikkitietävä kertoja on varauksetta. Ruoan- ja unenpuutteen sekä pitkittyneen stressin herättämät synkätkin ajatuskulut kaiken lopettamisesta kuvataan myötätunnolla, vaikean tilanteen ymmärrettävinä seurauksina – ei suinkaan paholaisen tekosina tai naisellisena hulluutena, kuten tämän ikäiseltä teokselta voisi pahimmassa tapauksessa olettaa. Kun Mari sitten todella sortuu, nostaa Canth hänet kaikkien puutteesta kärsineiden yhteiseksi edustajaksi, varoittavaksi esimerkiksi epätasa-arvoisen politiikan seurauksista. Muutamien sivuhenkilöiden suilla pohdiskellaan jopa eutanasiaa hämmästyttävällä rohkeudella: jos ihmisen elo on pelkkää kärsimystä ja köyhyyttä eikä yhteiskunta suostu jakamaan resursseja tasaisemmin, miksi kärsijän on ”oikeampaa” odotella luonnollista kuolemaa kovissa kivuissa? Tiivis teos kasvaa vielä aivan viimeisillä sivuillaan uusiin mittoihin, pohtien hyväosaisten kyvyttömyyttä heikommista huolehtimiseen.

Luin Sanasadon Genius-klassikot -sarjassa ilmestyneen version, jonka alussa ovat mukana myös Juhani Niemen esipuhe sekä Canthin itsensä kirjoittama pieni omaelämäkerta avaavat romaanin taustoja oivallisesti. Canthin omat kamppailut mielenterveysongelmien ja uupumuksen kanssa miehensä äkillisen kuoleman ja suuren lapsikatraan ainoana huoltajana ovat varmasti vaikuttaneet Marin hahmoon suuresti. Modernien ajatusten lisäksi ihastelin suuresti myös yksinkertaista mutta vahvan vivahteikasta tekstiä, jollaista on aina ilo lukea.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 15/50
Kohta 11: Kirja kertoo köyhyydestä