Mari astui nyt kiiruusti kotiapäin. Kuta lähemmäksi hän tuli, sen ahtaammaksi kävi rinta. Jaksoiko hän taaskin mennä katselemaan sitä kurjuutta, sitä sairautta ja alastomuutta ja kaikenpuolista puutetta. Oli juuri kuin joku voima olisi pakoittanut häntä ennemmin karkaamaan kauas pois. Mutta lapsi raukat! Mikä heille tulisi eteen.
Minna Canthin kantaaottava pienoisromaani Köyhää kansaa (alk. 1886; luettu painos Sanasato, 2006) kertoo nimensä mukaisesti yhteiskunnan heikoimmille jääneistä, nälässä ja puutteessa elävistä köyhistä. Alle satasivuinen kertomus kuvaa vain muutaman päivän verran Holpaisten perheen niukkaa elämää, mutta niiden aikana heidän elämänsä muuttuu täysin. Intensiivinen tarina kerrotaan selkeällä, kikkailemattomalla kielellä, ja romaani käsittelee mielenterveysongelmia aikaansa nähden hämmästyttävän empaattisesti. Esipuheesta selviääkin, että Holpaisten koettelemuksissa on yhtäläisyyksiä kirjoittajan omaan elämään.
Köyhää kansaa kertoo yhteiskunnan ulkopuolelle tippuneesta perheestä, joka sinnittelee mitenkuten vääjäämättömän kohtalonsa edellä. Päähenkilöksi nouseva äiti, Mari, on tarinan alkaessa huolesta ja nälästä heikkona valvonut päiväkausia vakavasti sairastuneen Anni-vauvan kehdon äärellä. Köyhyys on käsin kosketeltavaa, mutta perheen isä ei parhaista yrityksistään huolimatta löydä töitä ja elantoa. Pienessä, kaupungin laitamilla sijaitsevassa vuokramökissä temmeltää kolme vanhempaakin lasta, ja vain heidän kerjuureissujensa avulla illalliseksi saadaan jotakin: yleensä muilta ylijääneitä leipä- ja perunapaloja. Kasvavat lapset valittavat nälkää, vanhempia heikottaa ja pienokainen itkee lohduttomasti aamusta iltaan.
Realismin ja naturalismin aikakausina kirjoitettu romaani ei säästele lukijaa kurjilta yksityiskohdilta, mutta täysveriseksi tragediaksi se ei muodostu. Holpaisilla on todella vaikeaa, mutta heillä on silti ympärillään joitakin välittäviä hahmoja. Naapurin varakkaampi (mutta samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva) Tiina Katri säälii perhettä ja auttaa heitä resurssiensa mukaan, aina ystävällisyyttä osoittaen. Mari saa mahdollisuuksia lisätienesteihin köyhälistöä avustavan naisseuran empaattiselta johtohahmolta ja lasten resuiset vaatteet ovat nekin kaikki varakkaammilta saatuja lahjoituksia. Pienistä valonpilkahduksista huolimatta taloudellinen ja terveydellinen tilanne on perheessä päässyt kriisiytymään siinä määrin, että arjen avustukset vain lykkäävät odotettavissa olevaa romahdusta: kun säännöllistä ja tarpeeksi isoa tuloa ei ole, ongelmat ja velat kasaantuvat.
Äidinrakkauden ja totaalisen uupumuksen välillä tasapainotteleva Mari on hieno hahmo, jonka puolella Canthin kaikkitietävä kertoja on varauksetta. Ruoan- ja unenpuutteen sekä pitkittyneen stressin herättämät synkätkin ajatuskulut kaiken lopettamisesta kuvataan myötätunnolla, vaikean tilanteen ymmärrettävinä seurauksina – ei suinkaan paholaisen tekosina tai naisellisena hulluutena, kuten tämän ikäiseltä teokselta voisi pahimmassa tapauksessa olettaa. Kun Mari sitten todella sortuu, nostaa Canth hänet kaikkien puutteesta kärsineiden yhteiseksi edustajaksi, varoittavaksi esimerkiksi epätasa-arvoisen politiikan seurauksista. Muutamien sivuhenkilöiden suilla pohdiskellaan jopa eutanasiaa hämmästyttävällä rohkeudella: jos ihmisen elo on pelkkää kärsimystä ja köyhyyttä eikä yhteiskunta suostu jakamaan resursseja tasaisemmin, miksi kärsijän on ”oikeampaa” odotella luonnollista kuolemaa kovissa kivuissa? Tiivis teos kasvaa vielä aivan viimeisillä sivuillaan uusiin mittoihin, pohtien hyväosaisten kyvyttömyyttä heikommista huolehtimiseen.
Luin Sanasadon Genius-klassikot -sarjassa ilmestyneen version, jonka alussa ovat mukana myös Juhani Niemen esipuhe sekä Canthin itsensä kirjoittama pieni omaelämäkerta avaavat romaanin taustoja oivallisesti. Canthin omat kamppailut mielenterveysongelmien ja uupumuksen kanssa miehensä äkillisen kuoleman ja suuren lapsikatraan ainoana huoltajana ovat varmasti vaikuttaneet Marin hahmoon suuresti. Modernien ajatusten lisäksi ihastelin suuresti myös yksinkertaista mutta vahvan vivahteikasta tekstiä, jollaista on aina ilo lukea.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 15/50
Kohta 11: Kirja kertoo köyhyydestä
Sivuhenkilö 