En ole aiemmin pohtinut perusteellisesti elämäni vaiheita kehoni kannalta. Olen tottunut sivuuttamaan sen ja pitämään psyykeä ja ajattelua tärkeinä ja kiinnostavina asioina. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmaksi on kasvanut aavistus, että keho ei ole pelkkä kuori vaan jotakin enemmän; jotakin, mihin kannattaa tutustua.
Virpi Hämeen-Anttilan omaelämäkerran ja perinteisen tietokirjan rajamailla tasapainotteleva Paino – Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa on erityisesti somen, fitness-villityksen ja kuvanmuokkauken aikakaudella äärimmäisen tärkeä puheenvuoro, jonka jokaisen nuoren soisi lukevan. Keho ja siihen suhtautuminen (oma tai muiden) on erittäin herkkä ja henkilökohtainen aihe, mutta Hämeen-Anttila onnistuu vaikeassa tehtävässä upeasti: omat kipeätkin kokemukset nivoutuvat saumattomasti herättäviksi case-esimerkeiksi elävöittämään monipuolista tutkimustietoa muun muassa syömisestä, lihavuudesta, terveydestä ja kehonkuvasta. Kyseessä ei ole laihdutus- tai elämäntapaopas, vaan riipaiseva, rohkaiseva kertomus yhden naisen elämänmittaisesta matkasta kohti kehonsa hyväksyntää.
Tietokirjoille epätyypilliseen tapaan teosta kannattelee alusta loppuun Hämeen-Anttilan lämmin minäkertoja, ja moninaiset painoon ja itsensä hyväksymiseen liittyvät teemat tulevat käsittelyyn pitkälti kirjoittajan omaa elämäntarinaa mukaillen: nuorena terveydenhoitajan pakeilla kuullut kommentit, selkävamma ja lapsuuskodin ilmapiiri laukaisevat niin syviä ruoka- ja kehosuhteen ongelmia, että niitä ratkotaan pitkälle aikuisuuteen saakka erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Tärkeän aiheen lisäksi kirja imaisee mukaansa nautittavan tyylin ansiosta: kaunokirjallinen, esseemäinen ote toimii aiheen käsittelyssä mainiosti.
Paino ei aiheestaan huolimatta ole vain kirja syömishäiriöistä ja laihdutuksesta, vaan tarkastelee moneen suuntaan kurkottavaa aihetta sen ansaitsemalla laajuudella: Hämeen-Anttila jakaa ajatuksiaan sekä tietoja myös muun muassa sukupuolirooleista ja kehojen rooleista niiden toteuttamisessa, äitiydestä ja muista elämän kehoa muuttavista tapahtumista sekä muutoksen hyväksymisestä, lihavana elämisestä sekä erilaisissa painoissa ja elämäntilanteissa kohtaamistaan asenteista.
Hämeen-Anttila pohtii, miksi terveyttä mitataan edelleen monesti painon ja ulkonäön tarkkailun kautta, vaikka ne eivät välttämättä korreloi keskenään lainkaan: laihimmillaan nainen koki saavansa aivan uudella tavalla hyväksyntää, vaikka ihannoitu laihuus olikin epäterveellisen pitkän nälkäkituuttamisen tulosta. Viime aikoina on alettu laajemmin nähdä, kuinka painonhallinta on paljon muutakin kuin ruokaa ja liikuntaa: painoon vaikuttavat lukemattomat erilaiset ulkoiset ja sisäiset tekijät, joista kaikkiin ei aina ole mahdollista vaikuttaa. Siksi tällaiset henkilökohtaiset ja rohkeat teokset aiheesta ovatkin enemmän kuin tervetulleita.
Mikä parasta (ja kuten kaikki hyvät tietokirjat), Paino saa pohtimaan ja kyseenalaistamaan myös omia luuloja ja aiemmin omaksuttuja malleja. Mitä lihavien kohtelu kertoo yhteiskunnastamme? Miksi lihavuutta suorastaan pelätään? Hämeen-Anttila ei ole lääke- tai elintarviketieteilijä, mutta tutkijana ja kokemusasiantuntijana hän osaa nostaa monenlaisia tuoreita kysymyksiä yleiseen keskusteluun ja lukijan mieleen. Viisaasti ja empaattisesti kuvattu kehotarina nuoruudesta kypsään aikuisuuteen on sekä surullinen, epätoivoinen että toisaalta lohdullinen matka – tunteiden kirjo ja tarinan myötäeläminen avaa silmiä aiheelle aivan eri tavoin kuin yksittäinen tietoartikkeli. Vaikka kirja ei esitä valmiita ratkaisuja tai niksejä, se saa pohtimaan myös omaa kehosuhdetta syvällisesti ja monelta kantilta. Kenties niin monen ei tarvitsisi selvitä samanlaisesta henkisestä pyörityksestä, jos tietoa ja kokemuksia jaettaisiin Painon tapaan avoimesti?
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 22/50
Kohta 9: Kirjassa kohdataan pelkoja
Sivuhenkilö 