Stephen King: Kirjoittamisesta

Merkitys on hyvin tärkeä. Jos epäilet asiaa, mieti miten usein olet kuullut jonkun sanovan ”en oikein osaa selittää” tai ”en minä sitä tarkoita”. Mieti miten monesti olet itsekin sanonut näin, yleensä enemmän tai vähemmän pettyneenä. Sana on pelkkä merkityksen likiarvo; kirjoittamisella ei parhaimmillaankaan pysty välittämään merkitystä täydellisesti.

Kuva: Tammi

Menestyskirjailija Stephen King on tullut tunnetuksi monesti viihdekirjallisuudeksi luokiteltavasta kauhusta, mutta teoksessaan Kirjoittamisesta (alk. On Writing, 2000; suom. Ilkka Rekiaro, Tammi 2018) hän haluaa kertoa kielestä sekä kirjoittamisesta työnä – teemoista, joita viihdekirjailijalta ei kuulema yleensä kysytä. Samassa paketissa King tulee tallentaneeksi omat teesinsä ja konkreettiset neuvonsa kirjoittamisen suhteen, mutta kertoo myös kirjan julkaisuhetkeen asti ulottuvasta yksityiselämästään ja kasvustaan kirjailijaksi. Leppoisasti ja suoraan lukijaa puhuttelevan Kingin kertojanäänen äärellä viihtyvät nekin, joille aiempi tuotanto ei ole tuttua.

Elämäkerran ja kirjoittamisoppaan yhdistelmä jakautuu alkusanoihin, Ansioluettelo-otsikon alle muotoutuvaan pienoiselämäkertaan, Mitä kirjoittaminen on -osioon sekä laajahkoon jälkikirjotukseen. Teoksen nimi ohjaa lukijan odottamaan loisteliaita kirjoitusvinkkejä jo sivulta yksi, mutta alkusanat vihjaavat, että niitä saadaan vielä odottaa. Kingin ”ansioluettelo” sisältää 38 kappaleen verran humoristista, toisinaan riipaisevaakin pohdintaa eletystä, rosoisesta elämästä. Kyseessä ei kuitenkaan ole seikkaperäinen elämäkerta, vaan hän käsittelee elämäänsä vaikuttaneita ihmisiä ja käänteitä anekdoottimaisesti, sieltä täältä valikoiden.

Ulkoisilta puitteilta köyhistä lapsuuden oloista ei noustu menestykseen sattumalta. King kuvaa realistisesti, miten paljon puuduttavaa harjoittelua hän ehti tehdä vuosien ajan ennen ensimmäistä romaaniaan – lukijaakin tuskastuttaa. Nuori ja innokas kirjoittaja kuvitteli olevansa valmiimpi kuin olikaan, mutta paikallislehden toimittajana ja erilaisten lehtien avustajaehdokkaana hän sai oppia tyylin lisäksi nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. Toisaalta lukija pääsee jännittämään ensimmäisten teosten julkaisua ja huumaavia onnistumisen tunteita, kun King ensimmäisiä kertoja onnistuu elättämään perhettään kirjoittamisella.

Tarinoinnin edetessä huomaa, miten sidoksissa Kingin arki ja kirjailijan ura ovat aina olleet. Vaimo löytyy kirjailijapiireistä opiskeluaikoina, parisuhde kannattelee epäilysten yli, lapset kasvavat kirjahaaveiden rinnalla… Yksi suuri Kingin aikuiselämää määrittävä teema on vakava alkoholismi, joka oli lopulta viedä häneltä kaiken muun lisäksi myös kirjoittamisen. Kirjoittamisesta on julkaistu vuonna 2000, ja raitistunut King haluaakin katkaista siivet kaikilta populaarikulttuurissa levinneiltä juopottelevan kirjailijaneron mielikuvilta: ”Hemingway ja Fitzgerald eivät juoneet siksi että olivat luovia, vieraantuneita tai moraalisesti heikkoja. He joivat koska juominen on alkoholistilla veressä.”

Valikoitujen historiapalojen jälkeen King malttaa kertoa ajatuksiaan kirjoittamisesta. Aiemmissa luvuissa tutuksi tullut sarkastinen huumori säilyy, mutta kerronnan tahti hidastuu; kirjoittamisesta kerrotaan yksityiskohtaisemmin, aiheen äärelle pysähtyen. Kingillä on paljon vahvoja mielipiteitä siitä, mitä hyvä kirjoittaminen on, ja hän jakaa neuvoja mielellään imperativiissa, näennäisesti jyrkästi. Rivien väleissä – ja joskus riveilläkin – on kuitenkin rohkaisuja: nämä ovat Kingin omia ajatuksia, mutta hän kannustaa etsimään omia, poikkeaviakin tapoja, kunhan suhtautuu kirjoittamiseen vakavasti. Kääntäjä Ilkka Rekiaro on tehnyt mielenkiintoisen (mutta varmasti oikean) valinnan, sillä mukana on paljon englanninkielisiä sanoja, virkkeitä ja jopa lyhyitä kappaleita englanninkielisestä kirjallisuudesta. Niitä King esittelee teoriaosuudessaan, ja esimerkit toimivat joko varoittavina tai ihailtavina esikuvina kirjoittajille. Katkelmien ja yksittäisten sanojen tai jopa synonyymiperheiden kääntäminen suomeksi olisi romuttanut Kingin kieleen keskittyvien vinkkien ytimen.

Puhtaasti kirjoittamiseen keskittyvän teoriaosuuden jälkeen tulevat jälkisanat yllättävät: elämäkerta jatkuu. Alussa King jätti kertomatta tuoreimman häneen vaikuttaneen kokemuksen, lähes kuolemaksi koituneen auto-onnettomuuden vuonna 1999. Jos se olisi päättynyt toisin, olisi vuonna 1997 aloitettu Kirjoittamisesta jäänyt syntymättä. Rankan toipumisen ja leikkauskierteiden keskellä kirjoittaminen ei noussut pelastajaksi – sen kunnian King aiheesta antaa lääkäreilleen ja läheisilleen. Silti kirjoittamisellakin oli roolinsa, ja se auttoi vetämään hänet takaisin arkeen ja löytämään iloa elämäänsä. Monenlaisissa liemissä keitetyn kirjailijan loppukaneetti onkin yksinkertaisuudessaan ilahduttava: ”Tärkeintä on se, että kirjoittaminen rikastuttaa niiden elämää, jotka näitä kirjoja lukevat, ja myös omaa elämää. Ja se että nousee seisomaan, tulee terveeksi ja pääsee asioiden yli. Ja on onnellinen.” Vaikeitakin asioita käsittelevä kirja ei yritä syleillä maailmoja, vaan jakaa kirjoittamisen iloa ja oppeja muillekin samaan puuhaan rakastuneille . Kirjan syvällisyys syntyykin rehellisyydestä.

***
Helmet-lukuhaasteen kirja 6/50
Kohta 38: Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: