Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun taas oli tämä että kaksi pakettia per talous. Mistä ne sen siellä kaupassa tietävät, ketkä kuuluvat samaan talouteen? Ihan hyvin voi mies ja rouva ja lapset mennä eri jonoihin ja jokainen ostaa ne kaksi pakettia. Kyllä ei meinaa mahtua farmariauton takaosaan kaikki paketit. Kyllä isäihminen hymyilee siinä sitten partaansa, että jopas huiputin kauppiasta, montako euroa säästin ja taas voi ostaa valkosipulijuustomaustettuja makkaroita pihagrilliin.


Tuomas Kyrön suositun Mielensäpahoittaja-kirjasarjan ensimmäinen osa Mielensäpahoittaja (WSOY 2010) koostuu 40:stä lyhyestä ja humoristisesta monologista. Niiden äänenä häärää yksinasuva, modernin maailman ihmeitä hieman paheksuva Mielensäpahoittaja. 80-vuotiaaksi hyväkuntoinen, pikkutaajamassa asuva mies innostuu valittamaan, kun lääkäri määrää hänet terveystarkastuksen yhteydessä elämäntaparemonttiin: mies ei usko ruokavalioihin, vaan ajattelee olonsa kohenevan, kun pääsee päästämään kaikki vuosien mittaan kertyneet harmituksen aiheet ulos.

Kirjassa ei ole nykyhetkessä etenevää kerrontaa, vaan mies mielipiteineen tulee tutuksi tämän kirjoittamien yleisönosastokirjeiden myötä, joissa ruoditaan niin ystävänpäivä kuin ajokortin menettäminen. Mielensäpahoittaja marmatuksineen luotiin alunperin radiokuunnelmaksi, ja sen voi aistia myös paperille päätyneestä versiosta. Kukin yleisönosastokirjoitus on omilla jaloillaan seisova kokonaisuus, vaikka niitä peräkkäin lukemalla alkaa hahmottaa myös laajempia juonenkäänteitä.

Kirjan suosio ja sen huumorin ydin perustuu perinteisen suomalaisen jäärän mielenliikkeiden kuvaukseen: kun päähenkilön perusarvoja ovat marjanpoiminta, säästäväisyys ja turhien puhumatta jättäminen, törmäyksiä ulkomaailman kanssa tulee väistämättä. Näitä kohtaamisia Mielensäpahoittaja antaumuksella sitten tulkitsee ja sanoittaa omasta näkövinkkelistään.
Kirjan huumori on sekoitus sopivaa vastakkainasettelua, stereotypioita ja niiden rikkomista sekä tunnuslauseita, joista kuuluisimmaksi on tainnut nousta lähes joka kirjeen aloittava ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”.

Kyrö on luonut tuokiokuvien keskelle kokonaisen hahmon: Mielensäpahoittaja käyttäytyy monesti ennakoitavasti, mutta valituksen seasta pilkistää hyväsydäminen mies. Hyvä esimerkki tästä on Mielensäpahoittajan suhtautuminen naapurinsa, Kolehmaisen, rasistisiin heittoihin aasialaisten marjanpoimijoiden tuloon liittyen. Vaikka Mielensäpahoittaja on uuden ja vieraan suhteen epäileväinen, kokee hän huomattavasti enemmän hengenheimolaisuutta marjoja arvostavien poimijoiden kanssa:

”Laitoin seuraintalon ilmoitustaululle lapun. Tarjoan kymmenelle thaimaalaiselle majapaikan, ja ostan kaiken mitä ne saavat Kolehmaisen mailta kerättyä. Keitän niistä hilloa ja myyn Kolehmaiselle muka-hienona luomumarmelaatina.”

Koska kyseessä on lyhyiden tekstien kokoelma, myös teemat vaihtelevat nopeasti. Eniten huomiota taitavat saada maalla ja kaupungissa asumisen erot, erilaisten juhlapyhien vietto sekä suomalainen helmasynti, itsekseen pärjäämisen armoton tavoite. Päähenkilön ollessa jo yli 80-vuotias tilaa saa toki myös maailman menon ja sen muutoksen ihmettely – useimmiten kuitenkin hieman puolustusasemista ja nykyaikaa edustavaa poikaansa vastustaen. Kirjan loppu kuitenkin nostattaa toivoa: kyllä kaavoihinsa kangistunut Mielensäpahoittajakin osaa lopulta olla iloinen arjen pienistä, suurista hetkistä.

***
Helmet-lukuhaasteen kirja 19/50
Kohta 12: Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen


En itsekään tiennyt, miksi mikään muu työpaikka ei tullut kyseeseen. Konbinissa oli täydelliset toimintaohjeet kaikkiin tilanteisiin. Vaikka pystyin muuttumaan myyjäksi, en edelleenkään tiennyt, miten olla tavallinen ihminen ohjeiden ulkopuolisessa maailmassa.

Kuva: Gummerus


Kotimaassaan Japanissa palkitun Sayaka Muratan uusin teos, Lähikaupan nainen (alk. Konbini ningen, 2016; suom. Raisa Porrasmaa, Gummerus 2020) on yllättävä yhteiskuntakritiikki lähikaupan osa-aikaisen työntekijän näkökulmasta. Murata sitoo kepeänä, osin komediallisenakin pysyttelevään tarinaan isoja, tuoreitakin teemoja: tarkkailun alle päätyvät miesten ja naisten roolit yhteiskunnassamme, keski-ikäistyminen, aseksuaalisuus sekä erilaisuuden hyväksyminen. Oman mausteensa sujuvasti kulkevaan juoneen tuovat japanilaisen kulttuurin tyypilliset piirteet, kuten perinteiden ja perheen syvä kunnioitus sekä yksilöitä ympäröivät paineet loistavan uran luomiseksi.

Kirjan päähenkilö Keiko lähestyy hiljalleen neljääkymmentä ikävuotta, mutta on perheensä ja ystäviensä kauhuksi edelleen osa-aikatöissä lähikaupassa, konbinissa. Yliopistotutkinnon suorittamisesta huolimatta Keiko päätti jatkaa tutussa liikkeessä myös valmistumisensa jälkeen, ja tarinan alkaessa siellä on hujahtanut jo 18 vuotta. Läheisten on erittäin vaikea ymmärtää 36-vuotiaan Keikon valintoja, vaikka hän on täysin tyytyväinen tuttujen rutiinien täyttämään elämäänsä. Jos hän olisi naimisissa tai huolehtisi edes sairaista vanhemmista, osa-aikaisuus olisi muista hyväksyttävää, mutta nyt häntä kohdellaan jokseenkin erikoisena hylkiönä, jolla ei ole enää toivoakaan liittyä yhteiskunnan täysipainoiseksi jäseneksi.

Keiko tietää läheistensä ajatuksista, mutta hänelle ne puolestaan tuntuvat heprealta. Nainen on aina ollut oman tiensä kulkija: jo lapsesta saakka hän on ratkaissut ongelmat omalla tavallaan, ja siitä saakka häntä on kohdeltu vääränlaisena, outona ja erikoisena. Sujuvoittaakseen sosiaalista kanssakäymistä hän onkin omaksunut selviytymisstrategiakseen muiden matkimisen. Hänen puhetyylinsä, hiuksensa, selityksensä osa-aikaisuudelle – kaikki ovat joko avuliaan, Keikon erikoisuutta jokseenkin ymmärtävän siskon keksimiä tai konbinin vaihtuvilta työkavereilta napattuja ominaisuuksia, joita sekoittelemalla Keiko yrittää parhaansa mukaan esittää ”normaalia”.

Muiden puheista ja huolista huolimatta konbinityöskentely todella sopii Keikolle: vuosien mittaan esihenkilöt ovat vaihtuneet, mutta Keiko pysynyt. Hän osaa vain säätilaa vilkaisemalla arvioida suosituimmat tuotteet, järjestellä hyllyn houkuttelevammaksi kuin kukaan muu sekä palvella asiakkaita juuri sopivalla sekoituksella kohteliaisuutta ja etäisyyttä. Konbinissa hän saa olla vain myyjä: vapaa odotuksista, sukupuolesta ja monimutkaisista ihmissuhteista. Arki kuitenkin järkähtää, kun Keiko tapaa naisiin ja elämäänsäkin katkeroituneen Shirahan, joka alkaa juonillaan hiljalleen vetää Keikonkin elämää radaltaan.

Lähikaupan nainen ottaa mielenkiintoisesti kantaa muun muassa parisuhteen löytämisen, perhe-elämän aloittamisen ja uralla etenemisen paineisiin. Se herättelee ajattelemaan, onko meillä tosiaan niin paljon valinnanvapauksia, kuin luulemme nykyaikaisen elämän tarjoavan: perinteiden vastaiset valinnat saattavat saada muut kyseenalaistamaan onnemme vain siksi, että ne poikkeavat massasta. Keiko on myös mielenkiintoisen sukupuoleton ja ei-seksuaalinen hahmo: hänellä ei oikeastaan ole lainkaan omia mielipiteitä tai tavoitteita, vaan hän imee niitä muilta sopeutuakseen paremmin joukkoon arkielämässä. Ensisijaisesti hän kokee kuitenkin itsensä myyjäksi, osaksi konbinia – tämä omistautuneisuus luo loistavan ristiriidan uran tärkeydestä marmattavien läheisten kommenteille.

Kirja tuntuu hyvin tuoreelta ja ajankohtaiselta. Erityisesti itseäni viehätti yksityiskohtainen japanilaisen myymälätyön kuvaus; kirjailija on itsekin osa-aikainen myyjä, ja se näkyy realistisissa yksityiskohdissa. Keikon ulkopuolisuus luo myös hienon mahdollisuuden ihmisten normien kyseenalaistamiseen, ja tähän Murata tarttuu useasti: emmekö lopulta kaikki ole ympäristömme muovaamia ja sen muutosten mukana muuttuvia olentoja, vaikka luulemmekin tavoittelevamme asioita vain omasta tahdostamme?


***
Helmet-lukuhaasteen kirja 18/50
Kohta 32: Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa