Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun taas oli tämä että kaksi pakettia per talous. Mistä ne sen siellä kaupassa tietävät, ketkä kuuluvat samaan talouteen? Ihan hyvin voi mies ja rouva ja lapset mennä eri jonoihin ja jokainen ostaa ne kaksi pakettia. Kyllä ei meinaa mahtua farmariauton takaosaan kaikki paketit. Kyllä isäihminen hymyilee siinä sitten partaansa, että jopas huiputin kauppiasta, montako euroa säästin ja taas voi ostaa valkosipulijuustomaustettuja makkaroita pihagrilliin.


Tuomas Kyrön suositun Mielensäpahoittaja-kirjasarjan ensimmäinen osa Mielensäpahoittaja (WSOY 2010) koostuu 40:stä lyhyestä ja humoristisesta monologista. Niiden äänenä häärää yksinasuva, modernin maailman ihmeitä hieman paheksuva Mielensäpahoittaja. 80-vuotiaaksi hyväkuntoinen, pikkutaajamassa asuva mies innostuu valittamaan, kun lääkäri määrää hänet terveystarkastuksen yhteydessä elämäntaparemonttiin: mies ei usko ruokavalioihin, vaan ajattelee olonsa kohenevan, kun pääsee päästämään kaikki vuosien mittaan kertyneet harmituksen aiheet ulos.

Kirjassa ei ole nykyhetkessä etenevää kerrontaa, vaan mies mielipiteineen tulee tutuksi tämän kirjoittamien yleisönosastokirjeiden myötä, joissa ruoditaan niin ystävänpäivä kuin ajokortin menettäminen. Mielensäpahoittaja marmatuksineen luotiin alunperin radiokuunnelmaksi, ja sen voi aistia myös paperille päätyneestä versiosta. Kukin yleisönosastokirjoitus on omilla jaloillaan seisova kokonaisuus, vaikka niitä peräkkäin lukemalla alkaa hahmottaa myös laajempia juonenkäänteitä.

Kirjan suosio ja sen huumorin ydin perustuu perinteisen suomalaisen jäärän mielenliikkeiden kuvaukseen: kun päähenkilön perusarvoja ovat marjanpoiminta, säästäväisyys ja turhien puhumatta jättäminen, törmäyksiä ulkomaailman kanssa tulee väistämättä. Näitä kohtaamisia Mielensäpahoittaja antaumuksella sitten tulkitsee ja sanoittaa omasta näkövinkkelistään.
Kirjan huumori on sekoitus sopivaa vastakkainasettelua, stereotypioita ja niiden rikkomista sekä tunnuslauseita, joista kuuluisimmaksi on tainnut nousta lähes joka kirjeen aloittava ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”.

Kyrö on luonut tuokiokuvien keskelle kokonaisen hahmon: Mielensäpahoittaja käyttäytyy monesti ennakoitavasti, mutta valituksen seasta pilkistää hyväsydäminen mies. Hyvä esimerkki tästä on Mielensäpahoittajan suhtautuminen naapurinsa, Kolehmaisen, rasistisiin heittoihin aasialaisten marjanpoimijoiden tuloon liittyen. Vaikka Mielensäpahoittaja on uuden ja vieraan suhteen epäileväinen, kokee hän huomattavasti enemmän hengenheimolaisuutta marjoja arvostavien poimijoiden kanssa:

”Laitoin seuraintalon ilmoitustaululle lapun. Tarjoan kymmenelle thaimaalaiselle majapaikan, ja ostan kaiken mitä ne saavat Kolehmaisen mailta kerättyä. Keitän niistä hilloa ja myyn Kolehmaiselle muka-hienona luomumarmelaatina.”

Koska kyseessä on lyhyiden tekstien kokoelma, myös teemat vaihtelevat nopeasti. Eniten huomiota taitavat saada maalla ja kaupungissa asumisen erot, erilaisten juhlapyhien vietto sekä suomalainen helmasynti, itsekseen pärjäämisen armoton tavoite. Päähenkilön ollessa jo yli 80-vuotias tilaa saa toki myös maailman menon ja sen muutoksen ihmettely – useimmiten kuitenkin hieman puolustusasemista ja nykyaikaa edustavaa poikaansa vastustaen. Kirjan loppu kuitenkin nostattaa toivoa: kyllä kaavoihinsa kangistunut Mielensäpahoittajakin osaa lopulta olla iloinen arjen pienistä, suurista hetkistä.

***
Helmet-lukuhaasteen kirja 19/50
Kohta 12: Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s