Joskus Andrée sanoi: ”En jaksa enää leikkiä.” Silloin menimme herra Gallardin työhuoneeseen ja istuimme pimeässä piilossa ja juttelimme: se oli minulle uudenlainen hieno kokemus. Vanhempani kyllä puhuivat minulle ja minä puhuin heille, mutta me emme koskaan keskustelleet. Andréen kanssa minulla oli todellisia keskusteluja niin kuin isällä ja äidillä iltaisin.
Simone de Beauvoirin pienoisromaani Erottamattomat (alk. Les Inséparables, 2020; suom. Lotta Toivanen, Kosmos 2021) valmistui jo 1950-luvulla, mutta kirjailija ei halunnut julkaista sitä elinaikanaan. Haluttomuus tarinan jakamiseen johtuu sen syvästä henkilökohtaisuudesta. Kirja kertoo Sylvien ja Andréen tärkeästä, läpi nuoruusvuosien kestävästä ja kehittyvästä ystävyyssuhteesta, joka päättyy toisen ennenaikaiseen kuolemaan. Tarinan ja päähenkilöiden taustalla ovat vaikuttaneet kirjoittajan omat kokemukset nuorena menehtyneen ystävänsä, Élisabeth Lacoinin kanssa, vaikka esipuheessaan de Beauvoir toteaakin teoksen olevan fiktiivinen.
Postuumisti julkaistun teoksen aloittaa tarinan ja de Beauvoirin elämän yhtäläisyyksiä avaava esipuhe, jonka on kirjoittanut tytär Sylvie de Bon de Beauvoir. Itse pienoisromaani taas jakautuu kahteen lyhyeen osaan. Traagisesta aiheesta huolimatta tarina on yllättävänkin yksioikoinen, eikä tiiviistä tekstistä löydä hempeilyä tai tunteenpurkauksia.
Tarinan alkaessa Sylvie (de Beauvoirin alter ego) on innokas alakoululainen, vieläpä katolisen tyttökoulunsa luokan priimus. Luokalla uutena aloittava Andrée (Élisabethin alter ego) tekee tähän silti heti lähtemättömän vaikutuksen. Pahan palovamman vuoksi kotikoulussa koulutiensä aloittanut Andrée taiteilee valloittavalla tavalla pisteliäisyyden, itsevarmuuden ja täydellisen ystävällisyyden rajoilla, ja on aivan toista maata kuin tiukasti etikettiä noudattavat, opettajia varovat luokkatoverit. Lisäksi tyttö osoittautuu erittäin älykkääksi, ja pian nuoret kisailevat luokan parhaan oppilaan tittelistä rinta rinnan.
Koulunkäynnin ohella Sylvie ja Andrée luovat tiiviin ystävyyden, jonka kehittymistä rajoittavat kuitenkin vanhempien säännöt ja pidättyväinen pariisilaisporvariston käytösetiketti. Sylvie on suorastaan ihastunut kauniiseen Andréen ja viettäisi tämän kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista, mutta tytöt saavat tavata kahden vain harvoin – tällöinkin toisiaan virallisesti puhutellen. Etäisyyttä pitävät yllä myös erilaiset ajatusmallit: vuosien vieriessä Sylvie toteaa luopuneensa uskostaan, kun Andrée on harras katolilainen. Andrée pelkää vuoron perään seksuaalisuuden syntiä, Jumalaa ja tuomitsevaa äitiään. Kun herkkä mieli järkkyy ja ahdistuu toisinaan itsetuhoisten ajatusten partaalle, Sylvie yrittää tukea ystäväänsä parhaansa mukaan, vaikka tyynenä luonteena ei osaakaan samastua tunteisiin.
Tytöt kasvavat yhdessä yliopisto-opiskelijoiksi. Siinä missä Andrée on aina ollut kaksikosta rohkeampi, Sylvie huomaa aikuistumisen kynnyksellä olevansa se, jolle maailma on auki. Häntä eivät rajoita perhe tai uskonnolliset velvollisuudet, eivät edes nuoret miehet ja jäytävät rakkaushuolet – kaikki tiet ovat avoinna, ja hän opiskelee innolla filosofiaa. Andréen äidin mielestä naisen paikka on vaimona, ja hän saa luvan opiskeluun vain muutamaksi vuodeksi, järjestettyä avioliittoa odotellessa. Andréen mielen häkistä tulee ahtaampi myös nuoren Pascalin vuoksi – täyttymätön romanssi horjuttaa mielenterveyttä vakavammin kuin mikään aiemmin. Aivan yhtäkkiä Andrée onkin niin heikko, että ystävyys päättyy äkilliseen kuolemaan, yllättäen niin lukijan kuin läheisensä.
Kuten tarinakin, de Beauvoirin kieli on toteavaa ja suoraviivaista. Pikkutarkat kuvailut loistavat poissaolollaan, ja Sylvien näkökulmasta kertomusta luotsaava minäkertoja pidättäytyy tunnekuohuista. Sylvie hahmona jää oikeastaan suurimmaksi osaksi taka-alalle: hän keskittyy omien tunteidensa ja taustojensa kuvailun sijaan tarkkailemaan ystäväänsä, jonka elämässä on paljon hänelle käsittämätöntä, mutta myös puoleensavetävää ja jännittävää. Andréen monimutkainen äitisuhde, usko, syvät pettymykset rakkaudessa ja äkkiväärät, tunteelliset reaktiot ovat kaikki asioita, joita Sylvie ei jaa, mutta joissa hän on mielellään ystävänä läsnä. Ehkä näin uskollisesta ystävyydestä ja traagisesta päätöksestä on kirjoitettava koruttomasti, jotta lukijalle jää tilaa ymmärtää sitä. Lyhyt tarina luo tunnelmallisen pariisilaiskuplan, jonka päättyminen koskettaa.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 5/50
Kohta 5: Kirjassa sairastutaan vakavasti
Sivuhenkilö 