Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

”Prinsessa, mitä sinä puhut? Miten rakkautemme kuihtuisi? Eikö se ole vain vahvistunut siitä kun olimme nuoria, hupsuja rakastavaisia?”
”Mutta Axl, emmehän me edes muista niitä aikoja. Emmekä vuosia niiden jälkeen. Emme muista kovia riitoja emmekä ihania pieniä hetkiä. Emme muista poikaamme emmekä sitä, miksi hän on lähtenyt luotamme.”
”Voimme kyllä palauttaa sen kaiken mieleemme. Sitä paitsi tunne sydämessäni sinua kohtaan on aina sama, riippumatta siitä, mitä muistan tai unohdan. Eikö sinustakin tunnu samalta, prinsessa?”
”Tuntuu. Mutta minua mietityttää myös, eikö nykyinen tunne sydämessämme ole kuin sade, joka valuu päällemme ylhäältä märistä lehdistä, vaikka vedentulo taivaalta on lakannut aikoja sitten. Minua mietityttää, voiko rakkautemme muuta kuin näivettyä ja kuolla ilman muistoja.”

img_20190117_1137128549065597107337128.jpg

Unenomainen, haikea, myyttinen. Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen (alk. The Buried Giant, 2015; suom. Helene Bützow, Tammi 2016) on mykistävän hieno ja syvällinen fantasiakirja, jota ei kuitenkaan tee mieli nimittää pelkästään fantasiaksi. Muinaiseen Britanniaan saksien ja kelttien sodan jälkeiseen aikaan sijoittuva kirja ei hengitä vain taruhahmojensa kautta, vaan käyttää maagisuuden lävistämää maailmaa kehyksenä yleisinhimillisten aiheiden pohdinnalle. Pääosaan nousee kysymys muistin merkityksestä; missä määrin ihminen on muistojensa summa? Kirjan maailman lähimenneisyyden sodat nostavat myös yhteiskunnallisen näkökulman vahvasti esille. Olisiko vanhat haavat parempi unohtaa silloinkin, kun unohdus vie mennessään myös hyvää, vai onko kaikki kohdattava silmästä silmään suurten tuskienkin muistamisen uhalla?

Ishiguro ei kulje missään kohdin sieltä, mistä aita on matalin. Hieman syrjittyinä pimeässä luolastoyhteisössään elävät Axl ja Beatrice, raihnainen kelttipariskunta, on epätodennäköisin päähenkilövalinta tarinaan, jonka keskiössä on eeppinen vaellus läpi demonien valtaamien tasankojen ja jättiläisten terrorisoimien saksikylien kohti koko maata peloittavan lohikäärme Querigin luolaa. Pariskunta on heikko, hidas ja kivulias, mutta heitä kannattelee järkkymätön rakkaus toisiaan kohtaan. Keskinäinen rakkaus on kuitenkin ainoa asia, josta vanhukset ovat varmoja, sillä koko maata kiusaa mystinen sumu, joka saa unohtamaan paitsi menneet, myös aivan äskettäin tapahtuneet asiat. Kotikylän ihmiset eivät tunnu edes huomaavan muistojensa menetystä, mutta Axl ja Beatrice tuntuvat muistavan niin menneitä kuin juuri tapahtuneita asioita paremmin kuin muut; selitystä tälle he eivät kuitenkaan saa päähänsä. Tietoisuus muistojen menetyksestä on pelottavampaa kuin täysi unohdus, sillä Beatricen kuuleman mukaan lautturit erottavat pariskunnat, jotka eivät voi kertoa rakkaimpia muistojaan yhteneväisesti. Miten pariskunta voisi selvitä joskus yhdessä veden ylityksestä, kun he eivät muista mitään?

Eräänä päivänä molemmat muistavat kipeästi, että heillä on poika. Poika ei kuitenkaan elä heidän kylässään, eikä kumpikaan ole aivan varma perheen erkanemisen syistä. Kylässään höperöinä vanhuksina kohdelluksi tullut pariskunta päättää, että heidän on korkea aika lähteä etsimään poikaansa, joka nyt on jo aikamies itsekin – kenties he saisivat asettua hänen luokseen asumaan ja elää onnellisina yhdessä pitkästä erosta ja menneisyyden erimielisyyksistä huolimatta. Axl ja Beatrice lähtevät luottavaisina matkaan suunnistaen intuitionsa mukaan vältellen vesireittejä ja lauttureiden kysymyksiä. Pariskunta etsiytyy ensin läheiseen saksikylään tarkoituksenaan etsiä kummista kivuista kärsivälle Beatricelle helpotusta kylän rohtotietäjältä, mutta he sattuvat paikalle huonoon aikaan: ennennäkemättömän ovelat ja vahvat jättiläiset ovat kaapanneet kyläläisiä. Paikalle sattunut muukalainen, soturi Wistan lupaa lähteä pelastamaan miehiä, ja palauttaakin nuoren Edwin-pojan lähes vahingoittumattomana takaisin kylään. Vahvasti taikauskoiset saksit kuitenkin hurjistuvat pojan paluusta, sillä he uskovat hänen rintaansa ilmestyneen haavan olevan jättiläisen pahaa onnea tuottava purema.

Yhteisen tuttavan kautta Wistan ja Edwin lyöttäytyvät kunniallisen kelttipariskunnan matkaan kohti läheistä luostaria, sillä poika on tarkoitus salakuljettaa turvaan murhanhimoisilta sukulaisiltaan. Axl ja Beatrice tavoittelevat luostarista puolestaan salaista lääkettä, sillä Beatricen tila – jota hän ei edes Axlille voi selittää – on pahenemaan päin. Matkallaan nelikko törmää kuningas Arthurin veljenpoikaan, jo vanhaksi käyneeseen ritari sir Gawainiin. Hyväntahtoinen ritari on sanojensa mukaan metsästämässä lohikäärme Querigia, mutta Wistan aiheuttaa erimielisyyksiä paljastaessaan olevansa seudulla samoilla asioilla oman kaukaisen maansa kuninkaan käskystä. Kaiken lisäksi molemmat soturit vaikuttavat tuntevan Axlin hämmentävän hyvin, mutta syyt on sakea sumu unohduttanut…

Luostari ei kuitenkaan tarjoa matkalaisille helpotusta, sillä munkit ovat liittoutuneet soturi Wistanin vihollisen, pahantahtoisen lordi Brennuksen kanssa. Lordi haluaisi valjastaa lohikäärmeen valtaisat taikavoimat omien sotajoukkojensa käyttöön, sillä hän ei ole unohtanut saksien ja kelttien erimielisyyksiä – päinvastoin, uusi sota vaikuttaa olevan hyvää vauhtia valmisteilla. Munkit huijaavat paitsi Wistanin ja arvokkaaksi suunnistajaksi osoittautuneen Edwinin, myös viattoman pariskunnan surman suuhun, mutta matkalla tavattu sir Gawain saapuu yllättäen apuun. Paljastuu, että lohikäärme on syypää myös unohduksen sumuun, ja Axl ja Beatrice ovat valmiita avustamaan sen löytämisessä ja surmaamisessa; muistot takaisivat paitsi pojan löytämisen, myös yhteisen tulevaisuuden veden toisella puolen.

Luostarin tapahtumien jälkeen matkalaisten tiet eroavat hetkeksi, mutta kukin haluaa saavuttaa lohikäärmeen luolan ensimmäisenä – osa tappaakseen sen, osa säästääkseen, osa estääkseen sitä päätymästä vastapuolen tuhoisaksi aseeksi. Verkkaisen alun, tarumaailman kuvauksen ja hatarien muistojen tavoittelun jälkeen tarinan tahti kiihtyy loppua kohden: aiemmat mysteerit alkavat saada selityksiä ja unohduksen verho raottua, eikä veren vuodattamiseltakaan voida välttyä. Aiemmin vankkumattomasti muistojaan kaivanneet Axl ja Beatrice alkavat kyseenalaistaa halujaan; entä jos rakkaus ei riitäkään, kun menneet loukkaukset ja kivut ovat taas mielessä? Entä miten kävisi koko yhteiskunnan, mikäli sumun poistamat muistot menneistä sotarikoksista ja kostosuunnitelmista palaisivat kelttien ja saksien mieliin?

En voi olla pohtimatta kirjailijan japanilaisten juurten vaikutusta teoksen poikkeuksellisen tunnelman luomisessa, sillä kirjasta huokuu joitakin itämaiseen filosofiaan viittaavia ajatuksia kaiken rajallisuuden hiljaisesta hyväksymisestä, lempeyden tärkeydestä sekä arvokkaasta tappiosta ja vihollisen kunnioittamisesta. Luopuminen, kuolema ja kaiken muuttuminen ovat läsnä ensimmäisiltä sivuilta aina viimeiseen lauseeseen niin intensiivisesti, että katkeransuloiseen loppukohtaukseen on alitajuisesti varautunut koko kirjan ajan.

Ishiguron runollinen kerronta on todellinen lukunautinto, ja maagiseen maailmaan yhdistettynä lukijalle jää tilaa tulkita. Iäkkäät päähenkilöt ohjaavat tulkitsemaan monia yksityiskohtia vertauskuvallisesti; voisiko Beatricen sairaus olla vain ikää, lähestyvää kuolemaa, jota ei voi selittää eikä parantaa? Veden ylitys puolestaan rinnastuu kuolemanjälkeiseen elämään, johon pariskunnan molemmat osapuolet eivät vielä ole yhtä valmiita.

Olen surkea fantasian lukija ja tietämykseni genrestä on erittäin rajallinen, osin asenteellinenkin. Haudattu jättiläinen vei minut silti heti mukanaan: kirjaa oli ensin vaikea laskea käsistä, mutta puolivälissä aloin hidastaa tahtia ihan vain saadakseni nauttia tästä kaihoisasta, mystisestä ja niin koukuttavasta maailmasta hetken pidempään. Olin kuullut kirjan olevan raskas, mutta ainakin itseni se imaisi heti mukaansa monimutkaisella, loogisella maailmallaan ja syvällisillä teemoillaan. Fantasiaan tottumattomalle Haudatun jättiläisen maailman hyväksyminen sellaisenaan oli ensin vaivalloista, mutta kun suostuu Ishiguron sääntöjen mukaiseen leikkiin, palkinto on vaivan arvoinen.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 5/50
Kohta 16: Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s