Mark Twain: Eevan päiväkirja

Seurasin eilen iltapäivällä kauempaa toista Kokeilua ymmärtääkseni mikä se oli ja minkä vuoksi se oli olemassa, mutta en saanut ongelmaa ratkaistua. Luullakseni se oli mies. En ollut nähnyt miestä aiemmin, mutta se näytti mieheltä ja uskon vakaasti sen sellainen olevan. Tuntuu, että olen enemmän kiinnostunut siitä kuin muista matelijoista. Jos se edes on matelija. Uskoisin sen olevan, koska sillä on nuhruinen tukka ja siniset silmät.

img_20200701_2037378292530558016266687.jpg

Mark Twainin vuonna 1906 julkaistu Eevan päiväkirja (alk. Eve’s Diary; suom. Ville Hytönen, Savukeidas 2008) aiheutti ilmestyessään mielipahaa paitsi Raamatun luomiskertomuksella leikittelyllä, myös Lester Ralphin alastomia ihmisiä esittävällä kuvituksella. Twain kirjoitti humoristiseksi kuvaillun teoksensa heti vaimonsa kuoleman jälkeen, ja se onkin tulkittu eräänlaiseksi rakkaudentunnustukseksi. Erikoinen pieni kirja on osin päässyt vanhenemaan, mutta Eedenin tapahtumiksi naamioidut, piikikkäätkin huomiot ihmisluonnosta ja parisuhteista tuntuvat osin edelleen tunnistettavilta – ilmestymisensä aikaisen skandaalin aineksia siitä sen sijaan ei enää löydä.

Kristillisen perinteen Aatami ja Eeva saavat tässä lyhyessä, runsaine kuvituksineenkin vain hieman yli 100-sivuisessa tarinassa uusia suuntia: itsenäinen ja aktiivinen Eeva kirjoittaa päiväkirjassaan herkkiä pohdintoja olemassaolosta ja Eedenin luonnosta. Pohdinnoissa päästään jopa feministisiin sfääreihin, kun päivän ikäinen ja juuri maailmaan luotu Eeva ymmärtää olevansa jotakin ainutlaatuista: ”Tunnen olevani jonkinlainen kokeilu – –. Luulen, että kokeilussa on toinenkin osa. Minä olen se merkittävämpi osa, mutta uskon että loppuosalla on myös oma merkityksensä.

Vaikka luonto ja harmonia kaikkien lajien kesken tekee Eevan itsessään onnelliseksi, kaipaa hän silti jotakuta samankaltaista rinnalleen. Aatamista ei kuitenkaan heti ole kumppaniksi, ja Eeva epäileekin häntä   ensin pahantahtoiseksi ja raa’aksi matelijaksi – yrittäähän sydämetön mies aina tappaa paratiisin viattomia kaloja ruoakseen, kun Eevan silmä välttää. Hiljalleen yhteys alkaa syntyä, mutta Aatami ei kerta kaikkiaan ymmärrä Eevan kaipuuta kauneuteen ja harmoniaan – miehen mielestä kaikelle pitäisi pikemminkin olla selvä käyttötarkoitus, jonka myötä ilmiö vasta saa merkityksensä. Eevan taas on hienovaraisesti tasapainoteltava tuon toistaitoisen olennon seurassa, ettei loukkaisi tai nolostuttaisi tätä ylivertaisilla kielellisillä ja tunneälyn lahjoillaan.

Kuten edellisestä kappaleesta voi päätellä, Twain liioittelee pariskunnan eroja absurdeihin mittoihin, aina Eevan eduksi. Huumorin välistä pilkottaa kuitenkin melko surullinen kuva parisuhteesta: Aatami kohtelee naista huonosti ja taitamattomasti eikä osoita suurta kiinnostusta Eevaa kohtaan, mutta nainen on auttamattoman rakastunut ja lojaali, vaikka itsekin ihmettelee miksi. Kirja on enimmäkseen Eevan näkökulmasta kirjoitettua ja ajatuksenjuoksumaista päiväkirjatekstiä, mutta myös Aatami pääsee muutaman sivun verran ääneen. Niissä hän paljastaa karkeat ajatusmallinsa, mutta osoittaa myös kuitenkin sisimmässään ymmärtävänsä Eevan lahjat ja älykkyyden; ääneen niitä ei kuitenkaan osata lausua.

Useimmille Aatamista ja Eevasta tulee mieleen Raamatun tarina syntiinlankeemuksesta: kun Eeva syö kielletyn hedelmän, molemmat karkotetaan paratiisista iäksi. Twainin versioinnissa Eevan kuuluisa virhe on vain pieni sivujuonne, joka sekin saa motiivinsa suuresta rakkaudesta. Eeva yrittää kerätä omenoita lahjaksi Aatamille, mutta mies varoittaa kiellettyjen omenien aiheuttavan vaikeuksia Eevalle itselleen. Tämän Eeva kuittaa vastaamalla: ”Jos aiheutan itselleni ongelmia häntä miellyttämällä, miksi välittäisinkään seuraamuksista?

Kuten esikuvassaankin, myös tässä tarinassa kielletyt hedelmät erottavat Eevan rakastamastaan Eedenistä. Vaikka Aatami ei karkotuksen jälkeenkään ole erityisen älykäs, huomaavainen tai ahkera, Eeva tyytyy kohtaloonsa. Viimeisillä sivuilla mystisen vahvalle ja kaikki toisen huonot puolet sietävälle rakkaudelle annetaan kuitenkin nykylukijaa epäilyttäviä selityksiä: ”Miksi sitten rakastan häntä? Ainoastaan hänen miehisyytensä takia, uskoisin.” Paatoksellinen loppu on myös erikoisessa ristiriidassa alun aktiivisen ja kykenevän Eevan kanssa, sillä yhtäkkiä nainen toteaakin olevansa heikko ja sukupuolensa vuoksi riippuvainen Aatamin elämästä.

Toisaalta tämän voi tulkita osaksi Twainin ironista otetta: teksteissään Eeva pyytelee anteeksi mahdollisia ajatusvirheitään, sillä on ensimmäinen asioita pohdiskellut ihminen. Lisäksi kirja päättyy Aatamin sydäntä särkevään lausahdukseen, johon jokainen rakkaan menettänyt voi samastua: ”Missä ikinä hän olikin, siellä oli Eeden.” Twainin henkilökohtaiseen elämään peilaten lauseen (ja sen myötä kirjan) haluaakin tulkita vilpittömänä tunnustuksena tärkeälle ihmiselle, joka on enemmän kuin sukupuolensa.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 10/50
Kohta 37: Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s