Cristina Sandu: Vesileikit

Tytöt olivat ehdottomasti liian vanhoja sellaiseen – oli työn kuluttamia kämmeniä ja lohkeilleita kantapohjia – mutta he alkoivat leikkiä. Tässä vaiheessa heidän leikkinsä oli vielä päämäärätöntä, ei lainkaan suunnitelmallista, kuin he olisivat voineet tehdä mitä tahansa sen sijaan. He vajosivat jokeen ja ponkaisivat ylös avaten vedenpinnan käsillään. He mönkivät kaislikossa ja saivat linnut lentämään pesistään. He repivät rannan kukkia irti ja piirsivät niillä kuvioita ilmaan.

img_20200321_141953634452175780082352.jpg

Vuoden 2017 Finlandia-ehdokas Cristina Sandun toinen romaani, Vesileikit (Otava 2019), on hämäriä ihmiskohtaloita ja mahdollisia tulkintoja kuhiseva mysteeri. Kirjassa vuorotellaan kahden ajankohdan ja kuuden nuoren tytön tarinoiden välillä. Hiljalleen kokonaisuudeksi yhdistyvät juonenpätkät sijoittuvat nykypäivän Suomen, Amerikan ja muidenkin tunnistettavien valtioiden lisäksi tyttöjen kotimaahan, joka ”ei kuulu mihinkään valtioon”. Silti se urheilee naapurivaltion lipun alla ja sen kansallislauluja laulaen, ja pienen maan nimikin merkitsee vaatimattomasti vain ”Erään joen toisella puolella”. Ilmeisen köyhä (ja kovasti Neuvostoliittoon viittaava) agraariyhteiskunta kasvattaa tyttöjä konservatiiviseen malliin, mutta kuusikko haluaa enemmän: epätyypillisen uintiharrastuksen myötä heille aukeaa haluttu portti muuhun maailmaan. Harva heistä kuitenkaan löytää sieltä onnea, päinvastoin: mielen täyttävätkin kaipuu äidinkieleen, suvun perinneresepteihin ja huolettomiin harjoituksiin kotikylän joessa.

Menneeseen aikaan ja nimettömään valtioon sijoittuva, runollinenkin kehyskertomus etenee pala palalta nykyhetken kuvauksen rinnalla. Anita, Sandra, Lidia, Betty, Nina ja Paulina aloittavat muodostelmauintiharrastuksen kuin varkain; ensin he ovat vain liikuntaan tottumattomia tyttöjä mutaisessa joessa, mutta sinnikäs harjoittelu ja innostus tekevät ihmeitä. Pian he eivät välitä enää muiden kyläläisten kummastuneista katseista tai sopimattomina pidettyjen uimapukujensa paheksunnasta, vaan alkavat suorittaa yhä vaativampia liikkeitä ja sukeltaa yhä pidempiä aikoja. Tupakkatehtaassa työskentelevät tytöt tähtäävät päämäärätietoisesti korkealle: kansainvälisiin kisoihin. Kysymykseksi kuitenkin jää, mikä oli heidän lopullinen motiivinsa: oliko koko projektin tarkoitus sittenkin vain livahtaa nimettömästä ja autoritäärisesti sulkeutuneesta maasta maailmalle?

Nykyhetkessä tytöt ovat hajautuneet ympäri maailmaa, eivätkä tunnu miettivät uintia tai ystäviään – ongelmia nimittäin riittää niin miesten, rahojen, työtilanteiden kuin turvallisuudenkin kanssa. Vilaus kunkin tytön nykyhetkestä esitellään omassa luvussaan, jonka minäkertojana toimii luvun päähenkilö. Anita on päätynyt opiskelemaan Helsinkiin, mutta menneisyys tulee iholle kotimaasta lähtöisin olevan miehen muodossa. Nina puolestaan huomaa, kuinka helppoa vieraalla kielellä on tulla huijatuksi; pahimpaan pinteeseen on joutunut kuitenkin ihmiskauppaan ja huumeisiin sekaantunut Betty. Jokainen tarina tihkuu irrallisuuden tunnetta: tytöt tarkastelevat uusia kotimaitaan ulkopuolisina ja hieman avuttomina. Vaikka paluuta kotimaahan ei suunnitella tai kaipuutakaan myönnetä, lapsuuden ja nuoruuden tutut kuviot kummittelevat alitajunnassa. Poikkeuksen tekee vain Lidia, joka palaa lopussa kotikyläänsä – osin hämmentyneenä ajan kulumisesta, osin tyytyväisenä päästyään tuttujen makujen ja ihmisten joukkoon.

Naisten menneisyyden kuvaus keskittyy lähinnä uimisen ilon löytämiseen, nykyhetket taas paljastavat vain ohikiitävän tuokion keskenään hyvin erilaisista tilanteista ja olosuhteista. Hahmoista on siksi melko haastavaa saada kiinni: mitä he tosissaan haluavat, miksi he toimivat kuten toimivat? Miksi nimetön valtio on niin kipeä paikka, ettei osa edes tahdo paljastaa äidinkieltään tai kotimaataan, vaikka he samalla silmin nähden kaipaavat kotiin? Entä miksi kaiken yllä leijuu niin painostava, pahaa enteilevä tunnelma; seuraavatko kotimaan epävakaat olot hahmoja henkisten ongelmien muodossa? Sandu laittaa lukijan todella töihin. Jos etsit pureskelematonta mutta soljuen kirjoitettua romaania, Vesileikit kannattaa lisätä lukulistalle. Sen ajelehtivaan tyyliin ja epätyypillisiä juonenkäänteitä viliseviin elämäntarinoihin uppoutuu hetkeksi täysin.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 9/50
Kohta 14: Urheiluun liittyvä kirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s