Kirsti Kuronen: Merikki

älä mene! Ruusu juoksee perääni
ja yrittää halata
se oli vitsi,
ei ne pahaa tarkoita

mä en jaksa noita
mun on ikävä meitä
ikävä surusiskoja
mutta mä tykkään olla Venlan ja Neean kanssa,
meillä on kivaa, ja jotenkin helppoa

nielaisen, käännyn ja lähden kotiin

niinpä niin, kivaa ja helppoa,
sen vastakohta on tyhmää ja hankalaa

img_20200123_1024532508139439564699774.jpg

Enimmäkseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen keskittyneen Kirsti Kurosen uusin, nuorille suunnattu Merikki (Karisto 2019) on lyhyydestään huolimatta pintaa syvemmälle pääsevä katsaus nuorten tyttöjen sielunelämään: ystävyyssuhteiden kuprut, mustasukkaisuus ja teini-iän myrskyt kuvataan lämpimästi ja nuoren lukijan asemaan asettuen. Teos on kipeistä teemoista huolimatta helppoa luettavaa, sillä Merikki on toistaiseksi Suomessa harvinaisen säeromaanin edustaja. Alle 100-sivuinen tarina siis etenee säe säkeeltä, ilmavasti ja ajatuksenvirtamaisesti, runollisestikin. Samalla loppusoinnuttomuus ja tiukasti nykypäivään sidotut aiheet tubettamisineen tekevät kirjasta helposti lähestyttävän.

Kirjan päähenkilö on yläastelainen Meri, jolla on aina ollut vahva tahto, vakava mieli ja taipumus melankoliaan. Lapsuudenystävän ja naapurin Ruusun kanssa on jaettu kaikki salaisuudet ja perustettu menestynyt lettien tekoon keskittyvä Youtube-kanava, mutta yhden kesälomareissun jälkeen Ruusu palaa muuttuneena. Enää eivät kiinnosta letit, tube ja yhteiset synkistelyt, vaan hänen bestiksikseen vaihtuvat lennossa Venla ja Neea. Merin mielestä tutut tytöt ovat vain pinnallisia hihittäjiä, eikä Ruusun yhtäkkinen mielenmuutos anna rauhaa: onko Meri vain itse tylsä ja vääränlainen, vai eivätkö muut vain tajua? Meri alkaa eristäytyä ylhäiseen yksinäisyytensä, mutta potee sydänsuruista pahimpia: pitkäaikaisen ja ainoan luottoystävän menettämistä.

Pian Ruususta etääntymisen jälkeen alkaa tapahtua kummia: paikallislehden etusivun kuvassa on aivan Merin näköinen tyttö, mutta Meri voi vannoa, ettei ole itse kuvassa. Pian Ruusukin alkaa väittää nähneensä Meriä aivan oudoissa paikoissa, joissa hän ei tosiaan ole ollut. Masentunut tyttö alkaa jo epäillä muistiaan ja mielenterveyttään, mutta kesän jälkeen ensimmäisenä koulupäivänä hän saa selityksen: paikkakunnalle on muuttanut ulkoisesti ja menneisyydeltäänkin lähes identtinen tyttö, jonka kanssa kaikki tuntuu heti luontevalta ja helpolta.

Merikki on monipuolinen ja hienosti kirjoitettu nuortenkirja, joka sopii varmasti myös hieman vähemmän lukeneille yläastelaisille lyhyytensä ja kevyen muotonsa ansiosta. Myös aikuisena kirjasta saa kuitenkin monenlaista irti: kirjan nimi osoittautuu pohtimaan pistäväksi sanaleikiksi, ja Merin kaksoisolennonkin pystyy tulkitsemaan monin tavoin.

Kuronen kuvaa lyhyissä säkeissä suuria tunteita: mustasukkaisuus, epätoivo, masennus, vahingonilo, jännitys, pettymys… Teini-ikäisten ystävyyssuhteet eivät ole helpoimmasta päästä, kun mielenkiinnonkohteet alkavat lopullisesti vaihtua yhteisistä leikeistä ja lettiharrastuksista coolina hengailuun ja porukkaan sulautumiseen. Meri on rohkea ja pysyy oman tiensä kulkijana niin tekemisissään kuin mielipiteissään, mutta joutuu sen vuoksi myös kärsimään henkisestä yksinäisyydestä ja kelpaamattomuuden tunteista. Kirjan loppu on kuitenkin rohkaiseva: yhdenkin samalla taajuudella olevan ihmisen löytäminen palauttaa uskon itseensä ja valon päiviin.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 3/50
Kohta 27: Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

Yksi ajatus artikkelista “Kirsti Kuronen: Merikki”

  1. Päivitysilmoitus: Uutta! | Kirsti Kuronen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s