Kätlin Kaldmaa: Rakkauden aakkoset

”Flowers of love

You are touching my inner core,
and the buds, impatiently waiting for spring,
will bloom in bright red at the moment we meet
in the heart of winter.
As blooms of shame they will open,
as blooms of pleasure, they live on.

May there be flowers of as many colors
as there will be sensations,
with roots in the heart of the lover.”

img_20180916_163245955286287.jpgTartuin minulle aiemmin tuntemattoman virolaisen kirjallisuuden monitoiminaisen, Kätlin Kaldmaan, runokokoelmaan sen hauskan nimen vuoksi: Rakkauden aakkoset (alk. Armastuse tähestik, 2012; suom. Anniina Ljokkoi, Savukeidas 2015). Odotusten mukaisesti kokoelman runot on tosiaan ryhmitelty otsikoidensa mukaan luovaan aakkosjärjestykseen.

Moderni rakkausrunokokoelma hämmentää: sota ja pakolaisuus ovat yllättävän vahvasti esillä monin paikoin hyvin arkisenkin parisuhdekuvauksen keskellä. Myös runoista paistava suuri huoli Lähi-idän sodista yllättää; onhan Virossa yksi Euroopan tiukimmista pakolaiskiintiöistä ja verrattain vähän ulkomaalaisia, joten aihe ei nähdäkseni ole tyypillisin käsiteltävä virolaiselle runoilijalle. Takakannessa Kaldmaata kuvataankin teemoiltaan ja tyyliltään kansainväliseksi ja universaaliksi, ja runoissa matkataan niin afganistanilaisen, islantilaisen, kanadalaisen kuin sveitsiläisenkin rakastajan matkassa.

Kansainvälisyyttä lisäävät paitsi aiheet, myös englannin kieli: osa runoista on kirjoitettu ainoastaan englanniksi, osan Kaldmaa on kääntänyt itse viroksi (ja Ljokkoi edelleen suomeksi). Kääntäjän jälkisanat selittävät, että englanti tuli Kaldmaalle tärkeäksi kirjallisuuden ja ajattelun kieleksi englannin kielen yliopisto-opintojen myötä, kun monet kirjallisuuden suuret klassikot tulivat hänelle tutuiksi juuri opintojen kielellä. Jostain syystä kokoelman onnistuneimmat runot ovat mielestäni kuitenkin alun perin viroksi niiden ilmaisuvoiman vuoksi; on kuitenkin paljon mahdollista, että tässä näkyy oman tunnekieleni vaikutus lukijana.

Kokoelman 48 runoa esitellään yhteen pötköön, ilman selittäviä väliotsikoita tai muita jaotteluita. Runojen pituus vaihtelee muutamasta toteavasta rivistä muutaman sivun mittaisiin proosarunomaisiin purkauksiin, mutta kaikkia yhdistää loppusoinnuttomuus ja mitattomuus. Kahdella kielellä kirjoitettujen runojen välillä leikitellään paitsi rakkaudella, myös kielellä itsellään: runoista löytyy hassuttelua niin kirjaimellisilla käännöksillä (esim. runossa Darkness of Love: ”We are nothing, and we are everything” vs. sen käännös Rakkauden pimeys: ”Me olemme eimitään, ja me olemme kaikkimitä”) kuin puhekielisillä sanavalinnoilla ja kertojilla, joita on jälkisanojen mukaan ”naistenlehtimäisiksikin” kritisoitu. Kaldmaan runot eivät kuitenkaan ole helpoimpia tulkittavia; ne sisältävät paljon kielikuvia ja symboleita, joille ainakaan itselläni ei ollut valmiita selityksiä.

Monet runot sijoittuvat parisuhteen kipukohtiin: jäähyväisiin, kulttuurieroihin, etäsuhteessa olevan kaipuuseen, yksilön traumoihin ja kokemuksiin, jotka purkautuvat parisuhteeseenkin. Toisaalta tarinalliset runot erimaalaisista rakastajista luovat kuvaa kansakunnista ja länsimaalaisista: sveitsiläisellä rakastajalla ei ole kasvissyöntiä suurempia huolia, mutta afganistanilainen rakastaja on 26-vuotiaana ystäväpiirinsä vanhimmaksi elänyt. Vaikka kaikki runot eivät minulle auenneetkaan, liikkuu kokoelma aiheidensa puolesta erittäin ajankohtaisissa tunnelmissa.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 22/50
Kohta 8: Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s