L. Onerva: Mies ja nainen

– Mutta ei tahdo myöskään uskaltaa entisiin siteisiin. Kun on kerran pettynyt…
– Silloin sitä juuri uskaltaa, sillä ei pety ainakaan samalla lailla enää toista kertaa…
– Sinähän oikeastaan petit etkä pettynyt…
– Mutta vaimoni oli myös niin epä-inhimillinen, hän ei ymmärtänyt minua yhtään. Enkä minä häntä. Hän oli liian täydellinen minulle, aivan virheetön… Myöhemmin hän kyllä katui kovuuttaan.  Mutta se oli jo liian myöhäistä. Ja minä tunsin: tämä ei käy enää, pitää olla uusi nainen…

Lyyli synkistyi.

Erityisesti runoilijana muistetun L. Onervan novellikokoelma Mies ja nainen (alk. 1912; luettu Ntamon 2017 julkaistu näköispainos ensipainoksesta) on yllättävä sekoitus modernin oloista feminismiä ja vanhanaikaista melodramaattisuutta. Onerva tuntuu painottavan kuvauksissaan ihmisten kohtaamattomuutta; kukaan ei koskaan ymmärrä toista täysin, vaikka rakastunut ja hyvissä aikeissa olisikin. Kuvausten mukaan tämä ainainen ero ihmisten välillä myös aiheuttaa jatkuvaa tuskaa parisuhteisiin muun muassa väärinkäsitysten, tahattoman kaltoinkohtelun, pettämisten ja erojen muodossa. Toinen kantava teema on naisen tukahdutettu tahto, joka kuitenkin polttelee naishahmoja pinnan alla, aiheuttaen katkeruutta ja vihaakin vallitsevien normien ja valtasuhteiden edessä. Tarinoiden viehätysvoimaansa testailevat nuoret ja suhteissaan pettyneet aikuiset naiset kyllä sulkevat suunsa auktoriteettien niin vaatiessa, mutta Onervan sanoin: ”siellä jossakin sielun pohjalla, kaiken alla, kuului koko ajan sisällisen tulen kumea, kapinallinen, uhkaava jyrinä, joka ennusti vaaraa ja vallankumousta”.

Mies ja nainen sisältää yhteensä viisi novellia ja kaksi ”näyttämö-kuvitelmaa” eli lyhyehköä, draaman muotoon puettua kohtausta. Kaikki kuvaavat miehen ja naisen välisiä, erittäin mutkikkaita ja pettymystä tuottavia suhteita aina ensitapaamisesta avioeroon. Vuonna 1912 ilmestynyt pessimistinen kokoelma saattaakin olla yksi niistä Onervan tuotoksista, joihin inspiraatiota on haettu hänen ja runoilija Eino Leinon ilmeisen vaikeasta suhteesta. Novellit on jaettu kahden alaotsikon alle, joista ensimmäinen, Pikkutyttöjä, esittelee kaksi aikuisuuden kynnyksellä taiteilevaa nuorta naista. Päähenkilöidensä mukaan nimetyt novellit, Elina ja Inkeri, käsittelevät aikuisuuteen ja seksuaalisuuteen heräämistä sekä ensimmäisiä sydänsuruja yllättävän raikkaalla otteella. Nautittavat, vanhanaikaisen tarinankerronnan keinoin kirjoitetut pätkät alkavat vahvasti ja imaisevat mukaansa kaikkitietävine kertojineen ja kansainvälisine tapahtumapaikkoineen, mutta loppua kohden ne kietovat lukijan hienostuneen haikeaan tunnelmaan, pohtimaan isoja ja moninaisia kysymyksiä rakkaudesta ja rakastamisesta.

Kolme jälkimmäistä novellia ovat alaotsikon Eronneita alla, ja käsittelevät aikuisia, rakkaudessa kokeneita ja pettyneitä naisia. Eri aikoina esittelee kertaalleen eronneen Tarjan, joka ymmärtää rakastavansa toista miestään liian myöhään. Hävittävää voimaa kertoo lähes ironisesti esimerkin siitä, miten vaikea naisen on elää kokonaisena yhteiskunnassa, jossa tämän negatiiviset tai eriävät mielipiteet lokeroidaan hupsutuksiksi ja luonnevioiksi. (Kerrassaan raivostuttavan samastuttavaa luettavaa, eli ikävä kyllä Onervan tekstit eivät ole päässeet vanhentumaan!) Lohduttajat kuvaa kahta avioliitostaan eronnutta ihmistä, Inkoa ja Lyyliä, jotka suunnittelevat uutta liittoa ja välittävät toisistaan. Heidän erilaiset ajatuksensa sitoutumisesta, rakkaudesta ja vähän kaikesta osoittautuvatkin yllättäen yhteiselämän esteeksi heti, kun kiiltokuvamaisen arjen pintaa alkaa tutkia tarkemmin. Onerva tuntuu julistavan, etteivät ihmiset pelkuruuttaan tutki suhteidensa peruspilareita kuin pakon edessä, sillä rakkaudeksi luultu voikin olla vain pelkoa tai tarvetta.

Vaikuttavien ja rohkeasti ihmissuhteita perkaavien novellien jälkeen teoksen lopun kaksi näyttämö-kuvitelmaa tuntuvat hienoiselta pettymykseltä. Yksinäisyys ja Autius tuntuvat vain melodramaattisilta, vanhahtavilta yrityksiltä suuriin tragedioihin. Yksinäisyys kuvaa kolmiodraamaa, jonka keskiössä Eila yrittää saada kahta miestä, aviomiestään ja tämän ystävää, rakastamaan itseään. Ennen molemmat häntä ihailleet miehet katoavat abstraktien ja erikoisten keskustelujen jälkeen. Autiudessa kaksi hermoparantolan asukkia, mies ja nainen, jäävät taas vaille henkistä kohtaamista filosofiseen vaikutelmaan pyrkivien sanailujen lomassa. Kun yksinäinen mies on kiinnostunut, kyynistynyt nainen kiroaa rakkauden. Kun nainen yrittääkin luottaa, mies kieltää tunteensa. Oikeasti kumpikaan ei ole menettänyt rakkaudenkaipuutaan, mutta molemmat väistelevät faktoja omaksi onnettomuudekseen. Näistä kahdesta kohtauksesta puuttuvat kuitenkin novelleista tutut terävä ironia, kylmäävät tajuamisen hetket ja kokonaiselta tuntuvat maailmat; novellien tilanteet voisivat olla elettyä elämää. Myös Onervan muualla rönsyävä ja värikäs kieli on supistunutta ja toteavaa, ja vaikutti ainakin omaan lukukokemukseeni välittömästi.

Vaikka kokoelma pyörii paljolti miehen ja naisen eroavaisuuksien ympärillä, ei kyse ole kuitenkaan miehet Marsista, naiset Venuksesta -tyyppisestä haihattelusta. Luulen, että aikansa lapsena Onerva vain on kuvannut sukupuolten roolit ja ihmissuhteet tavalla, joka hänelle tuntui konkreettiselta. Novelleja on helppo lukea yleistason kuvauksina ihmissuhteiden vaikeuksista ja rakastamisesta, eivätkä sukupuoliroolit merkitse kaikkea: kenties nais- ja mieshahmot ovat vain tapoja kuvata aivan perustavanlaatuisesti erilaisia ihmisiä ihmissuhteissa, sillä esimerkiksi naishahmoista löytyy variaatiota toisiinsakin verrattuina.

Toisaalta sukupuolella on paljonkin väliä ja painoarvoa teoksen toisen pääteeman tulkinnassa. 1900-luvun alussa naisen asema oli kovin erilainen, ja Onerva kuvaakin, millaiseen henkiseen puristukseen suurin osa Suomessakin jäi: yhteiskunta odotti sukupuolen mukaan tietynlaista käytöstä, tietynlaista olemusta, tietynlaisia mielipiteitä ja tietynlaisia elämänvalintoja, eikä suurimmalla osalla ollut valtaa niiden vastustamiseen. Novellien väittelemään yltyvät, flirttailemaan innostuvat ja epämieluisan miehen rakkaudesta kieltäytyvät naishahmot ovat merkittäviä aikansa kontekstissa juuri sukupuolensa ja vallinneiden valta-asemien vuoksi.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 14/50
Kohta 37: Pienkustantamon julkaisu