Äiti on kyllästynyt olemaan äiti, minun äitini, eikä hän tavallaan enää olekaan äitini, mutta niin kauan kuin tytär elää, hän ei ole turvassa. Ehkä äidistä on aina tuntunut että hän ei ollut oma itsensä ollessaan minun äitini. Ehkä äiti on syntymästäni saakka toivonut että ei olisi äitini. Mutta hän ei päässyt pakoon, ei vaikka kuinka yritti.
Norjalaisen Vigdis Hjorthin romaani Onko äiti kuollut (alk. Er mor død, 2020; suom. Katriina Huttunen, S&S 2021) käsittelee äidin ja tytärten välistä monimutkaista suhdetta, mielenterveysongelmia sekä läheisistä ihmisistä erkaantumista. Romaanin 60-vuotias päähenkilö Johanna kärsii lapsuudenperheensä selvittämättömistä tapahtumista, mutta ennen kaikkea äitinsä vuosien mittaisesta radiohiljaisuudesta, joka saa muodostamaan toinen toistaan kipeämpiä kuvitelmia. Menneistä pettymyksistä huolimatta Johanna uskoo löytävänsä ratkaisuja ja selityksiä, kunhan pääsisi äitinsä puheille – mutta miten, kun tämä ei halua kuulla tyttärestään enää koskaan?
Romaani alkaa, kun pitkään Amerikassa asunut kuvataiteilija Johanna päättää palata kotikaupunkiinsa miehensä kuoleman jälkeen. Päätös yllättää naisen itsensäkin, sillä samassa kaupungissa asuvat edelleen hänen äitinsä ja Ruth-siskonsa, jotka kumpikin katkaisivat välit naiseen jo vuosia sitten. Johanna ei noudattanut hallitsevan isänsä toiveita, ja erilaiset elämänvalinnat saivat myös muun perheen karttamaan häntä. Lopullisesti välit rikkoutuivat, kun Johanna ei saapunut isänsä hautajaisiin muutamia vuosia sitten, mutta nyt paikallisen taidegallerian halu järjestää retrospektiivinen näyttely houkuttelee palaamaan.
Taide on hyvä tekosyy Norjaan muutolle, mutta samalla Johannalle tarjoutuu luonteva syy päästä lähemmäs äitiään. Lapsuudestaan asti hän on huomannut äidissään jotakin outoa, jotakin etäällä pitävää, mutta pitkän erossa olon jälkeen Johanna todella kaipaa häntä. Lisäksi retrospektiivinen näyttely nostaa paljon jo taka-alalle työnnettyä pintaan: yksi suurimmista etääntymisen syistä on kotikaupungissakin näytteillä pidetty triptyykki, jossa esiintyvien äidin ja lapsen kuvauksen Johannan oma äiti koki loukkaavana, jopa rienaavana.
Vuosien jälkeen yhteyttä ei ole helppo palauttaa, ja hieman itseään häveten Johanna alkaakin kierrellä salaa äitinsä asuinkorttelissa, vain vilauksiakin nähdäkseen. Tarinan jännite alkaa kertyä, kun jo aikuinen lapsi saa äidistään pakkomielteen: miksei äiti ole kaivannut häntä? Onko hän todella elossa, kun ei ole edes yrittänyt ottaa yhteyttä; eikö kuka tahansa äiti heltyisi sen verran? Kun äiti alkaa kuitenkin näkyä tutuilla kaduilla ja asuntonsa ikkunassa, alkaa nopeasti tihenevä yhteydenottoyritysten kierre. Johanna soittelee, lähettelee kirjeitä, tunkeutuu äitinsä talon rappukäytävään ja seurailee tätä huomaamatta eri paikkoihin – ja kärsii valtavasti, kun tutut kasvot ja jatkuvat hylkäämiset nostavat lapsuuden traumat mieleen.
Montaa aikatasoa hyödyntävä tarina etenee Johannan minäkertojaäänellä, ja loppuun asti kiihtyvä vauhti laukeaa yllättävällä, jopa realistisella tavalla. Lähes absurdin huumorin ja vimmaisen trillerin rajamailla tasapainoileva Onko äiti kuollut ei päästä lukijaa helpolla, mutta maalaa rajuudessaan tarkan psykologisen kuvauksen epätasapainoisen äidin vaikutuksista lastensa elämiin: kestää kauan, ennen kuin vastauksia etsivä käsittää, ettei sellaisia välttämättä edes ole.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 24/50
Kohta 45: Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
Sivuhenkilö 