Kissoilla on paljon piirteitä, joita me ihmisetkin voimme hyödyntää omassa arjessamme, niin yksityis- kuin työelämässäkin. Kissojen elämänfilosofia tuntuu kiteytyvän muutamaan sanaan: syö, leiki, nuku, pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi, tee mitä haluat. Sekin on jo paljon verrattuna meihin!
Ranskalainen kirjailija Stéphane Garnier ottaa elämäntaito-oppaassaan Elä kuin kissa (alk. Agir et penser comme un chat, 2017; suom. Kira Poutanen, Tammi 2020) esimerkeiksi omanarvontuntoiset kissat. Kevyt ja lyhyehkö kirja ei ole nimestään huolimatta yksiselitteinen opas, vaan on myös rakkaudellinen ylistys kissoille. Kirja keskittyy korostamaan kissojen monimutkaisen luonteen hienoutta: ne ovat itsevarmoja, karismaattisia ja aina rehellisiä, ja niiltä oppia ottamalla myös ihmiset eläisivät paremman ja helpomman elämän.
En ole elämäntaito-oppaiden suurkuluttaja, mutta tulkitsen Garnierin tekstin olevan osin totista pohdiskelua ja filosofointia siitä, mitä eläimiltä todella voisimme oppia, mutta osin myös humoristista hassuttelua rakastettavan eläimen kustannuksella. Parissa kymmenessä lyhyessä kappaleessa pääsee Garnierin minäkertojan lisäksi ääneen myös hänen kissansa Ziggy, jonka ajatukset mm. kodin pahojen henkien karkottamisesta ja muusta mystisestä tuntuvat tosin jokseenkin irrallisilta, kenties kevennyksiksi tarkoitetuilta. Lisäksi varsinaiseen kerrontaan keskittyvien lukujen ohella on useita Ajattelemisen aihetta…-nimisiä lukuja, joihin on koottu kuuluisten (tai vähemmän kuuluisien) henkilöiden mietelauseita kissoista: ”Ihmiset ovat sivistyneitä, koska ymmärtävä kissoja. – George Bernard Shaw”.
Kissojen kanssa eläville ja kissojen ystäville luvuissa on paljon samastuttavaa. Lyhyet luvut keskittyvät aina yhteen kissan piirteeseen tai taitoon kerrallaan; lukuihin kuuluvat esimerkiksi ”Kissat ovat rauhallisia (useimmiten)”, ”Kissat ovat huomion keskipiste” ja ”Kissat valitsevat läheisensä”. Garnier esittelee piirteen kissansa Ziggyn arjen ja tempausten kautta, ja siirtyy konkretian jälkeen pohtimaan, miksi kyseinen taipumus olisi hyväksi myös ihmiselle – ja miten sen voisi arjessaan saavuttaa. Tämän rakenteen vuoksi kirja muuttuu lyhyydestään huolimatta nopeasti puuduttavan toisteiseksi, vaikka kissat olisivatkin lähellä sydäntä.
Lukemisen jälkeen jää ristiriitainen olo. Toisaalta nautin kirjan sympaattisista arjen hetkien kuvauksista kissan kanssa, mutta teoksen nimen luomat odotukset eivät tunnu täyttyvän. Garnierin pohdinnat eivät mielestäni ole erityisen syvällisiä, ja elämäntaitovinkitkin tuntuvat jäävän kovin simppelille tasolle, tyyliin ”kissat ovat itsevarmoja – ole sinäkin”. Lopusta löytyvä kissapitoisuustesti saa viimeistään pohtimaan kohderyhmää, vaikka huumoriksi lienee sekin tarkoitettu. Vaikka kirjan tarkoitus jää hieman hämärän peittoon, on kyseessä harmiton ja hauska välipala, joka herättää kissafanissa lämpimiä tunteita.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 43/50
Kohta 32: Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
Sivuhenkilö 