Nora: Kotimme ei kuitenkaan ole ollut muuta kuin leikkimökki. Olen täällä ollut sinun nukkevaimosi, kuten kotona olin isän nukkelapsi. Ja lapset taas ovat olleet minun nukkejani. Minusta oli hauskaa, kun leikit kanssani, niin kuin sinusta tuntui hauskalta minun leikkiessäni lasten kanssa. Sellaista avioliittomme on ollut, Torvald.
Norjalaisen Henrik Ibsenin klassikon asemaan noussut näytelmä Nukkekoti (alk. Et Dukkehjem, 1879; suom. Eino Palola, WSOY 1998) on varmasti aikanaan mielipiteitä suuntaan ja toiseen herättänyt kertomus avioliitosta, naisen tasa-arvoisesta asemasta ja jokaisen ihmisen oikeudesta kehittyä itsenäiseksi aikuiseksi. Ibsenin näytelmä nostaa esiin monenlaisia suuria kysymyksiä, joista osa tuntuu nykyään onneksi jo hassuilta (harvemmin kukaan hallinnoi perheen postien lukemista lukitun postilaatikon ja yksityisen avaimen avulla, toivottavasti), mutta osa koskettaa nykypäivänkin parisuhteita. Kuinka paljon on joustettava, jos punnittavina ovat oman rakkaan miellyttäminen ja oman itsensä löytäminen? Miksi toinen olisi pätevämpi torumaan ja opettamaan toista aikuista ihmistä? Entä miten kokonainen perhe ajautuu elämään kauniissa kuplassa, jossa kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta tarkemmalla tarkastelulla vähän kaikki rempallaan? Lopulta kysymykset koskettavat paitsi yksilöiden asenteita ja perhe-elämän normeja, myös yhteiskunnallisia rakenteita.
Näytelmä tarkastelee Nora ja Torvald Helmerin idylliseltä vaikuttavaa perhe-elämää erään joulun alla muutaman päivän ajan. Asianajaja, raha-asioissaan maltillinen ja varovainen Torvald (tekstissä usein vain sukunimellä Helmer) on juuri saanut hyväpalkkaisen työn pankinjohtajana, ja ennestäänkin keskiluokkainen rahatilanne sallii nyt Noran ostaa joululahjoja ja törsätä makeisiin huolettomasti – kunhan pitää enimmät ostoksensa piilossa miehensä isällisiltä toruilta, joita tämä muutenkin mielellään viljelee opetustarkoituksessa. Kolmen lapsen äiti Nora on miehensä silmissä ”laululintunen” ja ”orava”, pikkuinen hassu tyttö, ja roolinsa mukaan hän myös käyttäytyy: nainen leikkii lastensa kanssa yhtäläisellä innolla ja pohtii, miten voisi seuraavaksi kalastella kehuja ja kiitosta mieheltään. Torvald puolestaan huolehtii omien sanojensa mukaan sekä vaimonsa että lastensa kasvatuksesta.
Nora ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen tai viaton kuin hänen miehensä hänen haluaa olevan. Vuosia sitten Nora otti salaa suuren lainan miehensä alaiselta, Krogstadilta. Syy uhkarohkealle teolle oli rakkaus: Torvald oli kuolemansairas, ja lääkärin mukaan vain ulkomailla oleskelu voisi hänet pelastaa. Nainen ei kuitenkaan voinut ottaa lainaa nimiinsä, joten hän tuli tehneeksi samalla rikoksen väärentäessään lainasopimukseen isänsä nimikirjoituksen. Pahaksi onneksi Noran isä sattui kuolemaan ennen asian selviämistä, joten Nora jätti asian toiveikkaasti taakseen. Matka tehtiin ja Torvald pelastui, eikä aviomies saanut koskaan kuulla, kuinka vaarallinen hänen tilansa oli tai mistä rahat oikeasti tulivat – Nora kun selitti ne lahjana isältään.
Joulun alla vanhat teot nousevat kuitenkin pintaan, kun Noran vanha ystävä rouva Linde saapuu kaupunkiin. Vanhempi rouva on pätevä mutta vailla työtä, ja Torvalds päättää ystävällisesti palkata hänet pankkiinsa. Samalla mies kuitenkin päättää myös erottaa Krogstadin, jota ei koskaan ole arvostanut. Tästä hurjistuneena Krogstad alkaa kiristää Noraa salaisella vekselillä: Torvaldille kun mikään ei ole vastenmielisempää kuin laina, ainakaan henkilöltä, jota hän ei kunnioita – ja vielä naisen salaa mieheltään ottamana!
Salaisuus paljastuu lopulta nopeasti, mutta tarina saa yllättävän käänteen: hurjistunut Torvald nimittää Noraa huonoksi äidiksi ja ihmiseksi, kunnes Krogstad lähettää postitse lupauksensa lainan unohtamisesta. Rakkaus palaa aviomieheen kuin taikaiskusta vaaran väistyttyä, mutta Nora on järkyttynyt nähtyään Torvaldin jääkylmän ensireaktion: mies ei missään vaiheessa arvostanut henkensä pelastamista, vaan huolehti vain julkisesta asemastaan. Samalla naisen silmät avautuvat pariskunnan omituiselle kotileikille: keskustelu lainasta on avioliiton ensimmäinen vakava keskustelu, jossa Noraa ylipäätään kuunnellaan. Nora päättää aikansa normeja uhmaten lähteä etsimään itseään nukkeroolinsa ulkopuolelta ja jättää perheensä.
Tiivistetysti kerrottuna Noran ratkaisu kuulostaa kovin äkkijyrkältä, ja sitähän se onkin: Ibsen on varmasti tietoisesti kertonut tarinansa äärilaitoja hyödyntäen. Alun jouluinen perheidylli kepeine huolineen juhlavalmisteluista ja lopun kylmänviileä avioero naisen puhuessa suutaan puhtaaksi eivät voi olla luomatta syvää kontrastia. Noran repliikeissä hahmon päätös perustellaan kuitenkin ymmärrettävästi: ”Tarkoitan, että siirryin isän käsistä sinun hoitoosi. Järjestit kaiken oman makusi mukaan, ja niinpä omaksuin saman maun kuin sinä tai olin omaksuvinani. En tiedä oikein – taisi olla kumpaakin, milloin toista, milloin toista. Nyt sitä katsellessani tuntuu minusta että olen elänyt täällä kuin köyhä – vain kädestä suuhun. Olen elänyt tehdäkseni temppuja sinulle, Torvald. Mutta sitähän sinä tahdoit. Sinä ja isä olette tehneet raskaasti syntiä minua kohtaan. Teidän vikanne on, ettei minusta ole tullut mitään.” 1800-luvun lopulla ajatus oikeasti tasa-arvoisesta parisuhteesta oli monelle hyvin kaukainen ajatus, joten on todella ihailtava Ibsenin tarkkanäköistä eläytymistä hyväosaisen ja mukavasti elävän, mutta epätasa-arvoisesti kohdelluksi tulleen naisen asemaan.
* * *
Helmet-lukuhaasteen kirja 35/50
Kohta 37: Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
Sivuhenkilö 