Jukka Behm: Pehmolelutyttö

En ole varmasti ainoa, jolle on esitetty kaikenlaisia ehdotuksia, enkä ainoa, joka suostuu kuuntelemaan niitä, mutta minä olen saanut myös rahaa ja voin sanoa, että olen saanut sitä aika helposti. Välillä minusta kyllä tuntuu, että flippaan, mutta kai se kuuluu tähän ikään.

img_20181211_112246785869181.jpg

Jukka Behmin Pehmolelutyttö (WSOY 2017) on WSOY:n taannoin järjestämän Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun voittajateos. 15-vuotiaan Emilian suulla kerrottu kuvaus on rohkeaa ja tärkeitä teemoja esille nostavaa nuortenkirjallisuutta, jossa asioista puhutaan nuorelle lukijakunnalle sopivan häivytetysti mutta heidän ymmärrystään aliarvioimatta. Ensimmäiset ihmissuhdekiemurat, nuoren heräävä seksuaalisuus ja yhtäkkiä idioottimaisilta tuntuvat perheenjäsenet hämmentävät, ja päähenkilö tasapainoileekin lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden harmailla raja-alueilla. Salaisuudet tyttö jakaa vielä pehmoleluille, mutta rajoja rikkoutuu teini-ikäiseen tapaan välillä liian kovaa vauhtia. Typeriksi tituleerattujen vanhempien turvaa ja rakkautta tarvitaan kuitenkin kipeästi, vaikka sitä Emilia ei heti myönnäkään.

Päähenkilö Emilia on menestyvä oppilas, kohtelias opettajien suosikki ja hyvästä, vakavaraisesta perheestä. Päällisin puolin kaikki on hyvin, mutta pinnan alla tilanne ei näytä yhtä hyvältä: vanhempien välit ovat toraisat ja epäsuhtaiset, äiti suo huomiota vain ystävilleen ja sosiaalisen median peleille ja isällä on todettu vakava sairaus. Emilian 17-vuotiaasta isoveljestä Joonastakaan ei ole enää sanottavasti seuraa, sillä murrosikäisillä sisaruksilla on omat menonsa ja kaveriporukkansa. Lisäksi Emilian paras ystävä Lila alkaa toimia epäluotettavasti ja holtittomasti. Onko siis ihme, että kun epävarma ja yksinäiseksi itsensä kokeva Emilia alkaa saada mairittelevia kommentteja someen lisäämiinsä kuviin, kynnys kommentoijien tapaamiselle ei ole enää korkealla?

Valitettavasti valokuviin kommentteja lisäävät pojat eivät olekaan poikia, vaan aikuisia miehiä erilaisine motiiveineen. Yksi kehuu Emiliaa maasta taivaisiin ja haluaa tehdä tästä mallin valokuvaajan ”ammattitaidollaan”, toinen haluaa nuoren tytön seuraa, kolmas jotain muuta. Huomio tuntuu samaan aikaan todella hyvältä ja todella väärältä, mutta ristiriitaisista tunteistaan huolimatta Emilia tapaa kosiskelijoitaan kerta toisensa jälkeen. Tyttö ei koe, että hänellä olisi mitään menetettävää: hänestä on jännittävää, kun miehet pitävät häntä kauniina, ostelevat hänelle vaatteita ja tarjoavat kenties ruokaa ja alkoholia. Lisäksi, jokainen hänen tapaamansa mies antaa hänelle rahaa puhtaasti hänen ajastaan – mikä voisi mennä pieleen?

Pitkään Emilia ajattelee olevansa tilanteen herra, mutta hiljalleen vastikkeettomat huomionosoitukset ja kehut alkavat vaihtua pyynnöiksi ja vaatimuksiksi. Jatkuva paha olo ja häpeä seuraavat tyttöä: mitä jos joku pääsisi selville hänen salaisuudestaan? Kaverisuhde ihanan ja kiltin luokkakaveri Santerin kanssa vaihtuu seurusteluksi, mutta samaan aikaan huomioon ja rahaan koukuttunut Emilia lisäilee kuviaan yhä uusille, entistä epäilyttävämmille sivustoille. Lopulta noidankehäksi kehkeytynyt kupla puhkeaa, ja salaisuuden paljastumisen häpeä sulaa helpotuksen ja rakkauden janon tieltä.

Pehmolelutytön teemat eivät siis ole sieltä keveimmästä päästä, ja joissain kohti kirjaa pohdinkin, minkä ikäisille kirjaa uskaltaisi suositella. Toisaalta verkossa väärin motiivein tehdyt yhteydenotot ja sen kautta mahdollistuvat seksuaalirikokset ovat tälläkin hetkellä tapetilla maan laajuisesti; vaikka se hurjalta tuntuukin, aihe tuskin on uusi ja tuntematon monellekaan teini-ikäiselle. Lisäksi Behmin kirja käsittelee teemaa hyvin viisaasti: vaikka Emilia ei osaakaan asettaa rajojaan, kirjassa ei mässäillä kauheilla tilanteilla ja päähenkilö tutkailee valintojaan ja ajatuksiaan analyyttisesti, jopa etäännytetysti. Ahdistusta kirjan erilaiset kohtaamiset kyllä herättävät aikuisessakin lukijassa, mutta päähenkilö selviää ehjänä – hämmentyneenä ja säikähtäneenä kenties, mutta aivan peruuttamattomia asioita ei tapahdu.

Vaikuttavinta kirjassa kenties onkin juuri peruuttamattomuuden pelottava läheisyys, joka väistetään vain täpärästi. Emilian toiminta on täynnä riskejä ja vaaroja, mutta hänen motiivinsa ovat samaan aikaan ymmärrettäviä: onhan hän vasta 15-vuotias, jonka ei kuuluisi törmätä maailmaan, johon miesten kommentit hänet tutustuttavat. Tässä tarinassa loppu on kuitenkin onnellinen: aikuiset puuttuvat tilanteeseen, kun nuori ei enää siihen itse kykene, ja etäisiltä tuntuneet vanhemmatkin osoittavat, ettei rakkaus hiljalleen aikuistuvaan lapseen ole kadonnut mihinkään.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 34/50
Kohta 47: Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s