Edith Södergran: Hiljainen puutarha

Pohjolan kevät

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.


Edith Södergranin (1892–1923) suomennoskokoelma Hiljainen puutarha (runojen suom. Uuno Kailas, Karisto 1994) ei ole runoilijan itsensä kuratoima teos, vaan se sisältää 77 aiemmin julkaistua runoa – joukkoon mahtuvat mm. klassikot Maa jota ei ole, Pohjolan kevät ja Tähdet. Runot on jaettu viiteen runollisesti nimettyyn alalukuun, joiden teemoina hallitsevat näkyvimmin mysteerit, jumaluudet, onneton rakkaus, kaipuu, kipu ja sisaruus. Eläessään vakavasti sairastaneen Södergranin modernistisissa runoissa kurkotetaan usein kuolemaan ja toispuoleiseen, mutta toisaalta havainnoidaan tarkasti ympäristön viehättäviä yksityiskohtia: lapsuuden puita, seikkailuja mieleen nostattavaa merta.

Södergran oli yksi ensimmäisistä pohjoismaisista modernistisista runoilijoista, mikä näkyy muun muassa runojen loppusoinnuttomuudessa ja riimittömyydessä. Lyhyehköt, useimmiten noin yhden sivun mittaiset runot eivät kuitenkaan ole aivan helppoja tulkita tai sulattaa. Tiiviin kokoelman lukeminen vei itseltäni paljon aikaa, sillä kielen rakenteellinen selkeys ei vähennä runojen monimerkityksisyyttä. Toisinaan sanavalinnat tuntuivat pomppivan silmille jopa itsetarkoituksellisen mystisinä:

Inhoan ajatella – –
Missä on kallis jättiläislyyrani?
Päivänpaiste-kielinen, satumainen, pilvistä riippuva.
Oi sinä jättiläislyyrani,
sinä riiput maailman yllä kuin kysymysmerkki.
(– –)


(Ote runosta Lyyrani)

Toisaalta, se sallittakoon: kokoelmahan nojaa nimeään myöten olemassaolon mysteereihin ja kuoleman läsnäoloon. Södergranin mielenkiintoiset kielikuvat sekä tavallisuudesta poikkeavat sanayhdistelmät kuuluvat paikoin jopa eeppiseksi kasvavaan tyyliin, vaikka samanaikaisesti hyvin monissa runoissa jujuna ovat yksinkertaiset, symbolisiksi tai allegorisiksi muuttuvat luontokuvaukset. Toisinaan havainnoinnin ja pohdintojen lomassa tarjotaan myös mielikuvituksellisia vastauksia: kokoelman hurmoshenkisemmissä runoissa runon puhuja nousee kaiken yläpuolelle, jopa jumalaksi tai oikean tiedon omaajaksi julistautuen.

(– –)
Tulen ja veren ja tulevaisuuden voitelun
olette te ottava minun käsistäni.
Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle.
Leimuavat rivini on jokainen lapsi lukeva.
Olen kääntävä kaikki pyhemmän jumalan uskoon.
(– –)


(Ote runosta Mysteerio)

En ole lukenut Södergranin koko tuotantoa, ja tämän suomennoskokoelman jättämään lievän hämmentyneeseen jälkimakuun sekoittuikin iso annos mielenkiintoa. Olisi mielenkiintoista lukea runot ilmestymisjärjestyksessään ja runoilijan itsensä luoman kokoelman osana: avautuisivatko teemat silloin selkeämmin? Joka tapauksessa Hiljainen puutarha tarjoaa kielellisesti kauniin, vahvatunnelmaisen ja nykyhetkestä ja tosimaailmasta kauas kurkottavan lukukokemuksen.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 1/50
Kohta 30: Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: