”UNTO
Mutta eipä suonut onni mulle perillistä ainoaa.ILMARI
Sulle verinen kohtalo pojan antoi, veljesi Kalervon pojan, jota isän kädellä hoitaa taidat.UNTO
Tätä pedon sikiötä lapsenani pitäisin? Hän huoneeni kauhistus on, ei ketään hän vääjää, vaan kaikkia uhaten kohtelee; sillä eipä käy hänestä pilaa tehdä, koska on hän joltain peikolta peloittavan voiman saanut. Kovasti itsiäni syytän, että kerran häntä armahdin enkä surmannut häntä ynnä sukunsa kanssa. Nyt en mieli enään käsiäni vereen ryvettää, sitä en mieli tehdä.”
Ensimmäinen suomenkielinen tragedia, Aleksis Kiven Kullervo (1864), on Kalevalan maailmaan sijoittuva ja kyseisestä teoksesta suoraan lainattu tarina Kullervosta, joka onnistuu silmittömässä kostonhimossaan tuhoamaan itsensä vastustajiensa ja perheensä vahingoittamisen myötä. Kivi on kuitenkin lisännyt mukaan kristillisiä ja ajalleen tyypillisiä aineksia ja ideologioita, ja onpa aikojen saatossa orjan asemaan joutunutta, mutta kapinoivaa Kullervoa verrattu jopa alistettuun Suomen kansaan. Lukemani kriittinen editio (toim. Jyrki Nummi ym. 2014, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) avasi muutenkin monenlaisia nykylukijalle helposti näkymättömiin jääviä tulkintamahdollisuuksia, ja suosittelenkin sen lukemista lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Näytelmäksi Kiven Kullervo on hyvin laaja: nimettyjä hahmoja on yli 20, ja kaikkiin viiteen näytökseen riittää elävää dialogia ja murheellisia tapahtumia. Kalevalassa melko tiiviisti esitetty juoni levittäytyy tässä versiossa alaotsikkonsa mukaisesti suureksi murhenäytelmäksi, jossa Kullervon tie kaltoinkohdellusta lapsesta häikäilemättömäksi ja sokeasti mielihalujensa varassa toimivaksi roistoksi kuvataan yksityiskohtaisesti ja Antiikin tragedian perinteitä noudattaen.
Tarina alkaa, kun jo lapsuudessaan orjaksi joutunut ja perheestään väkivalloin erotettu Kullervo Kalervonpoika on varttunut voimiltaan ylivoimaiseksi nuorukaiseksi, jota eivät pysäytä edes setänsä tappoyritykset. Kun arvaamattoman Kullervon aikeet alkavat käydä setä Untamoiselle (lyhyesti vain Unto) liian pelottaviksi, hän myy tämän orjaksi seppä Ilmarin kotiin. Tästä Kullervo vasta hurjistuukin, ja ylpeytensä sokaisemana tämä alkaa hakea oikeutta veritöistä, joista edes kauan kadoksissa ollut ja sattuman kaupalla löytynyt perhe ei saa miestä luopumaan. Lopulta, jäätyään aivan yksin ja kohdattuaan aiheuttamansa vahingot, Kullervo huomaa oman mielettömyytensä, ja päätyy ottamaan itseltään hengen.
Kivi kirjoitti Kullervon alun perin kilpailua varten, ja sen ensimmäinen, täysin runomuotoinen versio valmistui jo 1859. Kilpailun järjestäjänä toiminut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS lähetti teoksen takaisin Kivelle korjausehdotusten kera sen menestyksestä huolimatta, ja nykyisin tunnettu Kullervo. Näytelmä viidessä näytöksessä syntyi ja julkaistiin virallisesti vuonna 1864. Nykymuotoisessa näytelmässä kyllä hyödynnetään sopivissa kohdin kalevalamittaa ja suorastaan raamatullista paatostakin korostamassa erityisen merkittäviä kohtia ja repliikkejä, mutta muuten teoksen henkilöt haastelevat melko arkista, murteellista puheenpartta.
Kullervoa lukiessa tuntui suorastaan ihmeelliseltä, miten Kivi on onnistunut luomaan kielellisesti ja tarinallisesti näin rikkaan näytelmän aikana, jolloin kotimaista näytelmää ei käytännöllisesti katsottuna edes ollut olemassa. Kriittisen edition artikkelit valottavat Aleksis Kiven olleen muun muassa suuri Shakespearen näytelmien tuntija, ja esikuvan vaikutus näkyy mielestäni myös siinä, miten hyvin Kullervo on kestänyt aikaa. Vaikka tragedia ei nykylukijalle tai -katsojalle kenties olekaan se läheisin draaman laji, kansanperinteestä ammentava tarina ja Kiven älykäs sovitus iättömine teemoineen (perhesuhteet, oikea ja väärä) eivät vanhene.
* * *
Helmet-lukuhaasteen kirja 8/50
Kohta 9: Kirjan kansi on yksivärinen
Sivuhenkilö 