Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Oliko se onnea, jos oli onnellinen neljä tuntia viikossa? Ja mitä sitten jos ei ollut. Oliko Jumala luvannut onnea? Autuaita ovat murheelliset. Jumalan valtakunta oli toista kuin onni, toista ja paljon suurempaa. Autuaita ovat hengellisesti köyhät sillä heidän on taivasten valtakunta. Onnen tavoittelu oli pelkkää epätoivon maailmaa joka yhden elämän vuoksi hylkäsi sen, mikä oli todellista. Ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi. Ei yksikään. Uskoiko hän, hän halusi uskoa. Voi Jumala eikö hän ikinä saisi olla varma. Toiset astuivat rauhaan kuin laivaan ja hän, oliko se jossain johonkin kirjoitettu että hän ikinä ei.

img_20181028_205757741458409.jpg

Viime aikojen lukuisista uskontoja käsittelevistä romaaneista Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava 2017) teki minuun erityisen vaikutuksen: kainuulaisen helluntainuoren matkasta värikkäässä Bogotassa asuvaksi naiseksi saisi aikaan monella tapaa epäuskottavan tarinan, mutta Törmälehdon teksti ei missään vaiheessa osoita teennäisyyttä. Itselleni se oli aidosti koskettava lukukokemus teini-iän vimmaisesta päättäväisyydestä sekä aikuiseksi kasvamisen kipupisteistä.

Romaanin päähenkilö Elsa elää Kainuussa kahden maailman välissä: hänen isänsä ja perheen kanssa asuvat isän vanhemmat ovat hiljaista körttikansaa, etelästä vaimoksi eksynyt äitinsä kulttuuria janoava ateisti, jolle kirkot ovat kulttuuria ulkomailla, mutta epäilyttäviä reliikkejä Suomessa. Seurakuntanuori, lukioikäinen Elsa kaipaa jotain muuta, ja löytää ystäviensä Miran ja Talvin kanssa paikalliseen helluntaiherätysliikkeeseen. Yhtäkkiä jumalan valtakunta onkin lähempänä kuin koskaan, vaikka liikutaankin arviolta 2000-luvulla: seurakuntaporukalla tehdään herätysiskuja paikallisiin Alkoihin ja välitunnilla rukoillaan salaa herätystä koko lukioon, sillä lopunajat ovat lähellä. Kaikkein jännittävintä ovat kuitenkin armolahjat, joista riparilla ei puhuttu lainkaan samalla tavoin kuin helluntaiaktiivien Virpin ja Arvon kotona kokoontuvissa opetustilaisuuksissa.

Pian Elsakin toivoo kuumeisesti kielilläpuhumisen lahjaa, mutta paastoista, kyyneleistä ja ankarasta rukoilusta huolimatta toive ei täyty – Miralta ja Talvilta lahjan käyttöönotto kuitenkin käy kuin leikiten. Miksi juuri Elsa ei riitä, miksi hänen rukouksensa jäävät kuulematta? Helluntaiseurakunnassa käyminen iskee railon Elsan kotielämään; körttisukulaiset paheksuvat liikkeen äänekkyyttä ja riehakkuutta, äiti epäilee tyttärensä arviointikykyä yleisesti. Mikään ei kuitenkaan estä teini-iän päättäväisyydellä puhkuvaa Elsaa saavuttamasta suurinta tavoitettaan: armolahjan saamista ja Jumalan tahdon toteuttamista.

Toinen tarinan päälangoista vie lukijan noin kuutisen vuotta eteenpäin, Elsan elämään värikkäässä ja epävakaassa Bogotassa. Alun perin helluntailaiseen konferenssiin tehty matka onkin vaihtunut vakituiseksi opiskeluksi ja asumiseksi Kolumbiassa. Sota, sissit ja väkivalta häilyvät arkielämän taustalla ja ruumiillistuvat helluntaiseurakunnasta lohtunsa löytäneessä Manuelissa, entisessä sotilaassa ja sissien vangissa. Mies ei suostu päästämään rakastunutta Elsaa lähelleen: läheisyyttä nainen saa vain silloin, kun Manuel alkaa piirtää traumojaan tämän iholle värikkäinä taideteoksina. Manuelin voimakas usko ja järkähtämätön Raamatun tulkinta viehättävät huomaamattaan uskonsa menettävää Elsaa, mutta hiljalleen hän alkaa harkita elämää ilman etäistä miestä – ja ilman yhteistä helluntaiseurakuntaa.

Romaani vuorottelee nuoren ja aikuisen Elsan välillä soljuen. Kontrasti Kainuun hiljaisuuden ja Bogotan ruuhkaisten kujien välillä viehättää, mutta vielä voimakkaampaa on pohdinta uskosta ja epäuskosta. Törmälehto kuvaa sydäntäriipaisevasti juuri helluntailiikkeen löytäneen Elsan tuntoja: ”Talvi varmaan kuolisi ja tapaisi Jeesuksenkin ennen kuin hän”, tyttö miettii epätoivoisena. Toisaalta hänet on täyttänyt pakonomainen tarve olla kuin muut ja puhua kielillä, mutta taka-alalla säteilevät epäilykset eivät jätä häntä rauhaan. Ne samaiset nousevat pintaan lopulta Kolumbiassa, kun seurakunnan pastorille tuntuu olevan tärkeämpää eksoottisen Elsan ihannoitu ihonväri kuin tämän ajatukset.

Vaikka vuoret järkkyisivät kuvaa uskoa ja helluntaiuskontoa monipuolisesti, kiihkoilematta ja tietynlaisella hellyydellä kritiikistä huolimatta. Elsan matka ulos liikkeestä on oikeastaan läsnä ensimmäisiltä sivuilta asti, mutta se ujuttautuu tietoisuuteen pehmeästi lause lauseelta: kun kirja loppuu, tajuaa tarinan käsitelleen luopumista koko ajan. Kuten oikeassakaan elämässä, maailmankuva ei muutu jyrkästi, vaan jokaiseen hyväänkin muutokseen liittyy haikeutta.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 9/50
Kohta 14: Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s