Johannes Linnankoski: Pakolaiset

Hän [Uutela] ei ollut koskaan ennen huomannut että nuori, vaalea koivunlehti näyttää niin ihanalta taivaan sinistä taustaa vasten.
”Katsos, kun koivutkin jo ovat hiirenkorvalla!” sanoi hän ääneen, ajatellen että se oli nyt niillä, niinkuin hänelläkin, nuortumisen aika.
Kyläseutu jäi, tie sukelsi aukealta pieneen metsäsaarekkeeseen.
”Linnut niin laulavat!” sanoi Uutela taas, ylös puihin katsellen.
Morsian ei vastannut.
Metsikön keskellä oli alava notkelma. Siellä juoksi pieni puro, kuletellen kevään viimeisiä vesiä.
”Purokin niin kauniisti solisee!” Uutela jälleen ihasteli.
Morsian oli yhä vaiti.

img_20181024_1312001985923536.jpg

Johannes Linnankosken tiivis, suomalaista agraariyhteiskuntaa kuvaava Pakolaiset (WSOY 1908) osui sattumalta silmiin kirjaston hyllyssä, ja takakansi vakuutti: tämä alle 200-sivuinen romaani on käännetty jopa yhdelletoista kielelle! Kotimaisen kirjallisuuden opiskelijanakaan tämä teos ei kuitenkaan herättänyt minkäänlaisia mielikuvia, ja lukukokemus yllätti: mikäli tätä lähtee lukemaan mielessään Linnankosken todennäköisesti tunnetuin teos Laulu tulipunaisesta kukasta (1905), menee metsään. Pakolaiset ei sisällä räiskyvän runollista kerrontaa ja symboliikkaa, mutta se ilahduttaa psykologisella jännitteellään ja nopealukuisuudellaan.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alun Hämeeseen, jossa miehen mitta on talon suuruus ja naisen mitta siveellisyys ja sopiva pulskuus. Leskeksi jäänyt, lapseton seitsemänkymppinen Juha Uutela ei suostu tyytymään mökissä kuolevan vanhuksen osaan, vaan päättää menneisyyden menetyksiä kuroakseen naida 23-vuotiaan Manta Keskitalon, suuren talon viehättävän tyttären. Mantan epäonneksi talolla on velkoja, joista isänsä Kustaa päättää päästä eroon Juhan rikkauksien avulla: kasvaahan Keskitalossa useampi poika, joille pitäisi varata maata ja omaisuutta. Keskitalon isännän viekas suunnitelma on odotella Uutelan poismenoa, onhan tuleva sulhanen häntä itseäänkin vanhempi; sitten tyttärellä on aikaa mennä mieleisensä kanssa naimisiin ja Uutelan rikkaudet jäävät täysin perheeseen, lapsiahan ei niin vanha mies enää oletettavasti saa.

Manta ja Juha naitetaan tyttären hiljaisesta vastarinnasta huolimatta, mutta Kustaakaan ei täysin saa haluamaansa: vihkimisen jälkeen käy ilmi, että siveellisen perheen tytär onkin raskaana jollekin aivan toiselle, ja aikoo protestina pitää lapsen (vaikka keskeyttämisen keinotkin tuohon aikaan olivat varmasti vähissä). Vanha isäntä ja emäntä kauhistuvat, sillä vakavat hämäläiset eivät ikinä enää pitäisi perhettä sen aiemman hyvän maineen veroisena. Kauhu yhteisön pilkasta saa Kustaan ostamaan pikavauhtia Juhan rahoilla suuren ”hovin” keskeltä Savoa, mikä järkyttää koko perhettä: juuret, historia ja kaikki tutut ovat rakkaassa Hämeessä. Vaihtoehtoja ei isännän ja emännän mielestä kuitenkaan ole, ja pian muuttokuorma tuntemattomaan Savoon on jo junassa. Juhalla on epäilyksensä, mutta toisaalta hän on ahkerana ja edelleen hyväkuntoisena työmiehenä innoissaan uudesta, suuresta talosta ja pelloista.

Savossa perhe elää tilavasti ja palvelusväen keskellä, mutta henkinen silmukka kiristyy päivä päivältä Kustaan kaulan ympärillä: milloin Juha huomaa petoksen? Mitä hän sitten aikoo, iso mies? Miten välttyä häpeältä ilkeilevien savolaisten keskellä, he kun tuntuvat jo naureskellen aavistavan asianlaidan? Konflikti lähestyy päivä päivältä, ja sekä Kustaan että Juhan mietteitä kuvataan realistisesti, hienoa jännitettä luoden. Lopulta totuus on myönnettävä, mutta lopputulema ei olekaan sitä, mitä ensin odottaisi.

Yli sata vuotta sitten kirjoitetuksi teokseksi Pakolaiset on hyvin modernia luettavaa: kerronta etenee suoraviivaisesti ilman kansallisromanttisia niekkuja ja hahmojen ajatuksia ja tekojen syy-seuraussuhteita kuvataan syvällisesti. On myös virkistävää huomata, miten perinteisenä maaseudun perhetragediana alkava tarina nouseekin nuoren naisen syyllistämisen ja uhraamisen yläpuolelle, ja keskittyy todellisen ongelman eli Kustaan ahneuden käsittelyyn. Jopa Juha ymmärtää lopulta olleensa ajattelematon sitoessaan nuoren tytön elämän itseensä vain siitä syystä, että halusi näyttää nuoruudenrakastetulleen ja itselleen kelpaavansa talon tyttärelle vanhanakin. Aikojen muuttumisen huomaa hauskalla tavalla kuitenkin hämäläisten ja savolaisten vastakkainasettelusta: se on varmasti tehty osin huumorilla, mutta tuntuu nykylukijasta kaukaiselta.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 26/50
Kohta 43: Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s