Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Kaisu on jo rippikouluajoistaan lähtien tottunut siihen, että miesten on vaikea käyttäytyä tavallisesti hänen läsnäollessaan. Miespuoliset asiakkaatkin kähisivät puodissa Kaisulle asiansa kuin kurkku olisi kiristetty kurelangalla. Kaksi miestä sai jo rohkaisua toisistaan ja puhui ääneen, mutta luimistellen, päin ne eivät katsoneet. Mutta jos Kaisu törmäsi miesjoukkoon vaikka kirkonkylän kuppilassa, ne alkoivat remuta ja nauraa.
– Ne eivät tiedä, kuinka suhtautua, äiti oli selittänyt.
– Miesten on niin vaikea sulattaa itseään voimakkaampaa naista.

img_20181221_141454_11574263981.jpg

Sisko Istanmäen Finlandia-ehdokkuudella ja Kiitos kirjasta -mitalilla palkittu teos Liian paksu perhoseksi (Kirjayhtymä 1995) sijoittuu Suomen 1960-luvun maaseudulle, jossa tavallista suurikokoisempi ja vahvempi Kaisu kipuilee naiseutensa kanssa. Takakansi kuvailee kirjaa rakkausromaaniksi ja tragikomediaksi, mutta itselleni kirjasta jäi – sen toteavasta tyylistä huolimatta – ennen kaikkea surullinen olo: yhteiskunnan naisille varaamat roolit ovat ajankuvauksessa kovin kapoisia, mutta perhe-elämäkin tuntuu lyövän Kaisua päin kasvoja. Istanmäki kuvaa suurikokoisen maalaisnaisen elämän arkisen harmaaksi aherrukseksi, josta ylellisyys ja pysyvä onni puuttuvat; ne on varattu kauniille tai varakkaille ihmisille, joita kadehditaan kaukaa.

Kirjan päähenkilö Kaisu on paitsi pitkä ja roteva, myös vahva kuin suuri mies. Samanmoisten veljien kanssa kasvaneena tyttö ei opi häpeämään voimiaan ennen kuin rippikouluikäisenä sattunut, yhden miehen kuolemaan johtanut välikohtaus epäreilusti sälytetään nuoren naisen niskoille. Tapauksesta lähtien Kaisu kärsii painajaisista ja tiiviin kyläyhteisön paheksunnasta, ja hyvää tarkoittava äiti yrittää auttaa tytärtään neuvomalla tätä sovittautumaan muottiin: ” – – voimakkaalla naisella on kaksi mahdollisuutta, näyttää että on voimakas ja kärsiä seuraukset, tai sitten vain esittää heikkoa ja vaatimatonta. Ja jos joutuu näyttämään voimansa, on paras selittää se jollakin konstilla sattumaksi.” Urheilusta ja voimien koettelusta nauttinut tyttö joutuu taipumaan pystyäkseen elämään jokseenkin rauhassa, sillä kyläkaupan tyttärenä kaikki tietävät hänet ja välikohtauksen lopputuleman.

Eipä olekaan siis ihme, että Kaisu haluaa lähteä kotikylältään ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa. Parikymppiseksi varttunut nainen lähtee hetken mielijohteesta Pohjanmaalla sijaitsevaan Ruutinojan sekatavaraan kauppa-apulaiseksi, kun kauppias Ernin lempeä ääni vakuuttaa hänet puhelimessa. Paikan päällä todellisuus paljastuu kuitenkin aivan toiseksi kuin ilmoituksessa: kauppa on siivoton ja kaulaa myöten veloissa, sillä nuoren ja liian kiltin kauppiaan kleptomaani-äiti ja huikentelevainen sisko Viivi kuluttavat kaikki tulot ja enemmänkin. Kaisu on kääntyä kotiin heti kynnykseltä kaupan kunnon ja talon naisväen kylmän kohtelun vuoksi, mutta jokin heiveröisen ja kaikin puolin pienen Ernin suostutteluissa tuntuu paremmalta kuin mikään aiemmin.

Vain muutaman sananvaihdon jälkeen Kaisu jää, mutta kamppailu kaupan kohtalosta vasta alkaa: Ernin äiti ja sisko tekevät kaikkensa Kaisun loukkaamiseksi ja kaupan pyörittämisen vaikeuttamiseksi, ja heidän käytökselleen enimmäkseen sokea Erni juoksee heidän tahtomistensa mukaan. Asiakkaatkin ovat vähissä väen muuttaessa Ruotsiin paremman elämän perässä, ja harvat vakikävijätkin pitää välillä rauhoittaa Kaisun voimankäytöllä. Vaakalaudalla ovat jatkuvan kireän taloustilanteen vuoksi paitsi liiketoiminta, myös orastava romanssi Ernin ja Kaisun välillä. Hiljalleen pariskunta löytää yhteisen tavan tehdä töitä ja rakastaa, mutta avioituminenkaan ei lopeta Ernin sukulaisten siipeilyä: näiden näkökulmasta Kaisu on edelleen halpa kauppa-apulainen ja typerä maalainen.

Rakkaus on sitkeä, lukijan näkökulmasta välillä uskomattomankin sitkeä. Ulkoisesti epäsuhtainen, mutta väsymättä yhteen hiileen puhaltava pariskunta kohtaa monenlaisia vaikeuksia ja menetyksiä, mutta pahimmat riidat aiheuttaa Ernin katkaisematon napanuora: äiti ja sisko pyörittelevät miestä yhä kiihtyvällä tahdilla. Vaikka kaupan rahat ovat loppu ja lainatkin nostettu tappiinsa, Erni maksaa siskonsa uusia asuja ja äitinsä huvilan sisustukseen liittyviä päähänpistoja mukisematta. Lopulta Kaisun mittari on täynnä toiselle sijalle jäämistä ja hän riuhtaisee itsensä kuviosta. Rakkausromaanin tapaan tunteet ja lupaus olla yhdessä kuitenkin voittavat pahimmankin välirikon jälkeen, mutta Liian paksu perhoseksi ei muutu ruusuiseksi: pikemminkin se kuvaa, miten raivostuttavimpien ja epäreiluimpienkin tekojen jälkeen voidaan antaa anteeksi. Täydellisyyttä ei Istanmäen maailmassa ole olemassakaan; vain arkista elämää ja loputonta työskentelyä erilaisten huippujen ja pohjakosketusten välillä.

Liian paksu perhoseksi on rakennettu hienosti: se vuorottelee onnistuneesti nykyhetken ja eri kohtiin menneisyyttä ulottuvien takaumien välillä. Kirja käsittelee ja kommentoi hienosti ulkonäköpaineita niin naisten kuin miestenkin osalta, ja siinä on paljon yhtymäkohtia nykypäivään, vaikka tarina sijoittuukin 1960-luvulle. Kaisun elämä ei todella ole helppoa, mutta yhteiskunnan asettamista (tuohon aikaan vielä konservatiivisemmista?) odotuksista kärsii laiha ja herkkä Ernikin. Istanmäen teos on myös hieno arkisen rakkauden kuvaus: Kaisun ja Ernin suhde on täynnä lukijaakin raivostuttavia virheitä, kipeitä hetkiä ja kiristyviä hermoja, mutta kaikesta huolimatta rauha löytyy toisen viereltä.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 37/50
Kohta 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s