Vilja-Tuulia Huotarinen: Naisen paikka

Lady Hysteria

Jos poika syntyy, polte nousee
Jos tyttö syntyy, kaiho kohoo

Äitejä, isoäitejä, tätejä
kälyjä, serkkuja, siskoja
leikkikentällä, keinussa, liukumäessä, narutikkailla
kukaan ei omista heitä
heidän silmäluomensa ovat ohutta virsikirjapaperia
he rakastavat enemmän kuin jaksavat
pitävät huolta, alati huolesta kiinni

vähän väliä heitä kehotetaan kiertämään kädet polvien ympärille,
kertomaan itselle: Sinä olet olemassa, sinä olet tärkeä.

He ovat koulutettuja selviämään kaikesta
paitsi siitä ettei onnettomuutta tulekaan

että vauva kapsahtaa katuun
eikä sille käy kuinkaan

että huolet menevät ohi
tyttäret lähtevät
kaipaavat aina.

img_20190730_1838324368681448092981964.jpg

Runoilija ja kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen toinen runokokoelma, Naisen paikka (WSOY 2007), on melko ärhäkkä kokoelma lasikattojen rikkomisesta ja sukupolvien välisistä kuiluista. Kuten teoksen nimestä voi päätellä, keskiössä on naiseus, sen ilmentymät ja vaatimukset, enimmäkseen nykyajassa. Syvyyttä kuitenkin saadaan vaihtamalla aikaa ja näkökulmaa: välillä kerrotaan iso- ja esiäitien ajatuksista ja elämästä nykynaisen vinkkelistä, välillä eletään menneiden polvien ajatuksissa ja kummastellaan ”koska te hankitte miehet ja menette naimisiin”. Vaihdoksista huolimatta kyseessä on moderni runokirja, joka käsittelee moderneja ongelmia: naisten sukupuolensa vuoksi kohtaamat oletukset, kapea kauneuskäsitys ja paine elää muiden mukaan ruoditaan toisinaan mustan humoristisella otteella, toisinaan jopa raivokkaasti ja hautoja availlen.

Neljään osaan jakautuva kokoelma lainaa tyylikeinoja kansanrunoudesta, ja teos on kenties sen kunniaksi omistettu esiäiti Mateli Kuivalattarelle. Wikipedia osaa kertoa, että Kuivalatar oli 1700-1800-lukujen vaihteessa elänyt ilomantsilainen runonlaulaja, joka on kaukaista sukua Huotariselle itselleen. Muutenkin Naisen paikka korostaa naisten välisiä sukulaissuhteita: äidit, anopit, isoäidit ja siskot ovat suuressa roolissa lähes joka runossa. Toisinaan runon puhuja kokee heihin yhteyttä, toisinaan he ovat avoimessa ristiriidassa elämäntapojensa ja haaveidensa erilaisuuksien vuoksi. Miespuolisista sukulaisista ei puhuta, ja muutkin maininnat rajoittuvat lähinnä vanhempien naisten nuoremmilleen osoittamiin, naimisiinmenoa koskeviin patisteluihin. Niihinkin löytyy individualistiselta sukupolvelta napakka vastaus: ”Naapurissa ei ole minulle miestä, / eikä koko kylässä.”

Teoksen osat sitoo yhteen eräänlainen jatkotarina, kansanrunoudesta innoituksensa saanut pidempi runo, johon saadaan jokaisen luvun alussa yksi säkeistö lisää. Sitä, naisteemaa ja loppusoinnuttomuutta lukuun ottamatta runot ovat – ainakin tällaisen tottumattoman runouden lukijan silmin – kovin erilaisia keskenään: runojen rytmit ja tunnelmat vaihtelevat, osa koostuu muutamasta rivistä, osa täyttää lähes koko sivun. 47 runoa ovat selkeästi teemastaan huolimatta hyvin monitulkintaisia: lukiessani kokoelmaa tuntui, että monen säkeen kohdalla sen todellinen merkitys jäi avautumatta. Sanatason ymmärrys tuntui olevan vain pintaa, jonka alta kokeneempi tulkitsija löytäisi paljon muutakin.

Itseäni koskettivat eniten pohdinnat yhteiskunnan ja myös suuressa määrin toisten naisten asettamat paineet – tässä kokoelmassa vanhemmat naiset eivät todellakaan aina tarjoa turvaa, vaan syytöksiä ja kenties katkeruutta nuorempiensa mahdollisuudesta valita toisin. Se, miltä naisen tulisi näyttää, miten käyttäytyä ja miten ajatella iskostuvat jo lapsina alitajuntaan kasvatuksen ja esimerkkien kautta, ja sen ongelmallisuutta kommentoi mielestäni hienosti lainauksessa esitelty runo, Lady Hysteria. Tunnelma onkin monessa kohtaa negatiivisesti värittynyt. On pettymyksiä, huolta, ärsyyntymistä, vihaa, katkeruutta ja pelkoja: ”Pitkän ajan kuluessa kaikki mitä pelkään tapahtuu”, puhuja lakonisesti toteaa runossa Koti.  Keskivaiheilla kokoelmaa puheet noidista, tulen morsiamista ja verisistä naisista yltyvät välillä jopa raaoiksi, ja kehot ja fyysisyys ovat vahvasti läsnä. Se toki sopii teemaan, sillä onhan naisen vartalo ja sen oikeudet yksi suurista tasa-arvokysymyksistä yhä nykyisinkin maailman eri kolkissa.

Aina väleissä, nuorten puhujien säkeissä ja luontokuvauksissa pilkahtelee kuitenkin myös iloa. Oman pään pitämisestä syntyvä tyytyväisyys, kurittomuus ja itsevarmuus ovat nyky-Suomessa mahdollisia kaikille, kuten runossa Sunnuntaihetki kaksi kolmikymppistä serkusta uhoaa: ”Me pyörittelemme silmiä / Venytämme hihat ranteiden suojaksi, / kirjomme tuulesta tummaa huntua / totumme metallin makuun suussa / – –”.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 17/50
Kohta 3: Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s