Oikeastaan, äiti mietti, hän ei ollut koskaan pitänyt erityisen tärkeänä omaa lomanautintoaan. Aina oli ollut tärkeämpää, että muilla oli hauskaa. Osin se liittyi rahaan. Matkat maksettiin lähestulkoon aina hänen pussistaan. Hän ei halunnut näyttää, kuinka paljon häntä oikeastaan kirpaisi tämänkertainen useamman tuhannen euron lovi säästöissään. Toiseksi se liittyi koko lomamatkan ideaan – siihen erityiseen, jota se oli lupailevinaan.
Elina Viinamäen novellikokoelma Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita (Atena 2021) käsittelee tuttuja aiheita – parisuhdetta, arjen pieniä neurooseja, negatiivisia mutta peitettyjä tunteita – raikkaalla tavalla vinksahtaneesti, absurdilla huumorilla ja jopa hitusen epämiellyttävästi. Viinamäen kerronta on suoraa, helppolukuista kieltä, mutta usein pienestä arkisesta yksityiskohdasta liikkeelle lähtevät juonikuviot ovat täynnä todellisuuttamme ja ihmismielen kummia koukeroita kommentoivaa mielikuvitusta.
Viinamäen yhdeksästä novellista koostuva kokoelma ei kerro yhtenäistä, jatkumolla kulkevaa tarinaa, vaan kokoaa yhteen joukon erilaisia inhimillisyydessään hieman surkuteltavia, jopa luotaantyöntäviä tilanteita tai ihmisiä ajatuskulkuineen. Realistisista miljöistä ponnistetaan usein vauhdilla todellisuuden rajoja koettelevaan liioitteluun: naapurusto kääntyy epäterveellisiä einesruokia ja alkoholia lähikaupasta ostavan perheenäidin kimppuun kultin voimalla. Aviomies suostuttelee sairastunutta mutta edelleen hyväkuntoista (ja ennen kaikkea vastentahtoista) vaimoaan eutanasiaan oman mukavuutensa tähden. Leski ei saa hautajaisissa rauhaa miettiessään kuolleen puolisonsa puvun hintaa ja brändiä. Kokoelmassa leikitellään jatkuvasti täydellisen uskottavuuden ja hirtehisen huumorin välillä, ja erityisesti parrasvaloihin pääsevät erilaiset rumat, yleensä peitellyt tunteet.
Kokoelman tarinoita yhdistää myös vahva yllättävyyden elementti. Joissain teksteissä lukijan odotushorisontti kiepautetaan ympäri jo ensimmäisissä kappaleissa. Monia Viinamäen tekstejä voi kuitenkin lukea pitkällekin, ennen kuin kertoja antaa vihjeitä siitä, ettei kaikki olekaan sitä, miltä aluksi näytti – tai mitä oli siinä aluksi näkevinään. Temput onnistuvat, sillä toisinaan ahneuden, oman edun tavoittelemisen tai päähänpinttymän kuvaukset ovat niin epämiellyttäviä, ettei soppaan osaa odottaa yhdistettäväksi huumoria. Tämä yhdistelmä on toimiva ja voimakas, ja tuo tummissa sävyissään ja omalaatuisessa psykologisessa kuvauksessaan mieleen niin Lucia Berlinin kuin Elizabeth Stroutin Olive Kitteridgen.
Viinamäki on monipuolinen kirjoittaja, jonka novellit vaihtelevat kirjemuotoisista monologeista dialogin täyttämään kerrontaan sekä hahmojen sisäisen mielenmaiseman kuvaukseen. Tarinoissa hypätään myös ilahduttavan erilaisten ihmisten saappaisiin. Mukana on työhönsä kyllästynyt ja sitä häpeävä uraohjaaja, useampi erilaisen ja eri elämänvaiheessa olevan perheen äiti, henkisen tasapainonsa aivan yllättäen menettänyt stalkkeri, puolisonsa asenteeseen väsähtänyt puoliso, joka päättää viimein napauttaa… Kukaan ei ole mustavalkoisesti menestynyt tai epäonnistunut, hyvä tai paha, vaan jokainen pyristelee eteenpäin sattumuksien ristiaallokossa. Viinamäki ei tarjoa runsaita taustatarinoita tai selityksiä oudoille suunnille, vaan lukijan on vain hypättävä täysillä mukaan novellien kiinnostavaan, erikoiseen maailmaan.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 33/50
Kohta 50: Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Sivuhenkilö 