Jenny Han: P.S. Rakastan sinua yhä

Peter ja minä seisomme elokuvateatterin popcornjonossa. Tällainen arkinenkin asia tuntuu ihanimmalta arkiselta asialta, jonka olen koskaan kokenut. Tarkistan taskustani, onhan lipun kanta vielä tallessa. Sen aion säästää. Katselen Peteriä ja kuiskaan: ’Nämä ovat minun ensitreffini.’ Olen kuin leffan nörttityttö, joka nappaa koulun cooleimman kundin, eikä se haittaa minua vähääkään. Ei vähääkään.

Kuva: WSOY

Yhdysvaltalainen Jenny Han on suursuosioon noussut nuortenkirjailija, jonka Lara Jean -sarja on muokattu myös menestyneeksi Netflix-elokuvien sarjaksi. Lara Jean -trilogian toinen osa, P.S. Rakastan sinua yhä (alk. P.S. I Still Love You, 2015; suom. Antti Hulkkonen, WSOY 2020) jatkaa suoraan sarjan ensimmäisen osan tapahtumista, mutta juonessa pysyi hyvin kärryillä, vaikka taustalla olikin vain Netflix-version katselu. Vetävästi kirjoitettu romanttinen nuortenkirja käsittelee teini-ikäisille ajankohtaisia kysymyksiä lempeästi ja huumorilla, mutta lukijaa aliarvioimatta – siksi se sopii mainiosti kevyeksi välilukemiseksi myös aikuiselle.

Kirjojen päähenkilö, toisessa osassa 16-vuotias Lara Jean Covey on amerikankorealainen lukiolainen. Hän on kiltti perhetyttö, joka rakastaa leipomista, kahden siskonsa kanssa oleilua ja leskeksi jääneen isänsä pökkelöitä vitsejä. Lukioseurapiirien kerman yllätykseksi Lara Jean on alkanut juuri seurustelemaan ensimmäistä kertaa, ja vieläpä supersuositun lacrosse-pelaaja Peter Kavinskyn kanssa – ensimmäisessä kirjassa he esittivät juonittelun vuoksi paria, mutta tällä kertaa tunteet ovat aivan oikeita. Peter on vuoden vanhempi ja romanttisella saralla huomattavasti kokeneempi, sillä hän seurusteli pitkään Lara Jeanin entisen parhaan ystävän, Genevieven kanssa.

Ihastuksen perhoset lepattavat onnellisesti nuorten vatsoissa, mutta Lara Jeanin ja Peterin orastava suhde kohtaa heti alkuun kupruja: joku on lähettänyt heistä salaa kuvatun, epäilyttävästi muultakin kuin pussailulta näyttävän videon koko lukion seuraamalle Instargramin Anonybitch-tilille. Video saa ihmiset suhtautumaan Lara Jeaniin eri tavalla, mutta Peter saa lähinnä ylävitosia. Tilanteen epätasa-arvoisuus sekä mahdolliset mainehaitat yliopistoon hakuja ajatellen saavat tytön stressistä suunniltaan, ja kaiken lisäksi hänellä on vahva epäilys, kuka videon julkaisun ja kuvaamisen takana on: kateellinen Genevieve.

Pian tuoreiden rakastavaisten välillä onkin roppakaupalla epäluottamusta. Edelleen Genevieven läheisenä ystävänä viihtyvä Peter ei ota Lara Jeanin huolta tarpeeksi tosissaan. Lisäksi Lara Jeanin ystävät raportoivat Peterin ja exänsä läheisiltä vaikuttaneista hetkistä tasaiseen tahtiin, mikä saa huolen ja epäluulon kertymään suhteen ylle. Päätä saapuu sekoittamaan myös komea John Ambrose McClaren, Peterin ja Lara Jeanin entinen koulukaveri sekä tytön yläasteaikainen (salainen) ihastus. Lara Jeanin kuriton pikkusisko Kitty lähetti Lara Jeanin vuosien takaisen rakkauskirjeen Johnille, ja yhtäkkiä tyttö törmääkin häneen taas joka nurkalla. Lopulta onkin tehtävä vaikea valinta: ”Kumman menettämistä katuisin enemmän? Todellisen Peterin vai haaveideni Johnin?

Itsekin amerikankorealainen Han on luonut mukavan erilaisen romanttisen sankarittaren: Lara Jean on epävarma, kiltti ja kotona viihtyvä, hiljainen tyttö, mutta siitä huolimatta sosiaalinen ja ystävien (ja ihailijoidenkin) ympäröimä. Korealaiset juuret eivät ole teoksen pääteema tai identiteettikriisin aihe, vaan alleviivaamaton osa päähenkilön perheen tavallista elämää: korealaiset juhlapyhät, perinneruoat ja kosmetiikkatuotteet vilahtelevat sivulauseissa ja luovat uudenlaista mielenkiintoa hahmoa kohtaan. Kevyt, viihteellinen teksti vetää lukijan mukaansa ja kirjassa käsitellyt aiheet – kuten somessa tapahtuva kiusaaminen, ystävyyssuhteiden katkeaminen ja ensimmäiset seurustelusuhteet – tuntuvat relevanteilta juuri tämän hetken nuorille. Kuten romanttisissa romaaneissa on tapana, sähellyksen ja sotkun jälkeen kaiken kruunaa hymyn huulille tuova loppu.

***
Helmet-lukuhaasteen kirja 25/50
Kohta 46: Kirjassa syödään herkkuja

Julia Quinn: Salainen sopimus

Daphne mulkoili miestä, joka hekotti Daphnen kustannuksella. Hän ei ollut koskaan nähnyt muukalaista ennen, joten tämän täytyi olla uusi Lontoossa. Äiti oli varmistanut, että Daphne oli esitelty jokaiselle naimakelpoiselle herrasmiehelle tai että heidät oli vähintään tuotu Daphnen tietoisuuteen. Tietysti mies saattoi olla naimisissa, mikä selittäisi sen, ettei hän ollut Violetin mahdollisten uhrien luettelossa. Daphne kuitenkin tiesi vaistonvaraisesti, ettei komistus ollut ollut Lontoossa pitkään, sillä muuten kaikki olisivat kuhisseet hänestä.

Kuva: Tammi

Heti vuoden 2021 alussa Netflix-hitiksi noussut Bridgerton-sarja on puhuttanut kovasti mediassa, joten olihan tv-sarjan taustalla vaikuttavaan kirjaan tartuttava. Julia Quinnin menestyssarjaksi nousseen kirjasarjan ensimmäinen osa, Salainen sopimus (alk. The Duke and I, 2000; suom. Laura Liimatainen, Tammi 2020), esittelee 1800-luvun Englannissa elävän Bridgertonin korkea-arvoisen perheen. Teosta on kovasti esitelty modernina Jane Austenina, mutta mielestäni esikuvalta on lainattu vain nokkelaa sanailua ja tarinan ajankohta. Muutoin teos on puhtaasti romanttista viihdettä, josta on turha lähteä hakemaan yhteiskuntakritiikkiä tai syvempää sanomaa.

Kahdeksanlapsinen, Lontoossa kartanoaan asuttava Bridgertonin perhe on seurapiireissä tullut tunnetuksi erityisesti kolmesta asiasta: järjestelmällisestä tavastaan nimetä lapset aakkosjärjestyksessä, lämpimistä perhesuhteistaan sekä hämmästyttävän samannäköisistä sisaruksista. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa klaanin vanhimmat vesat ovat jo aikuisikään ehtineitä, ja tarina keskittyykin ennen kaikkea katraan neljännen, 21-vuotiaan Daphne Bridgertonin, avioliittoaikeisiin. Nuori, älykäs ja perhekeskeinen nainen on perheensä vanhin tytär, mutta koska kolme vanhimpaa veljeä saavat miehinä kouluttautua ja matkustella vapaasti, on Daphne ensimmäinen, jonka avioitumisaikataulusta äiti-Violet alkaa huolestua. Daphne on viettänyt jo kaksi tanssiaisten täyteistä seurapiirikautta Lontoossa, muttei ole suostunut toistaiseksi yhteenkään kosintaan.

Perheen isän kuoltua veljistä vanhin, 30-vuotias Anthony, on vastuussa siskojensa asioista ja toimii myös näiden esiliinana lukuisissa seurapiiritapahtumissa. Kiltti ja Daphnea vertaisenaan pitävä veli ei yhteiskunnan painostuksesta huolimatta halua kiirehtiä siskonsa naittamisessa: hänestä siskolla on oikeus valita arvostamansa kumppani, vaikka aikaa kuluisikin enemmän kuin tavallisesti. (Ja toisaalta: niin kauan kuin äiti stressaa Daphnea, ei hän ehdi stressata Anthonyn naimattomuutta.)

Juuri samoihin aikoihin Daphnen uuden seurapiirikauden alkaessa Simon Basset, isänsä kuoltua juuri Hastingsin herttuaksi ylennetty nuorimies, on palannut Lontooseen. Anthonyn parhaimpiin ystäviin jo poikakouluajoilta kuulunut synkkä nuori mies kantaa sisimmässään häpeällisiä salaisuuksia ja vihaa julmaa isäänsä kohtaan – synnytykseen kuollutta äitiään hän ei koskaan tuntenut. Mies on päättänyt olla koskaan avioitumatta tai perustamasta perhettä, jotta voisi yhä kapinoida edesmenneen isänsä muistoa vastaan. Nämä suunnitelmat ovat 1800-luvulla kauhistus, sillä ilman perillistä herttuan arvo ja omaisuus valuvat kaukaisille serkuille tai muille sukulaisille nykyisen haltijan kuoltua.

Koska kyseessä on romanttinen kirja, alkuasetelma pitkälti paljastaa loppuratkaisunkin. Daphne ja Simon tapaavat ja rakastuvat silmänräpäyksessä tulisesti. Ennen kuin suhdetta päästään virallistamaan, he kohtaavat tiellään paitsi vihaisen Anthonyn, myös Simonin järkkymättömien päätösten ja vastustamattoman vetovoiman aiheuttamat ongelmat. Toisin kuin voisi kuvitella, kirja ei kuitenkaan pääty avioliittoon (johon päästään lopulta verrattain pian). Naimisiinmenosta alkaa kirjan toinen keskeinen osa, jossa päärooliin nousevat Simonin menneisyyden traumat ja kahden erilaisen ihmisen toiveiden ja pelkojen yhteensovittaminen: Daphne haluaa kipeästi lapsen, Simon ei. Teos onkin herättänyt paheksuntaa, sillä eräässä kohtauksessa Daphen jopa harrastaa seksiä vastentahtoisen aviomiehensä kanssa – siis raiskaa tämän. Kirjan maailmassa tapaus ei herätä moraalisia pohdintoja tai edes sanottavasti huonoa omatuntoa, mikä ilmeisesti on välittynyt myös tv-sarjassa.

Monenlaisten käänteiden, venytettyjen (ja tiheästi toistuvien) seksikohtausten ja vauhdikkaan dialogin kautta kirjassa päästään kuin päästäänkin onnelliseen loppuun. Juoni on sanalla sanoen ohut ja sisältää lukuisia päättömiä, jopa lapsellisen tuntuisia yksityiskohtia; tästä hyvä esimerkki on kirjan suomennoksen nimeenkin nostettu sopimus, jonka Daphne ja Simon solmivat. Quinnin huippusuosio on tästä kaikesta huolimatta minusta silti ymmärrettävää. Hän kirjoittaa kertakaikkisen sujuvaa ja vetävää tekstiä, joka onnistuu täydellisesti tehtävässään: arkitodellisuuden unohduksiin saattamisessa. Bridgertonien laaja ja läheinen perhe on kaikessa sokerisuudessaan virkistävän positiivinen poikkeus perhesuhteiden kuvauksessa, ja nopeatempoiset kohtaukset muistuttavat tekstimuodossakin vauhdikasta sitcom-sarjaa. Vähäisetkin Austen-viitteet tekevät kirjasta hattaraakin keveämpää viihdettä 1800-luvun Englannista viehättyvälle.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 2/50
Kohta 5: Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan