Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Ilman vanhempiani en olisi voinut lentää Taavetin kanssa rantalomalle Lissaboniin enkä osallistua ystävieni 30- ja 40-vuotisbrunsseille, puhumattakaan takuuvuokrani maksamisesta. Ilman vanhempiani olisin ajautunut katuojaan jo vuosia sitten.
”Hyvä on, tämän kerran”, äitini ja isäni ovat huokaisseet puhelimeen. ”Mutta näin ei voi jatkua”, he ovat lisänneet ja kysyneet: ”Mitä sinä aiot elämällesi tehdä?”
Silloin olen huutanut, että mistä vitusta minä sen voisin tietää, ja lyönyt luurin korvaan, koska se on tapa, jolla käsittelen vaikeita asioita.
Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.

Ehkä_tänä_kesänä_kaikki_KANSI.indd
Kuva: Gummerus

Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018) on kevyesti kirjoitettu mutta vakava kirja nykypäivän pääkaupunkiseudun lapsettomien nuorten aikuisten elämästä. Pätkätyöt ja rahapula, äidin kustantama terapia, Kallion muodikkaat mutta nuhjaantuneet kulmat, liian nopeasti päättyvät parisuhteet, opintolaina matkustamiseen, avokadot ja sipsit dipillä (Pirkan!) vaikka piti laihduttaa, somen luomat ulkonäköpaineet, treffit, jotka eivät johda mihinkään, masennus – kaikki arkipäiväisiä ongelmia, joita ei ole totuttu käsittelemään kirjallisuudessa ainakaan vastaavana yhdistelmänä nuoren naisen näkökulmasta. Nopeana listana yllä luetellut tuntuvat kenties stereotyyppisiltä ja koomisilta aiheilta, mutta todellisuudessa kirja keittää niistä melko surullisen sopan. Ja mikseipä keittäisi – Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ei hempeästä kannestaan huolimatta ole huoletonta chick lit-kirjallisuutta, vaan lempeästi parodinenkin kuvaus kaupunkielämää viettävien kolmikymppisten oikeista ongelmista.

Kirjan päähenkilö, 34-vuotias nimettömäksi jäävä nainen on vapaa toimittaja, jonka oman alan työskentely on tosin sen verran hiipumaan päin, että useimmiten hän elää toimeentulotuella. Aleksis Kiven kadun liian kalliissa yksiössä häntä masentaa huono rahatilanne, jolle ei kuitenkaan masennuksensa vuoksi jaksa tehdä tarpeeksi päästäkseen kierteestä. Poikaystävä jätti kahdeksan kuukautta sitten, seitsemän vuotta terapiassa ei ole merkittävästi auttanut ja velat ystäville ja vanhemmille sen kuin kasaantuvat, sillä rahanpuutteesta huolimatta helsinkiläinen elämäntapa ”vaatii” rahaa: ystävät tavataan kahviloissa ja ravintoloissa, työhaastattelussa on oltava siistit vaatteet ja pariutuminen vaatii naiselta panostusta meikkeihin ja ulkonäköön, ainakin yleisesti hyväksyttyjen asenteiden mukaan.

Tästä ankeasta tilanteesta päähenkilö pakenee muistoihinsa. Kirja muodostuu kahdesta osasta: ensimmäinen osa on ex-poikaystävän tapaamisesta alkava takauma, joka jatkuu kronologisesti aina nykyhetkestä kertovaan toiseen osaan, jossa kesä on alkamassa ja toiveet korkealla. Molemmat osat on jaettu toteavalla tavalla koomisiin alalukuihin, kuten ”Annoin vielä yhden mahdollisuuden uudenlaiselle ja kepeälle deittailukulttuurille”, ”Kävin poikaystäväni kanssa Ikeassa ja se olisi voinut olla hauska reissu” ja ”Kuuntelin naapurini mikroaaltouunia”. Toteava tyyli ei pääty otsikoihin, vaan alaluvut saattavat käsitellä yksityiskohtaisesti operaattorin asiakaspalvelun kanssa käytyä puhelua tai tiedostojen siirtämistä pilveen.

Päähenkilön elämä pyörii muutenkin erilaisten arkisten listojen ympärillä: uusien työelämässä hyödyllisten taitojen opettelun estävät talouspaperin osto, tiskaaminen, suihkussa käynti, mummille soittelu ja työhakemusten tekeminen. Lempiherkkuja luetellaan sivuja, poikaystävän hyviä puolia ainakin puolet siitä. Terapeutin pyynnöstä hän kirjaa ylös hänet vihaiseksi tekeviä asioita, joihin mahtuvat muun muassa ”entiset poikaystävät, jotka kertovat minulle kuulumisensa mutta eivät kysy, mitä minulle kuuluu” ja ”se, että nukuin tänäänkin liian myöhään”. Eräänä päivänä mietteet pyörivät kosmetiikkatuotteiden ja niihin liittyvien muistojen ympärillä, toisena pään täyttävät vaatteiden materiaalit.

Sieltä täältä esiin ponnahtavat listat ja lakoniset kuvailut hämmensivät ensin toisteisuudellaan, mutta kirja tavoittaa juuri sen avulla jotain merkittävää arkielämästä. Eivät päämme humise kaunokirjallisuuden klassikoista tuttuja syväluotaavia pohdintoja ihmisluonteesta; ajatuksemme täyttyvät kauppalistoista, velvoitteista, outojen assosiaatioiden kautta mieleen tulevista muistoista ja ohikiitävistä, loppuelämän kannalta yhdentekevistä pohdinnoista. Toisaalta se on myös hieno keino kuvata päähenkilön masentuneisuutta, jossa yksittäisestä aikeesta versookin upottava ajatusten suo, jonka jälkeen alkuperäisen tavoitteenkin suorittaminen tuntuu liian raskaalta. Vakavista aiheista huolimatta kirja ei pääty masentaviin tunnelmiin: kesän aikana kaikki ei muutu, mutta pikku hiljaa tulevaisuus alkaa näyttää valoisammalta.

* * *

Helmet-lukuhaasteen kirja 32/50
Kohta 49: Vuonna 2018 julkaistu kirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s