Essi Ihonen: Ainoa taivas

Meitä tyttäriä piti ohjata ja pakottaa elämään suurennuslasin alla. Pojat olivat poikia, he saivat nauraa, juosta ja olla vapaita. Pojista tuli miehiä avioliitossa, minun sukupuolestani ei tullut koskaan naisia. Olimme tyttäriä, äitejä ja isoäitejä.
Miehet olivat ihmisiä. Heidän syntinsä johtui lihan himosta, jota me tyttäret jollain kummallisella tavalla eritimme. Olin kysynyt isältä, mitä lihaa tarkoitettiin. Olin haistellut itseäni, äitiäni ja siskoani ja yrittänyt eritellä synnin tuoksun. Läps! Minun poskeni punoitti.

Essi Ihosen esikoisromaani Ainoa taivas kertoo 17-vuotiaan Ainon rankan mutta toiveikkaan tarinan aikuistumisesta ja konservatiivisesta uskonyhteisöstä irtautumisesta. Ylioppilaskirjoitusten, tulevan opintoalan ja muiden tulevaisuudensuunnitelmien sijaan eniten tilaa Ainon mielessä vievät pelottavat ajatukset heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä vääjäämättä koittavista velvollisuuksista: avioliitosta, raskauksien sarjasta ja oman tahdon piilottamisesta. Ihonen kuvaa hienosti nuoren, naiseksi hiljalleen kasvavan tytön ristiriitaa kahden maailman välissä: toisaalta halu kuulua seurakuntaan ja olla hyväksytty on valtava, mutta toisaalta Aino ei saa vanhempiensa ylenkatsomia itsenäisiä ajatuksia yliopistohaaveineen pois mielestään. Ainoa taivas luokitellaan nuortenkirjallisuudeksi, mutta vaikeiden ja syvällisten aiheidensa ansiosta tarina ei tunnu kevyeltä aikuisellekaan lukijalle.

Tarinan päähenkilö Aino on kolmilapsisen esikoislestadiolaisen perheen 17-vuotias kuopus. Hänen isänsä on ankara, tuplasti vaimoaan vanhempi mies, joka kostaa henkilökohtaisia pettymyksiään jälkikasvulleen: kotona kirjaimellisesti eletään Herran nuhteessa, ja jokainen käsky perustellaan julmalta tuntuvan Jumalan tahdolla ja sukupuolten eroilla. Kirjan alussa Ainon elämä on monella tapaa merkittävässä käännekohdassa: lukiossa täytyy alkaa tehdä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ylioppilaskirjoitusten myötä. Ainon vuotta vanhempi sisko ja paras ystävä, Suvi, on menossa naimisiin ja muuttamassa kotoa, jättäen Ainon kolmisin etäisten ja ankarien vanhempien kanssa. Isoimman mullistuksen aiheuttaa kuitenkin etäisesti seurakunnasta tuttu, muutamia vuosia vanhempi Armo: pitkään yksinäisyydestä ja vierauden tunteesta kärsinyt Aino saa vihdoin maistaa yhteenkuuluvuuden ja normaaliuden tunnetta, kun nuorimies kosii häntä. Aina auktoriteetteja uskollisesti totellut tyttö ei uskalla kieltäytyä avioliitosta, vaikka naimisiinmeno tarkoittaakin yhteisön sosiaalisten sääntöjen mukaan opiskelu- ja työhaaveista luopumista: naisten koulutukselle ei nähdä arvoa ehkäisykiellosta seuraavan raskaus- ja lastenkasvatuskierteen vuoksi.

Hetken aikaa asiat sujuvat paremmin kuin aikoihin: vanhemmat ja muut seurakuntalaiset tuntuvat yhtäkkiä suopeammilta tulevaa morsianta kohtaan, ja ensimmäisiä kertoja Aino pääsee mukaan muiden tyttöjen sisäpiireihin. Kuukausien vieriessä, täysi-ikäisyyden lähestyessä ja hääpäivän häämöttäessä aina uskontonsa oppeja kyseenalaistanut Aino alkaa käydä tavallistakin levottomammaksi: miksi hän toimii, kuten muut häneltä odottavat, eikä kuten itse haluaisi? Miksi tuntuu pienemmältä pahalta pettää omat toiveensa kuin joukon lähes tuntemattomia seurakuntalaisia? Miksi olisi väärin haluta erilaisia asioita kuin vanhempansa? Nuori nainen joutuu käymään perustavanlaisia kysymyksiä läpi salaa muilta, valtavan paineen ja painostuksen alla. Kun kysymyksiä alkaa olla enemmän kuin vastauksia ja mielenterveys rakoilla, Aino saa tuekseen liikkeestä irrottautuneen isoveljensä Valon. Erityisesti tämän liikkeen ulkopuolinen vaimo Leeni käy erityisen tärkeäksi mentoriksi omien rajojen ja oikeuksien hahmottamisessa.

Ihonen kuvaa hienosti hyvin autoritaarisen isän ja lähipiirin puristuksessa kasvaneen tytön kamppailua henkisestä elintilastaan. Aikuisuuden kynnyksellä alkaa hahmottaa lapsuuttaankin paremmin, ja Aino alkaakin ensimmäistä kertaa kokea suurta pettymystä ja jopa suuttumusta vanhempiensa empatian, tuen ja rakkauden puutteeseen. Vuosikausia jatkunut pelolla hallitseminen on jättänyt jälkensä, eikä lopullisten päätösten – niiden itselle oikeidenkaan – tekeminen ole helppoa. Onnekseen Ainolla on tukenaan välittäviä läheisiä, jotka auttavat parhaansa mukaan kohti oman itsensä löytämistä.

Ainoa taivas on mielenkiintoinen ja hienosti monenlaisia vaikeita tunteita välittävä kirja. Itsekin esikoislestadiolaisen taustan omaava Ihonen osaa pukea Ainon henkisen kamppailun ja kasvun sanoiksi selkeällä ja helppolukuisella, mutta silti erittäin koskettavalla tavalla. Väitän, että aiheestaan huolimatta jokainen voi samastua päähenkilöön, sillä kirjan perimmäinen teema – aikuistuminen ja oman tahtonsa löytäminen – on jokaiselle tuttu, harvalla täysin ilman haasteita. Viime vuonna ilmestynyt kirja on myös erittäin ajankohtainen, sillä Ainon tarina nostaa vahvasti esille myös sukupuolten välisen tasa-arvon tärkeyden. Kiihkottomasti kuvattu tarina jää mieleen ja pakottaa lukemaan pikaisesti loppuun.

***

Helmet-lukuhaasteen kirja 28/50
Kohta 13: Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s