Lilan kanssa ei voinut elää levollisesti, joka ikinen kiintopiste suhteessamme osoittautui ennemmin tai myöhemmin väliaikaiseksi; jokin hänen mielessään muuttui ykskaks ja horjutti meidän molempien tasapainoa. En käsittänyt, yrittikö hän sanoillaan pyytää minulta anteeksi vai teeskentelikö hän vain salatakseen tunteet joita ei halunnut paljastaa, vai oliko hänen tarkoituksensa hyvästellä minut lopullisesti.
Elena Ferranten menestyneen Napoli-sarjan kolmas osa, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (alk. Storia di chi fugge e di chi resta, 2013; suom. Helinä Kangas, WSOY 2018) kuvaa hienosti aikuistumisen ja sen mukanaan tuoman maailman laajenemista, johon viittaa myös alaotsikko Aikuisvuodet. Maailma laajenee konkreettisesti, kun molemmat naiset lähtevät Napolin tutuilta kulmilta, mutta myös henkisesti, naisen paikkaa ja omaa ääntä monin tavoin etsiessä. Maailman muutoksista huolimatta tietyt asiat pysyvät: ensimmäisen kirjan tytöt ovat kasvaneet aikuisiksi, äideiksi ja alojensa ammattilaisiksi, mutta ihmisten perusluonne pysyy samana. Toisinaan huomio lohduttaa, mutta useammin saa hahmot pettymään ja pettämään – Ferranten kiinnostavan ankara maailma ei ole heltynyt.
Siinä missä Napoli-sarjan kaksi ensimmäistä osaa kuvasivat tiiviin tyttökaksikon kasvua väkivaltaisen ja naiselle armottoman Napolin varjossa 1950- ja 60-luvuilla perhepiirissä, kolmannessa osassa juoni alkaa liikkua yhä laajempiin, yhteiskunnallisiin suuntiin. Toisessa osassa alkanut Elena Grecon (sarjan minäkertojan) ja Raffaella ”Lila” Cerullon elämänpolkujen erkaantuminen syventyy, kun Elena muuttaa lopullisesti Napolista: lupaava akateemikko Pietro Airota ja tämän professoripesti saavat nuoren avioparin muuttamaan Firenzeen. Lila sen sijaan jatkaa kitkutteluaan Napolin köyhän työväenluokan asuttaman laitakaupungin kaduilla poikansa Gennaron ja lapsuudenystävänsä, Lilasta huoltajan lailla huolehtivan Enzon kanssa: elämä vanhoilla kulmilla olisi liian vaikeaa, sillä asumusero väkivaltaisesta aviomiehestä, Stefanosta, sai niin Lilan perheen kuin muutkin tuttavat kääntämään tälle selkänsä. Päälle päin hyvin erilaista arkea eläviä naisia yhdistää vankka lapsuudessa solmittu side – ja lähes epätoivoinen pyristely irti miesten määräysvallasta ja maailmasta.
1970-luvulla Italian yhteiskunnalliset jännitteet kasvavat niin, ettei politiikan puimiselta säästy edes sulkemalla silmiään. Akateemisissa piireissä liikkuva debyyttikirjailija ja sivistyneistösuvun miniä Elena vedetään työväenluokkaa sympatisoivien opiskelijamellakoiden ja kommunistisen liikehdinnän keskelle. Vaarallisuus ja liikkeessä vaikuttavat tutut kasvot saavat hänet innostumaan, mutta samalla hän pystyy myös hiljaisesti kapinoimaan konservatiivista miestään vastaan. Samaan aikaan tehtaassa nälkäpalkalla raatava Lila yrittää pysytellä mahdollisimman kaukana samoista ihmisistä: työntekijöiden oikeuksia vaaditaan väkivalloin ja tehdastyöläisiä kuulematta, ylhäältä päin ja idealistisesti, vahingossa ongelmia palkollisille aiheuttaen. Elenakin yrittää auttaa ystäväänsä sulhasensa nimekkäiden sukulaisten aseman ja journalistisen työnsä avulla vilpittömin aikein, mutta tulee pienten voittojen jälkeen tyrmätyksi: poliittisen ilmapiirin kiristyessä yksittäisten henkilöiden ponnistuksille ei anneta arvoa, vaan ääripäät – kommunistit ja fasistit – alkavat muuttaa yhteiskuntaa pakolla ja kauhulla, terrorismilla.
Levottomasta yleisestä tilanteesta huolimatta Elena ja Lila elävät myös arkisia ruuhkavuosiaan: molempia kiinnostaa uusi e-pilleri ja sen tuomat mahdollisuudet, kumpaakin ahdistavat lasten kasvatuksen kysymykset sekä naisiin kohdistuvat tiukat odotukset. Koska he eivät suuren välimatkan vuoksi ole enää itsestään selvä osa toistensa arkea, Elena alkaa myös tunnistaa paremmin riippuvuuttaan Lilasta. Harventuvat tapaamiset, yhä pinnallisemmiksi käyvät keskustelut ja lopulta lähinnä puhelinsoitoiksi typistyvä kaukoystävyyssuhde antavat Elenalle tilaa etsiä omaa ääntään, joka niin usein on jäänyt hyökkäävän ja hurmaavan ystävän varjoon, jopa tullut suorasanaisesti lytätyksi ja vähätellyksi. Opiskelun, kirjoittamisen sekä avioliiton ja äitiydenkin myötä syventynyt itsetuntemus kuorivat esiin uuden, vahvatahtoisen ja jopa tarpeen vaatiessa vain omaa etuaan ajattelevan Elenan, joka lopulta yllättää kaikki, sanavalmiin Lilankin.
Sarjan kolmas osa tuntuu olevan eräänlainen suvantovaihe Elenan ja Lilan tarinassa. Vaikka yhteiskunnassa kuohuu yli äyräiden, naisten välinen suhde ei kehity kunnolla suuntaan tai toiseen: se vain kiikkuu kateuden ja avoimen vihan, toisaalta vilpittömän auttamishalun ja kiintymyksen välillä. Naiset kuvataan vahvemmin erillisinä, Elenan roolin kasvaessa ja kaukana olevan Lilan kutistuessa. Aikuiseksi kypsyminen toki on hidas, sisäinen hioutumisprosessi, joka kirjassakin kuvataan paljolti arkisten mietteiden ja ristiriitojen, ei käänteentekevien oivallusten ja etenevien juonikuvioiden kautta. Siksi Ne jotka jäävät ja ne jotka lähtevät vaatii lukijalta enemmän paneutumista ja työtä. Se onneksi palkitaan jälleen taidokkaalla, monisyisellä tunne-elämän kuvauksella ja hienosti kootuilla ihmissuhteiden verkoilla.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 27/50
Kohta 29: Kirjan henkilön elämä muuttuu
Sivuhenkilö 