Marja teki tuvassa jotakin, tietämättään mitä, riensi ovelle, palasi takaisin, vilkaisi ikkunasta, näki, kuinka Shemeikka koetti vääntää säkkiä selkäänsä, mutta horjahti istualleen aitan rappusille. Eipä kestänytkään selkä, vaikka on pitkä. Juha otti selkäänsä sekä hänen säkkinsä että omansa, toisen toiselle olalle. Marjalta pääsi lyhyt, ilkkuva naurun rähäys. Tarvitsiko sen häntä minulle halventaa?
Juhani Ahon uran myöhäisiin merkkiteoksiin kuuluva Juha (1911; luettu painos SKS 1994) maalailee klassisen kolmiodraaman Suomen metsiin ja koskien ääreen, aivan Venäjän rajalle. Yksinkertainen, jopa melko perinteinen tarina avioliiton rikkoutumisesta saa lähes maagisia sävyjä Ruotsin vallan aikaisen Suomen mielikuvituksellisesta kuvauksesta: jännittävät karjalaiset, rajantakaiset miehet liikkuvat maaseudulla paitsi kaupittelemassa jännittäviä ja kalliita esineitä, myös ryöstämässä kaiken haluamansa rikkaille mailleen. Tragedian tavoin vääjäämättömään loppuun etenevä kertomus onnistuu kuitenkin kääntämään kliseet kiinnostaviksi, dramaattisiksi käänteiksi.
Ahon vahvuuksiin kuuluvat mielestäni aina elävät ja kokonaisen oloiset henkilöhahmot. Juhan nimihenkilö, jo iäkkäämpi mutta edelleen työtä pelkäämätön ja riuska talonomistaja Juha on sympatiat herättävä hahmo. Mies on rakentanut arvokkaan talon tyhjälle metsäpalstalle ja rakastanut nuorta ja köyhää Marjaa vilpittömästi vuosikaudet, mutta Juhan synnynnäinen ulkomuoto asettuu onnen esteeksi. Vääräsääreksikin kutsuttu jäyhä ja jalkavaivainen mies ei viehätä nuorta vaimoaan sitten lainkaan, mutta kylmästä kohtelusta huolimatta Marjalla on aina tärkeä paikka miehen sydämessä. Juhan lapsuudenperheen ottolapsesta talon emännäksi muuttunut Marja puolestaan kipuilee pinnallisuutensa kanssa: hän tunnistaa onnekkuutensa, muttei voi pakottaa itseään rakastamaan miestä. Lähteäkään hän ei tosin voi, sillä minne hän varattomana ja perheettömänä menisi? Ristiriidan vuoksi pari elää kuin naapureina, eri aitoissa nukkuen ja lapsetonta arkea eläen, Juha salaa tunteitaan vielä vaalien.
Eräänä päivänä syrjäisen talon arki muuttuu: vienankarjalainen kauppias Shemeikka saapuu taloon muutaman päivän vieraisille. Juhalla on kaiken kansan ja ulkomaalaistenkin keskuudessa reilu ja leppoisa maine, joten kaukaiset vieraat eivät ole uutta, mutta Shemeikka kiinnittää jopa itsepäisen Marjan katseen tottunein naistenmiehen elkein. Nuori nainen on kaivannut ihastuksen tunteita ja imartelevaa huomiota, muttei halua näyttää lämpenemistään Shemeikalle tai miehelleen. Marja pysyttelee hiljaa ja taustalla, eikä Juha huomaa mitään, vaikka Shemeikka ylittää sopivuuden rajoja aina ehtiessään – ja omaksikin yllätyksekseen Marja ei halua enää vastustella.
Räjähdysaltis tilanne saa yllättävän ratkaisun, kun Juhan kiukkuinen ja Marjaa julmasti kohteleva äiti saapuu taloon. Kun Marja taas ensitöikseen saa päälleen anoppinsa haukut, alitajuinen, täysin mielikuvitukselta aluksi tuntunut päätös kypsyy toiminnaksi: hän karkaa salaa Sheimekan mukana kohti tarunhohtoista Karjalaa ja Venäjän puolta. Juha lähes menettää järkensä pohtiessaan, oliko Marjan lähtö vapaaehtoinen vai vastentahtoinen – ovathan kulkukauppiaat tunnettuja myös ryöstelyistään. Epätoivoinen mies vuoroin lamaantuu, vuoroin lähtee nöyryyttäville käynneille muuten karttamiensa sukulaisten ja tuttavien pariin, mutta kukaan ei välitä tämän surusta.
Juhan etsiessä Marjaa nainen huomaa, ettei Shemeikan koreilla puheilla ollutkaan katteita. Vaarallinen matka koskilla sujuu, mutta romantiikka on kaukana, kun miehen oikea luonne paljastuu. Kuin panttivangiksi kaukaisille maille ja vesien taakse viety Marja tutkistelee sydäntään: miksi hän tosiaan halusi lähteä, mistä hän todella luopui Juhasta luopuessaan?
Tragedioiden tapaan lopussa kukaan kolmikosta ei saa haluamaansa, vaan sekä Juha, Marja että Shemeikka päätyvät kukin erilaisia reittejä kohti tuhoa ja ahdistusta. Juha päättyy voimakkaisiin, jopa väkivaltaisiin kohtauksiin, joita Ahon käyttämä tiukka preesens ja suoruudesta huolimatta lyyrinen kieli tehostavat. Vain pieneen rooliin jäävä kertoja ei johdata teosta, vaan runsas dialogin ja hahmojen sisäisen puheen määrä tekevät kerronnasta hyvin intiimiä ja pohdiskelevaa. Vaikka Juhaa kuvataan balladiromaaniksi, se on paikoin kuin tarkka psykologinen tutkielma, joka suhtautuu hahmoihin jopa neutraalin tutkivasti. Shemeikan kuvaus jää muita päähenkilöitä ohuemmaksi, mutta erityisesti miehen matkaan lähtevä ja paikoin juonittelevaksikin yltyvä Marja on tästä neutraaliudesta hyvä esimerkki. Edes häntä ei kuvata pahana, vaan vain onnettomana taustan ja ympäristönsä pakottamana inhimillisenä ihmisenä.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 28/50
Kohta 12: Kirjassa ollaan metsässä
Sivuhenkilö 