– Nyt se on loppu, vanhus sanoi.
– Mikä? kysyi hänen tyttärensä.
– Muistelu.
– Etkö voisi kuitenkin vielä muistella kuusikymmenlukua, se on jäänyt vähän vähemmälle, vaikkapa tätä korttelia – tässähän oli monta kivijalkakauppaa: kirja- ja paperimyymälä, suutari, lihakauppa, pullakauppa, limsabaari…
Sinikka Nopolan neljästoista aikuisille suunnattu teos Onko teillä tämmöistä? (WSOY 2017) on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia proosan lajeja. Kokoelma sisältää noin 60 lyhyttä tekstiä, jotka kertovat lempeän humoristisesti tutuista, arkisista tilanteista – vaikkapa pienen tytön osalta pieleen menneestä koulunäytelmästä tai junassa iskevästä paniikista, kun huomaa liian myöhään unohtaneensa ostaa matkalipun. Kertomukset voi lukea mininovelleina, ajatelmina, osan ehkä proosarunoina ja kolumneinakin. Tuoreelta tuntuvan hulluttelun, tragikoomisten käänteiden ja lakonisten toteamusten välillä Nopola kertoo tarkkasilmäisesti tavallisesta ihmisestä toiveineen, pelkoineen elämän sattumanvaraisten käänteiden keskellä.
Tekstit on jaettu seitsemään nimettyyn lukuun. Aloitusluku Arvojeni kiteymä edustaa teoksen kokeilevinta osuutta. Se on rohkea valinta muuten tavanomaisempia kertomuksia sisältävän teoksen alkuun, mutta mielikuvitukselliset tulevaisuuskuvat ja puhdas absurdi huumori imaisevat lukijan pariinsa tiukasti. Peruna: Elämäni Tuhkimona on loistava esimerkki luvun sisällöstä: kyseinen kertomus kertoo perunan surullisesta syrjäytymisuhasta pastojen ja trendikkäiden bataattivohveleiden aikakaudella. Omituista, mutta kummallisuudessaan toimivaa – ja ennen kaikkea hauskaa.
Teoksesta löytyy jopa kolme (eri kohtiin teosta sijoitettua) Ansku ja Pera -nimistä lukua, jotka sisältävät nimensä mukaisesti vanhahkon pariskunnan tiiviitä dialogeja, jotka aina eskaloituvat parisuhdekriisiin Peran rauhoitteluista huolimatta. Niiden kaava on hyvin yksinkertainen ja toisteinen, eikä Nopola pääse näissä mielestäni samalla tavoin vauhtiin kuin muissa teoksen teksteissä. Onkin toimiva ratkaisu, että ne on jaettu osiin ja pohdiskelevampien tekstien väleihin, sillä Anskun ja Peran huumori on nopeasti teränsä menettävää laatua.
Luku Onko teillä tämmöistä? on koko teoksen nimeksikin päässyt ja sitä monella tavoin määrittävä kokoelma tunnistettavia, epävarmuudesta ja neuroottisuudesta voimansa ammentavia yksinpuheluita arjen pienistä ongelmista. Jokainen teksti on nimetty samalla teemalla: Onko teillä tämmöistä että asutte pääkaupungissa snobistisista syistä? Kuten nimi antaa ilmi, ongelmat ovat sitä luokkaa, ettei niitä lausuta koskaan ääneen – Nopola on onnistunut löytämään typerimmät mutta samalla realistisimmat ajatuskulut, ja tekee niistä myötätuntoista mutta piikikästä huumoria.
Luku Nainen reunapaikalla jatkaa osin samaa häpeän, epävarmuuden ja muiden mielipiteiden analysoinnin teemaa, mutta käsittelee aiheita etäämmältä ja pohdiskellen. Minäkertojan avulla kerrotut tarinat sijoittuvat enimmäkseen nykyaikaan, mutta osa sisältää myös lapsuudenmuistoja. Näitä lukiessa tuleekin tunne, että tekstit ovat Nopolalle osin omaelämäkerrallisia tai ainakin hänen kokemuksistaan vahvasti vaikuttuneita.
Sama omakohtaisuuden tunne tulee myös päätösluvussa Mitä elämästä muistetaan, joka on ennen kaikkea kokoelma muistoja elämän ensimmäisistä nukeista, asunnoista, kirjoista ja virheistä. Vaikka tragikoominen taso on kokoelman lopussakin läsnä uskomattomien kommellusten ja inhimillisten erheiden avulla, luvussa päästään mielestäni kaikista syvimmille vesille. Anekdoottimaiset, lämpimästi kirjoitetut havainnot eri ikäkausien tärkeimmistä muistoista toimivat sellaisinaan, mutta saavat myös lukijan peilaamaan mennyttä ja nykyisyyttä: miten tietyt ratkaisut ja sattumat jäävät mieleen toisia paremmin.
Nopolan teksteissä on (kenties Anskua ja Peraa lukuunottamatta) tavanmukaista enemmän tilaa lukijalle: tuokiokuvamaiset kuvaukset jättävät paljon ilmaan ja tulkittavaksi. Mielenkiintoisella tavalla tilkkutäkkimäinen teos yllätti minut yhtenäisyydellään, ja jätti halun lukea lisää. Tämä sopii mainioksi välilukemiseksi rakenteeltaan raskaampien romaanien väliin.
***
Helmet-lukuhaasteen kirja 8/50
Kohta 41: Kirjassa matkustetaan junalla
Sivuhenkilö 